Volkswagen Typ 2 T1 – Junakeula, Kleinbus, Bulli vai Hippipaku?

Junakeula-Volkkari on Volkswagen Transportereiden kunnioitettu isoisä. Aiemmin kleinbus kelpasi hipeille, mutta nykyään myös keräilijöille.

Volkswagen Transporter on ollut jo vuosikymmeniä mukana pakettiautojen eliitissä. Transportereiden yhtäjaksoinen valmistus alkoi jo vuonna 1950 ja sen jälkeen Volkswagen Transportereista onkin saatu nauttia seitsemän sukupolven verran.

Jokaisella pitkäaikaisella automallilla on kuitenkin se sukupuun ensimmäinen lenkki. Volkswagen Transporterin kohdalla se on Suomessa parhaiten “Junakeula-Volkkarina” tunnettu malli.

Koeajolle.com on esitellyt aiemminkin autoja, joilla on poikkeuksellisen tunnettu lempinimi, joka on joskus jopa syrjäyttänyt auton varsinaiset nimet. Näitä ovat olleet mm. Hävittäjä-Ford, Rättisitikka, Proto-Sisu, Väyrys-Mersu ja Kartano-Volvo.

Transporterien synty – Plattenwagen antaa idean

Volkswagenin historiasta on hyvin usein vaikea kirjoittaa mainitsematta Volkswagen Kuplaa, eikä tämäkään kerta tuo poikkeusta. Kuplalla on näppinsä pelissä myös kansanauto-Volkswagenin maailmanvalloituksessa pakettiautojen luokassa.

Volkswagen Transportereiden isänä voidaan pitää hollantilaista Ben Ponia, joka lähti ideoimaan Volkswagenille pakettiautoa pian toisen maailmansodan jälkeen. Ben Pon oli aikoinaan Volkswagenin ensimmäinen Saksan ulkopuolinen jälleenmyyjä. Hänen poikansa Ben Pon Jr tuli myös myöhemmin tunnetuksi Formula 1 -kuljettajana, mutta Transporter oli isäpapan keksintö.

Idea Volkswagenin pakettiautosta syntyi huhtikuussa 1947. Ben Pon oli Volkswagenin tehdasvierailulla nähnyt Volkswagen Kuplan osista kootun Plattenwagen-kuljetusajoneuvon, jonka tehtävänä oli kuljettaa tuotantolinjalle osia. Plattenwagen ei kuitenkaan soveltunut käytettäväksi tieliikenteessä, sillä siinä kuljettaja oli kokonaan auton takana, istuen takamoottorin yläpuolella. 

Plattenwagenista Pon keksi suunnitella Volkswagenille myös tavarankuljetukseen soveltuvaa mallia. Itse asiassa ensimmäiset hahmotelmapiirrokset pakettiautosta olivat kuin lapsen kynästä, mutta se riitti vakuuttamaan Volkswagenin johdon projektin potentiaalista. Alkuperäinen luonnos on nykyään osa Amsterdamin Rijksmuseumin kokoelmaa.

Huolellista valmistelua vaativaan käyttöön

Volkswagen kehitti ensimmäistä pakettiautoaan vuodet 1947-1949. Vaikka Volkswagenilla oli sinänsä kiire tuoda uusi malli myyntiin, tehtiin auton suunnittelutyö huolella valmiiksi. Autoa esimerkiksi testattiin Braunschweigin teknillisen yliopiston tuulitunnelissa, jossa aerodynamiikkaa hierottiin tarkasti. Tuulitunnelitesteissä pakettiautoon keksittiin V-muotoinen keula, josta tuli myöhemmin ajoneuvon tunnusmerkki.

Tuulitunneli ei ollut ainoa paikka, jossa auton ominaisuuksia tutkittiin hartaasti. Ensimmäisten prototyyppien kohdalla havaittiin ongelma, eli Kuplan peruja oleva pohjalevy ei kestänyt haluttua 750 kilogramman kuormaa. Pohjalevyä päätettiin siis vahvistaa entisestään, jotta se kestää varmasti vaativassakin käytössä.

Kun autoon tuli taas kerran lisää painoa, tahtoi Kuplan tekniikka käydä liian pieneksi. Projektin jatkokehityksestä vastuussa ollut Porsche pienensikin vaihteiston välityksiä ja rajoitti huippunopeuden noin 80 kilometrin tuntinopeuteen, kun Kuplan huippunopeus oli jopa yli 100 kilometriä tunnissa.

Auto julkaistaan – Typ 2, eli siis T1

Vuonna 1949 oli aika esitellä yleisölle neljä erilaista prototyyppiä: kaksi pakettiautoa, henkilöversio ja kombi. Heti alusta alkaen Volkswagenin pakettiautot ovat perustuneet siihen, että ne soveltuvat monenlaisiin käyttötarpeisiin. Virallisesti auton tuotanto ja markkinointi alkoi kuitenkin vasta vuotta myöhemmin, eli vuonna 1950.

