Sumuvalojen käyttö

Sumuvalon käyttö – näin käytät sumuvaloja oikein sumussa ja pyryssä

Vaikka takasumuvalo on ollut pakollinen lisävaruste vuodesta 1993 asti, sumuvalojen oikeaoppinen käyttö on monelle yhä epäselvää.

Harva autoilija muistaa sitä, että takasumuvalo on ollut Suomessa rekisteröitävien autojen pakollinen varuste jo vuodesta 1993 asti. Moni autoilija kuvittelee takasumuvalojen yleistyneen vasta 2000-luvun puolella, mikä selittynee ainakin osaltaan sillä, että suomalainen autokanta on yleensä melko vanhaa ja uudet lakisäädökset näkyvät pitkällä viiveellä liikenteessä asti.

Vaikka ensimmäiset pakolliset sumuvalot ovat olleet osana suomalaisia autoja jo kohta 30 vuotta, suomalaisilla autoilijoilla on vielä rutkasti opittavaa sumuvalojen oikeaoppisesta käytöstä. Sumuvalojen käyttöä näkee rikottavan vähän molempiin suuntiin, joskus ne palavat niissä tapauksissa, missä valojen ei kuuluisi palaa. Toisaalta taas välillä autoilijat tuntuvat “säästävän polttimoita” viimeiseen asti, vaikka syytä olisi kytkeä sumuvalo päälle.

Lähdetään tutustumaan auton sumuvalojen oikeaoppiseen käyttöön.

Sumuvalojen käyttö

POP Vakuutus alennuskoodi INSSIN

Oikeaoppinen sumuvalojen käyttö – mitä sanoo laki?

Lain mukaan etu- ja takasumuvaloa saa käyttää vain sumun tai rankan lumi- tai vesisateen aikana. Takasumuvaloa saa lisäksi käyttää myös, jos ajoviiman tiestä nostama lumi, pöly tai loka rajoittaa ajoneuvon näkymistä taaksepäin. Käytännössä siis takasumuvalon kytkemiselle löytyy kevyemmät perusteet, kuin etusumuvaloille.

Sumuvaloja ei saa kuitenkaan käyttää koskaan turhaan. Takasumuvalo on äärimmäisen kirkas valo, joka haittaa muiden valojen havaitsemista. Kirkkaan takasumuvalon rinnalla voi takanatulevan olla vaikea erottaa enää suuntavilkkuja tai jarruvaloja.

Etusumuvalojen tarkoituksena on parantaa auton näkyvyyttä muille. Toisin kuin usein kuvitellaan, etusumuvalot eivät paranna auton valotehokkuutta. Itse asiassa etusumuvalot saattavat usein muuttaa etuvalojen valokuviota, mikä voi vuorostaan ärsyttää vastaantulevia autoja. Monesti turhaan palavat etusumuvalot aiheuttavatkin vastaantulijoilta pitkien valojen vilauttelua.

Monesti näkee myös viritelmiä, missä etusumuvalot on laitettu toimimaan päiväajovalojen tapaan. Käytännössä auton oikeat ajovalot on kytketty parkeille, mutta korvaavaksi ratkaisuksi on laitettu etusumuvalot päälle. Tämä on kaikin puolin väärä tapa toimia, sillä etusumuvalot eivät toimi päiväajovaloina.

Jos sumuvalot palavat hyvällä säällä ja virkavalta huomaa asian, seurauksena kuskille tästä on joko huomautus tai 100 euron rikesakko.

Valostore- Pohjoismaiden suurin ja halvin valokauppa

  • Valaisinalan parhaat tuotemerkit
  • Ilmainen 30 vrk palautusoikeus
  • Nopeat 1 - 2 vrk toimitukset
  • Koeajolle.comin lukijoille ilmaiset toimitukset yli 50€ tilauksiin (norm. 140€)
Tutustu valikoimaan

Milloin sumuvaloa kannattaa käyttää?

Hyvä nyrkkisääntö takasumuvalon käyttöön on, että jos et itse pysty hahmottamaan pyryn takia edellä ajavaa autoa, on todennäköistä, ettei perässä ajavakaan näe sinua. Sen vuoksi takasumuvalo kannattaa kytkeä päälle.

