Citroen T45

Citroen keksi nerokkaan tavan sabotoida omia tuotteitaan jäämättä siitä kiinni

Toisen maailmansodan aikana Ranskan teollisuus oli ahtaalla. Sen piti samaan aikaan palvella ja olla palvelematta Saksan armeijan tarpeita.

Sota-aika on monellakin tavalla mielenkiintoista ajoneuvomaailmassa. Mikäli ajoneuvo palvelee yhtään meneillään olevia sotaponnisteluja, todennäköisesti kysyntä tuotteille pysyy kovana läpi sodan.

Joskus voi toki käydä niinkin epäonnisesti, että oman maasi armeijan sijasta tuotteet päätyvätkin pahimman vihollisesi käyttöön. Silloin ollaan hieman vaikeiden kysymysten äärellä, sillä työt hyvin tekemällä pelaat vihollisen pussiin – toisaalta liian näkyvästi niskuroimalla joudut mitä todennäköisemmin ongelmiin.

Moisia pohdintoja käytiin Citroenilla vuonna 1940, jolloin Natsi-Saksa miehitti Ranskan ja valjasti ranskalaisen teollisuuden palvelemaan vihollisen maailmanvalloitusta. Tästä lähtökohdasta syntyikin mielenkiintoinen operaatio, jossa Citroen joutui sabotoimaan sen omia autojaan.

Citroen T45
Kuvan lähde: https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Citroen_Lorrie_OAY-712_p3.jpg

Tämän tarinan päätähti on kuvan Citroen T45.

POP Vakuutus alennuskoodi INSSIN

Alustus: toisen maailmansodan vaiheet

Adolf Hitlerin Saksa oli valmistautunut läpi 1930-luvun kostamaan maailmalle ensimmäisen maailmansodan katkeran tappion. Toinen maailmansota puhkesikin 1.9.1939, kun Natsi-Saksan joukot hyökkäsivät Puolaan. Salamasotastrategiaa käyttäneelle Saksalle Puola oli lähinnä suupala, miehittäen sen vain muutamassa viikossa.

Iso-Britannia ja Ranska julistivat nopeasti sodan Saksaa vastaan, mutta sen suurempiin sotatoimiin ei tuolloin vielä ryhdytty. Seuraavaksi Saksan intressit kääntyivät pohjoista kohden ja 9.4.1940 Saksa hyökkäsi Tanskaan ja Norjaan. Tanska antautui Saksalle tunneissa, Norjan taipuessa Saksalle parin kuukauden taistelujen jälkeen.

Seuraavana kohteena olivat läntisen Euroopan maat Belgia, Alankomaat, Luxemburg ja Ranska. Varsinaiset sotatoimet näitä vastaan alkoivat 10.5.1940. Pieni Luxemburg jäi jalkoihin heti. Heikosti sotaan valmistautunut Alankomaat kesti neljä päivää. Belgia antautui saksalaisille toukokuun loppupuolella, Ranska taas ajautui aselepoon 22.6.1940.

Näin Saksa oli onnistunut miehittämään merkittävän osan Euroopasta vain alle vuoden aikana.

Citroen 2CV
Kuvan lähde: https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Citroen2CV_prototype.JPG

Kuvassa Citroen 2CV:n eli “Rättisitikan” alkuperäinen prototyyppi vuodelta 1939. Nämä protyypit piilotettiin visusti natseilta toisen maailmansodan ajaksi.

Valostore- Pohjoismaiden suurin ja halvin valokauppa

  • Valaisinalan parhaat tuotemerkit
  • Ilmainen 30 vrk palautusoikeus
  • Nopeat 1 - 2 vrk toimitukset
  • Koeajolle.comin lukijoille ilmaiset toimitukset yli 50€ tilauksiin (norm. 140€)
Tutustu valikoimaan

Miehityksen alla vain vaikeita päätöksiä

Tässä tarinassa keskitymme nyt ensisijaisesti Ranskan miehitykseen ja ranskalaisten oloihin Natsi-Saksan miehityksen alaisuudessa. Me suomalaiset emme joutuneet onneksi kokemaan miehitystä toisen maailmansodan aikana, joten sen takia on paikoillaan avata hieman miehityksen mukanaan tuomia dilemmoja.

Miehityksen aikana yhteiskunta jatkaa pääsääntöisesti pyörimistään, mutta asioiden painoarvot luonnollisesti muuttuvat. Useimmiten ne palvelevat täysin miehittäjän sen hetken tarpeita. Käytännössä siis esimerkiksi teollisuudessa työt jatkuvat normaaliin tapaan, joskin teollisuuden luomat hyödykkeet päätyvät todennäköisesti miehittäjän intressien mukaiseen käyttöön.