Uudelle ajoneuvolle annettiin nimeksi Volkswagen Typ 2. Nimeämisperiaate oli varsin simppeli: koska Volkswagen Kupla oli jo Typ 1, uusi auto saisi vuorostaan nimen Typ 2. Siitä ei ole täyttä varmuutta, milloin nimi Transporter alkoi kulkea autoissa mukana, mutta aika nopeasti auton mallinimeksi valikoitui Transporter. Ensimmäistä sukupolvea kutsuttiin myös nimellä T1.

Volkswagen Transporter oli heti alusta alkaen jättimenestys. Vaikka tuotanto alkoi vaatimattomasti vain kymmenen valmiin yksilön päivätahdilla, tahtia oli pakko kasvattaa nopeasti valtavan kysynnän seurauksena. Ensimmäisen mallivuoden aikana syntyikin peräti 8000 kappaletta pakettiautoja.

Suuri kysyntä oli helppo ymmärtää. Saksa oli kärsinyt valtavia tappioita toisessa maailmansodassa, eikä jälleenrakennus tapahtunut sormia napauttamalla. Jälleenrakentamisen aikana riitti tarvetta nimenomaan pakettiautoille, joilla voitaisiin kuljettaa rakennustavaraa.

Toinen Typ 2:n valttikortti liittyi ajoneuvon hintaan, joka oli matala – olihan Volkswagen tuohon aikaan vielä “kansanauto”, eli halpa hinta ja tietynlainen yksinkertaisuus oli osa autovalmistajan brändiä. Volkswagen Transporter oli äärimmäisen simppeli ajoneuvo, jossa ei ollut mitään ylimääräistä. Se oli halpa ostaa ja huoltaa, sekä se kesti hyvin kovassa käytössä painavien kuormien juhtana.

Hippipaku – miksi hipit omivat Kleinbusin?

Typ 2 ja Transporter eivät olleet ainoat nimittelyt, jotka ensimmäisen sukupolven paku-Volkkari sai kokea. Etenkin ikkunoilla ja ylimääräisillä istuimilla varustettuja malleja ajettiin kutsua pian nimellä Kleinbus, eli pikkubussi.

Kleinbusin nimen lisäksi auto tunnetaan ympäri maailman myös Hippipakuna. Hippiliike oli 1960-luvulla alkanut nuorisokulttuuriliike, johon kuului sodan vastustaminen ja kapinointi keskiluokkaisia sekä konservatiivisia arvoja vastaan.

Hipit tunnettiin usein värikkäistä vaatteista, miesten pitkistä hiuksista ja hassua kyllä – Volkswagenin Kleinbussin käytöstä. Auto oli jopa niin yleinen hippien keskuudessa, että autosta alettiin käyttämään ympäri maailman termiä Hippipaku.

Toisaalta Volkswagen Transporter soveltui monessakin mielessä hyvin hippien käyttöön. Auto oli jo uutenakin hyvin yksinkertainen ja pröystäilemätön, joten se soveltui sen vuoksi hippien arvomaailmaan. Lisäksi auto oli halpa ylläpitää: se ei vienyt paljoa polttoainetta, huoltaminen oli halpaa ja helppoa, sekä hankintahintakin pysyi matalana.

Kaiken huipuksi suurikokoinen auto mahdollisti yöpymisen ja leiriytymisen – vaikka kuinka isolla hippikommuunilla. Hyvin usein hippien käytössä Kleinbusit koristeltiin värikkäin kuvioin tai kukkakoristein, jotta jo muutenkin ainutlaatuisen näköisestä pakettiautosta tuli entistäkin enemmän omistajansa näköinen.

Suomessa “Junakeula-Volkkari”, Saksassa Bulli

Eivätkä ne lempinimet vielä tähänkään loppuneet, sillä Suomessa meillä oli vielä tarjota autolle omanlaiset lempinimet. Ehkäpä parhaiten auto tunnettiinkin Suomessa lempinimellä Junakeula-Volkkari.

Tämän lempinimen auto sai siitä syystä, että monien mielestä auto muistutti saman aikakauden VR:n Dr12 raskasta dieselveturia. Kieltämättä kaksikon yhdennäköisyys on ilmeinen. Molemmista löytyy kaksi pyöreää ajovaloa, keula on koristeltu V-muotoon ja koko komeuden kruunaa kaksiosainen tuulilasi.

Junakeula-lempinimi on tullut autolle kuitenkin pienellä viiveellä, sillä Dr12:n valmistus alkoi vasta vuonna 1959, ja sen yleistyminen raideliikenteessä tapahtui vasta 1960-luvun puolella. Tuohon aikaan Transporter oli kuitenkin ehtinyt olla jo kymmenisen vuotta markkinoilla, joskin Suomessa näiden autojen määrä oli melko pieni.