Sinänsä on “ihan sama”, mikä aiheuttaa huonon näkyvyyden. Huono näkyvyys voi johtua sumusta, lumipyrystä, tai tiestä nousevasta pölystä. Ihan sama mistä huono näkyvyys johtuu, sumuvaloja saa ja pitäisikin tällöin käyttää.

Ylipäätään sumuvalojen käyttö on tuntunut vähentyvän viimeisten vuosien aikana. Tähän on tarjottu selityksenä yhä enemmän automatisoituvia ajovalojärjestelmiä, jossa kuljettaja luottaa auton kytkevän automaattisesti kaikki tarvittavat valot päälle. Sumuvaloja auto ei kuitenkaan kytke itse päälle, eli ne jäävät kuljettajan harteille.

Lue myös: LED-lisävalopaneelilla auton ajovalot saadaan tuotua 2020-luvulle

Nextory- E- ja äänikirjoja 45 päivää maksutta

  • Maksuton 45 päivän kokeilu (normaalisti 14 päivää)
  • Rajaton pääsy e-kirjoihin ja äänikirjoihin
  • Ei sitoutumisaikaa: voit irtisanoa tilauksesi milloin haluat
Aloita kokeilujakso

Miten sumuvalot kytketään päälle?

Tämä on valitettavasti kysymys, johon ei ole yksioikoista vastausta. Yleensä sumuvalo kytketään päälle ratin vasemmalta puolelta, sieltä mistä kaikki muutkin valot kytketään päälle. Joissakin automalleissa sumuvalon kytkeminen saattaa tapahtua myös ratin takana olevien “viiksien” kautta.

Hyvin usein etu- ja takasumuvalot kytketään päälle eri tavoin. Autoilijan kannattaakin tutustua oman auton sumuvalojen kytkemiseen hyvissä ajoin esimerkiksi ohjekirjan avulla.

Jos sumuvalojen toimintaan alkaa perehtyä vasta tilanteen ollessa päällä, herpaantuu helposti keskittyminen pois ajamisesta ja tällöin sumuvalojen kytkeminen voi aiheuttaa itsessään jopa vaaratilanteen.

Autodude - Pohjoismaiden suurin ja halvin autonhoitokauppa

  • Autonhoitoalan parhaat tuotemerkit
  • Ilmainen 30 vrk palautusoikeus
  • Nopeat 1 - 2 vrk toimitukset
  • Koeajolle.comin lukijoille ilmaiset toimitukset yli 50€ tilauksiin (norm. 120€)
Tutustu valikoimaan

Katoavatko etusumuvalot autoista tulevaisuudessa?

Etusumuvalot saattavat olla tulevaisuudessa katoavaa kansanperinnettä, sillä moni autovalmistaja on alkanut hiljalleen poistamaan niitä uusista automalleista.

Syitä etusumuvalojen poistamiselle on useita:

  1. Autojen valojärjestelmät ovat kehittyneet paljon xenonien ja led-ajovalojen yleistyessä, mikä tekee etusumuvalot tarpeettomiksi
  2. Auton keulassa on tarjolla vain rahallinen määrä tilaa, joten etusumuvalojen paikkoja tarvitaan uudemmalle tekniikalle, kuten erilaisille tutkille ja sensoreille

Näistä arvailuista huolimatta sumuvalot tulevat olemaan vielä pitkään arkipäivää monille suomalaisille autoilijoille. Vaikka uusista autoista sumuvalot poistuisivatkin, niin kiitos hitaan ajoneuvokannan uusiutumisen Suomessa, nämä “sumuvalottomat autot” eivät yleisty kovin nopeasti maamme teillä.

Sitä paitsi, autoja voi halutessaan varustella lisäsumuvaloilla, jos sen kokee tarpeelliseksi. Monet verkkokaupat myyvät tieliikennekäyttöön hyväksyttyjä sumuvaloja, joita autoilija voi asentaa autoonsa, mikäli kokee auton omien sumarien olevan tehottomia.

Mainos: Koeajolle.comin kumppani Valostore myy autoihin tieliikennehyväksyttyjä sumuvaloja.

  • Vuosimalli:
  • Moottori: -litrainen bensiini ( kW)
  • Vaihteisto: Automaatti
  • Vetotapa: Etuveto
  • Mittarilukema: km
  • Koeajon tarjosi:

Nyt luetuimmat