Toisen maailmansodan aikana Saksalle oli luonnollisesti tärkeää pitää Ranskan teollisuus pystyssä, sillä se pystyi itse hyödyntämään miehitetyn maan teollisuuden tuotteita. Vaikka Saksan oma ajoneuvoteollisuus oli sodan tässä vaiheessa erinomaisessa iskussa, esimerkiksi Citroen laitettiin jatkamaan omien malliensa tuotantoa normaaliin tapaan – toki valmistuneet autot päätyivät tietenkin Saksan omistukseen.

Lue myös: Kaksi ikonia kohtasi – muistatko kun Citroen mainosti Eiffel-tornissa?

Tämä toi jokaiselle ranskalaiselle vaikeita kysymyksiä. Jatkaako työskentelyä normaalisti, jos omat työlliset ponnistelut vain vahvistavat miehittäjän asemaa? Toisaalta miehittäjä ei katsoisi kieltäytymistä tai vastahangoittelua hyvällä, joten ainakin kevyellä myötäilyllä pääsisi todennäköisesti helpoimmalla – ja säästäisi mahdollisesti oman ja lähimmäisten henget.

Tilanne oli varmasti hyvinkin haastava ranskalaisille. Miehittäjän kanssa veljeilyä ei katsottu yhtään hyvällä – tämän saivat sodan jälkeen tuta etenkin saksalaisten kanssa heilastelleet ranskalaisnaiset, joiden päät ajettiin kostotoimena ja yleisenä nöyryyttämisenä kaljuiksi.

Toisaalta osallistuminen kaikenlaiseen vastarintaan oli sekin vaikeaa, sillä saksalaiset saattoivat surmata julmasti ja mielivaltaisesti kokonaisia kyliä, jos he havaitsivat ranskalaisten vastarintaa. Pelottelun ansiosta harva uskalsi ryhtyä vastarintaan, koska pelissä saattoi olla oman elämän lisäksi monet viattomat henget.

Citroen T45
Kuvan lähde: https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Citro%C3%ABn_Type_48.jpg

Citroen T45 oli monikäyttöinen auto, joka taipui tarvittaessa vaikka linja-auton alustaksi.

Nextory- E- ja äänikirjoja 45 päivää maksutta

  • Maksuton 45 päivän kokeilu (normaalisti 14 päivää)
  • Rajaton pääsy e-kirjoihin ja äänikirjoihin
  • Ei sitoutumisaikaa: voit irtisanoa tilauksesi milloin haluat
Aloita kokeilujakso

Citroen T45 oli kuorma-autojen aatelia

Citroenille toinen maailmansota oli vaikea paikka. Ennen sodan syttymistä se oli ollut lanseeraamassa uutta automallia, autoa nimeltä Citroen 2CV joka meillä paremmin Rättisitikka-nimellä tunnetaan. Autosta oli tehty juuri ennen sodan syttymistä ensimmäiset prototyypit, jotka täytyi luonnollisesti piilottaa miehittäjältä, etteivät nekin valuisi palvelemaan jollain tavalla Saksan intressejä.

Sen sijaan jo tuotannossa olleita malleja jatkettiin läpi sotien. Yksi merkittävimmistä malleista oli Citroen T45, joka oli vuonna 1933 tuotantoon tullut kuorma-auto. Auton isoimpia etuja olivat sen varta vasten raskaaseen käyttöön suunniteltu moottori sekä rakenne, joka mahdollisti sen käytön monenlaiseen käyttötarkoitukseen – jopa linja-autoliikenteeseen.

Myös Citroen T45:n etenemiskyky oli hyvä, kiitos isojen renkaiden, takana olevien paripyörien ja muutenkin Ranskan maaseudulle suunnitellun hyvän jousituksen. Nämä ominaisuudet tekivät sen, että T45 pärjäsi hyvin myös sotilaskäytössä – ja täten kiinnosti autona myös Saksan armeijaa.

Citroen T45:n tuotannon jatkaminen sodan aikana oli helppo päätös vähän jokaiselle osapuolelle. Ranskalaiset halusivat varmistaa auton tuotannon pystyssä pysymisen, sillä rauhan tultua ja jälleenrakentamisen alkaessa sille olisi varmasti käyttöä. Saksalaisia taas kiinnosti autossa sen mahdollisuudet Saksan armeijan palveluksessa.

Citroen T45
Kuvan lähde: https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Meursault_-_Exposition_v%C3%A9hicules_militaires_-_005.jpg

Luonnollisesti Citroenin kuorma-autot palvelivat myös Ranskan armeijassa.