Viimeisenä auton lempinimenä voidaan mainita Bulli, jota autosta käytettiin lähinnä vain sen kotimaassa Saksassa. Tälläkin lempinimellä on kuitenkin simppeli logiikka, eli se koostuu kahdesta Transporterin ominaisuudesta: alun “Bu” viittaa bussiin (bus) ja lopun “Li” pakettiautoon (lieferwagen). Lisäksi ylimääräinen “l” keskellä tulee auton luotettavuudesta (loyalität).

Hippien suosiosta keräilijöiden autotalleihin

Ensimmäistä Volkswagen Transporterin sukupolvea valmistettiin vuoteen 1967 asti. Kaikkiaan näiden 17 vuoden aikana pakettiautoja syntyi kaikkiaan 1,8 miljoonaa kappaletta, jonka jälkeen valtikka siirtyi seuraavalle T2-sukupolvelle. Kaikkiaan näiden yli 70 vuoden aikana maailmaan on syntynyt yli 13 miljoonaa Volkswagen Transporteria.

Vaikka ensimmäisen sukupolven Transporteria valmistettiinkin varsin runsaasti, moni yksilö ajettiin vuosien varrella yksinkertaisesti loppuun asti. Tästä syystä hyväkuntoisia yksilöitä ei ole jäänyt jäljelle yhtään liikaa, mikä tekee autoista hyvinkin suosittuja keräilijöiden keskuudessa.

Ensimmäisen sukupolven Volkswagen Transporteria voidaan pitää hyvällä omatunnolla klassikkona, vaikka pakettiautot harvemmin klassikon asemiin päätyvätkään. Huonokuntoisetkin yksilöt päätyvät lähes poikkeuksetta entisöitäviksi ja hyväkuntoisista yksilöiden hintalaput kohoavat tätä nykyä pilviin.

Junakeula-Volkkarista tuli yksi toisen maailmansodan jälkeisestä Euroopan jälleenrakennuksen symboleista. Erityisesti se on sitä Saksassa, jossa se mainitaan usein Wirtschaftswunderin, eli Länsi-Saksan talousihmeen yhteydessä. 

Jotain ensimmäisen sukupolven Volkswagen Transporterin suosiosta kertoo sekin, että Volkswagen on tehnyt siitä oman retromallin. Vuonna 2022 julkaistu Volkswagen ID Buzz jatkaa Volkswagenin retromallien historiaa viemällä Junakeula-Volkkarin sähköiselle aikakaudelle.

Mikä teki Volkswagen Typ 2:sta niin hyvän?

Kuten yli 70 tuotantovuotta ja 13 miljoonaa valmistettua yksilöä sen osoittavat, Volkswagen Transporter on pakettiautojen aatelistoa. Pitkä ja komea historia ei olisi kuitenkaan mahdollista, jos ensimmäinen Volkswagenin pakettiautosukupolvi olisi ollut huono tai epäonnistunut. Mutta mistä tekijöistä auton valtava suosio rakentui?

Ensinnäkin yksi T1-sukupolven suosion kulmakivistä muodostui auton lukuisista versioista, joissa se oli saatavilla. Transporteria oli mahdollista saada aina umpinaisesta pakettiautosta lava-auton kautta kahdeksan hengen bussiin asti.

Volkswagenin pakettiauto oli monikäyttöinen, sillä sen avulla pystyttiin kuljettamaan tavaroita ja ihmisiä, sekä se soveltui niin työhön kuin vaikkapa lyhytaikaiseen asumiseen. Sama auto soveltui niin ambulanssi-, palokunta-, poliisi- tai postikäyttöön. Puhumattakaan sitten vaikkapa käytöstä bussina, avolavana tai matkailuautona.

Auto pääsi myös syntymään varsin sopivaan hetkeen. Sodan hävinnyt ja vaurioitunut Saksa kaipasi niin jälleenrakennusta, kuin myös talouden vetureita. Volkswagen oli merkittävässä roolissa saksalaisessa autoteollisuudessa ja Kuplan rinnalle tullut pakettiauto kohosi varsin merkittäväksi malliksi, vaikkei se ihan Kuplan myyntimääriin asti yltänytkään.

Lisäksi Volkswagen Transporter oli kaikkea sitä mitä tavallinen kansa autoltaan halusi. Auton tuli olla halpa, jotta sen pystyi ostamaan mahdollisimman moni. Auton tuli olla luotettava, sillä etenkin raskaassa työssä auton kestäminen mitattiin väkisinkin. Kaiken kruunasivat halvat ylläpitokustannukset.

Kuin kirsikkana kakun päällä, Volkswagen osasi leipoa sinänsä simppelistä ja yksinkertaisesta ajoneuvosta oikeasti kauniin ja aikaa kestäneen ajoneuvon. Volkswagen Typ 2 T1 on osoitus siitä, ettei halvan ja hyvän ei tarvitse olla aina automaattisesti rumaa.