Autodude - Pohjoismaiden suurin ja halvin autonhoitokauppa

  • Autonhoitoalan parhaat tuotemerkit
  • Ilmainen 30 vrk palautusoikeus
  • Nopeat 1 - 2 vrk toimitukset
  • Koeajolle.comin lukijoille ilmaiset toimitukset yli 50€ tilauksiin (norm. 120€)
Tutustu valikoimaan

Jarruttelun jalo taito Ranskassa

Saksan miehityksen aikana Citroen valmisti lähteiden mukaan 15 000 T45-kuorma-autoa vuosina 1941-44. Määrä on huima, ottaen huomioon sen, että rauhan ajan tapojen vastaisesti Citroenilla ei varmastikaan pyritty maksimoimaan tuotantoa. Päinvastoin tuotantoa pyrittiin jarruttamaan kaikin mahdollisin keinoin – kuitenkin siten, ettei vitkuttelusta jäätäisi kiinni saksalaisille.

Tuotannon jarruttelu oli eräänlainen taiteenlaji. Sitä täytyi tehdä hienovaraisesti, ettei temppuilusta olisi jääty kiinni saksalaisille. Yleisimmät keinot olivatkin työnteon yleinen hidastaminen sekä laatustandardien laskeminen sille tasolle, että tuotteet läpäisivät nipin napin saksalaisten laatutarkastukset.

Hidastelua ja rimaa hipoen työskentelyäkin rajumpia keinoja oli olemassa, mutta niistä piti pitää visusti suu supussa, ettei tieto leviäisi saksalaisten korviin. Hiljaisuuden vuoksi mitään virallisia dokumentteja tai mainintoja ei tietenkään saanut jäädä jälkeen, mikä antaakin omien tuotteiden sabotaasitarinoille vieläkin hurjemmat vivahteet.

Citroenin pääjohtajana toimi vuodet 1935-1950 ranskalainen Pierre-Jules Boulanger, tuttavallisemmin PJB. Boulanger oli ensimmäisen maailmansodan veteraani ja päässyt siellä ensimmäistä kertaa taistelemaan saksalaisia vastaan. Kenties tämä kokemus mahdollisti sen, että Boulanger uskalsi Citroen-pomona kiusata saksalaisia kaikin käytettävissä olevin keinoin.

Citroen T23
Kuvan lähde: https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Citroen_U_23_2012-07-15_14-37-48.jpg

Autosta löytyi myös hitusen kevyempi T23-versio, joka näkyy tässä kuvassa. Suomen armeijalle näitä autoja tuli vain 40 kappaletta, kun taas isompia T45-malleja tänne saapui 1346 kappaletta.

Lue myös: Suksiboksipakut – ruma mutta kätevä tapa tehdä pakettiauto

Navigaattorit, kamerat, audio, ajoneuvojen lisävarusteet
  • Asiakkaiden suosittelema
  • 95% tuotteista on itse testaamiamme
  • Nopea toimitus
  • Monipuoliset maksutavat
  • 100% suomalainen yritys
Tutustu palveluun

Maailman kuuluisin omien sabotointi?

Citroen T45-kuorma-autoon liittyy sellainen mielenkiintoinen tarina, että autojen moottoriöljyn määrää mittaavia mittatikkuja peukaloitiin osana saksalaisten päivittäistä kiusaamista. Mitään virallisia dokumentteja tästä ei asian arkaluontoisuuden vuoksi ole tietenkään säilynyt ja tarinan yksityiskohdatkin vähän muuttuvat riippuen kertojasta. Keskiössä on kuitenkin T45:n öljymäärä.

Ranskalaiset keksivät nimittäin erinomaisen tavan sabotoida omia tuotteitaan sellaisella tavalla, ettei sabotaasista jää välittömästi kiinni, vaan kiusa paljastuu käyttäjälle usein viiveellä – jos nyt ylipäätään paljastuu ollenkaan.

Joidenkin lähteiden mukaan T45:n öljynmittatikkujen pituutta kasvatettiin, toisen tarinan mukaan mittatikun kriittisten merkintöjen paikkaa muunneltiin ja kolmannen tarinan mukaan koko mittapaikka siirrettiin toisaalle. Niin tai näin, lopputulema on aina sama: peukaloinnin ansiosta autolla ajetaan liian vähäisellä öljymäärällä, mikä rikkoo auton moottorin. Koska mittatikun mukaan öljyä on moottorissa tarpeeksi, vika paljastuu vasta rikkoutumisen hetkellä.

Sabotaasin idea oli kaikin puolin mahtava. Autot läpäisivät luonnollisesti kaikki laatutarkastukset aina moitteitta. Autot hajosivat usein vasta tositoimissa rintamalla ollessaan, mikä aiheutti saksalaisille entistä enemmän pahoja ongelmia.

Toisaalta saksalaiset eivät osanneet välttämättä edes epäillä sabotaasia, koska autot olivat sodan melskeessä aina kovassa käytössä, jossa ne olisivat mahdollisesti hajonneet täysin ehjinäkin. Lisäksi saksalaisten suhtautuminen ranskalaisiin tuotteisiin oli tunnetusti aina nihkeää, joten moni moottoririkko meni todennäköisesti ”surkeiden ranskalaisten tekemän laadun” piikkiin.

Hajonnut moottori oli myös erinomainen tapa halvaannuttaa koko ajoneuvo. Moottoriremontin tekeminen kenttäolosuhteissa rintamalla oli kova temppu ja korjaaminen sekä rikkinäisen auton hinaaminen söivät saksalaisten aikaa sekä resursseja.

Lue myös: Onko autossasi suuri öljynkulutus? – Se voi kieliä näistä ongelmista

Citroen T45
Kuvan lähde: https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Citro%C3%ABn_Type_47_(cropped).jpg

Kuvassa Mil-Safarien omistama Citroen T45. SA-kilvestä huolimatta auto on sotien jälkeen Hollannista Suomeen tuotu, sillä sodan nähnyt kalusto ajettiin kirjaimellisesti loppuun.

Skruvat- Pohjoismaiden johtava varaosaliike netissä

  • Hintatakuu
  • Nopea toimitus
  • Pohjolan suurin valikoima
Tutustu valikoimaan

Legendaa vai ei?   

Natsit ja etenkin sen salainen poliisi Gestapo pääsi PJB:n toimien jäljille, muttei kuitenkaan saanut autopomoa kiinni itse teossa. Tästä saatiin jonkinlaisia todisteita, sillä vuonna 1944 Ranskan vastarintaliikkeen aktivistit ryöstivät Gestapon päämajan Pariisissa. Varastetuista dokumenteista paljastui se, että Boulanger oli nimetty mustalle listalle kolmannen valtakunnan tärkeimpien vihollisten joukkoon.

Sen sijaan mitään virallisia dokumentteja Citroenin omista T45-sabotaaseista ei ole. Edellä mainitut tarinat ovat nekin lähteneet leviämään ranskalaisten kautta. Saksalaiset tai autoa myöskin käyttäneet suomalaiset eivät ole koskaan raportoineet mystisistä moottoriongelmista. Tästä voitaneen päätellä, että sabotaasia ei tehty ainakaan suuressa mittakaavassa tai sen vaikutus jäi heikoksi.

Suomen armeijan käytössä ”ranskalainen miehityslaatu” päästiin kyllä muuten kokemaan rintamalla. Armeijan T45-kuorma-autot olivat meillä erilaisissa ongelmissa, joskin me osasimme edesauttaa tätä sillä, että kalustopulan vuoksi suomalaiset ajoivat autoilla paljon – usein ylikuormasta ja muista kestävyyksistä piittaamatta.

Esimerkiksi Päämajan Moottoriajoneuvohuolto-ohje numero 1/43 tietää kertoa sanatarkasti seuraavaa: Citroen kuroma-autoissa on havaittu eräitä rakenteellisia heikkouksia ja myös suoranaisia vikoja, jotka vaikeuttavat näiden autojen käyttöä ja kunnossapitoa. Osa rakenteellisista heikkouksista aiheutuu siitä, että näitä autoja ei ole rakennettu maamme vaikeata maastoa ja sääolosuhteita varten.

Vaikka Suomen armeijalla oli jatkosodan aikana käytössä useita Citroen T45-kuorma-autoja, kiihkeiden sotavuosien aikana nuo ajokit ajettiin käytännössä aivan loppuun saakka. Ylipäätään koko T45-kanta ajettiin sodissa ja sitä seuraavina jälleenrakentamisen vuosina loppuun. Lähes kaikki nykyään Suomessa vilahtelevat Citroen T45:t ovat tulleet Suomeen ulkomailta sotien jälkeisinä vuosikymmeninä.

Toisaalta oli tämä urbaani legenda totta tai ei, tarinahan on itsessään mitä mainioin.

Lue myös: Koeajo: Citroën e-C3 – lataushaasteista kärsivä katumaasturi

Lähteet: Markku Mäkipirtin kirja “Puolustusvoimien moottoriajoneuvot 1919-1959”

  • Vuosimalli:
  • Moottori: -litrainen bensiini ( kW)
  • Vaihteisto: Automaatti
  • Vetotapa: Etuveto
  • Mittarilukema: km
  • Koeajon tarjosi:

Nyt luetuimmat