Tämä lavetinvetäjä oli pitkään Puolustusvoimien historian suurin ajoneuvo

MAZ 537 G oli monessakin mielessä pitkään Puolustusvoimien historian suurin ajoneuvo.

Henkilöautojen kehittyminen saa paljon palstatilaa, mutta raskaamman kaluston vastaavanlainen kehittyminen ei saa osakseen samanlaista huomiota. Se on osaltaan harmi, sillä suurelta yleisöltä menee herkästi ohi, miten kehittynyttä nykyaikainen raskas kalusto on.

Ehkä parhaiten raskaan kaluston kehittymisen huomaa Puolustusvoimien 1970-luvun kalustosta. Seuraavaksi otamme katsauksen erääseen neuvostoliittolaiseen ajoneuvoon, joihin myös Suomen armeija takavuosina luotti. Kyseessä on MAZ-537 G 8×8, jonka jokainen livenä todistanut todennäköisesti muistaa lopun ikänsä.

MAZ-537 G 8×8 on ilmestys, jota ei näkemisen jälkeen unohda.

Taustat toisessa maailmansodassa

MAZ 537 G:n historia alkaa oikeastaan jo toisesta maailmansodasta. Jo silloin tehtiin ensimmäiset havainnot, että puna-armeijalla oli kriittinen pula telaketjuajoneuvojen kuljetusajoneuvoista. Neuvostoliitossa ei kyetty valmistamaan kuorma-autoja, jotka olisivat kyenneet kuljettamaan esimerkiksi T-34 -panssarivaunua.

Sodan jälkeen Neuvostoliitossa alettiin suunnittelemaan tähän käyttöön soveltuvaa ajoneuvoa, mutta vaikeuksia riitti. Tultaessa 1950-luvun puolelle Neuvostoliitossa alettiin ymmärtää, että kuorma-autopohjaiset lavetit eivät tulisi riittämään. Tarvitaan jotain entistäkin järeämpää.

Minskissä sijainnut MAZ:n autotehdas alkoi kehittämään kuorma-autoja selvästi suurikokoisempaa ajoneuvoa. Tästä syntyi vuonna 1954 prototyyppi autolle nimeltä MAZ-535, joka oli neljällä vetävällä akselilla varustettu ”auto”, joka oli teknisesti pikemminkin traktori.

MAZ-537 kaikkine eri variaatioineen oli käytössä monissa Varsovan liiton maissa.

MAZ-537 syntyy

MAZ-535 pääsi sarjatuotantoon vuonna 1958 ja melko pian sen jälkeen sille alettiin kehittelemään entistäkin tehokkaampaa seuraajamallia, joka sai nimen MAZ-537. Uuden malin ensimmäinen prototyyppi valmistui 29.3.1959 ja sarjatuotanto jo seuraavan vuoden alussa.

Kuten sotilasajoneuvoille on usein tapana, myös MAZ-537 oli saatavilla lukuisina erilaisina versioita. Versioista yleisin oli G-versio, joka oli vetoauto ja varustettu järeällä vinssillä. Vinssi mahdollisti viallistenkin kuljetettavien ajoneuvojen lastaamisen autoon.

Muita variantteja MAZ-537:sta olivat mm. miehittämättömien Tupolev Tu-123 -tiedustelukoneiden kuljettamiseen suunniteltu W-versio ja ohjusten lastausta varten nosturilla varustettu K-versio.

Kuvassa MAZ-537 G 8×8 vetää lavetin päällä matkaavaa panssarivaunua Serbiassa.

Suomeen 1970-luvulla

MAZ-537:n käyttö ei rajautunut pelkästään Neuvostoliittoon, vaan ajoneuvoa hyödynsivät myös erinäiset Varsovan liiton maat. Myös Suomeen hankittiin yhteensä kymmenen kappaletta MAZ-537 G -malleja 1970-luvulla kahdessa erässä.

Eristä ensimmäinen saapui maahan toukokuussa 1971 ja käsitti neljä MAZ-537 G -mallia. Helmikuussa 1977 hankittiin vielä kuusi ajoneuvoa lisää. Itäraudan saapuminen Suomeen teetätti Kuljetusvälinevarikolla melko paljon työtä, että ajoneuvot saatiin otettua käyttöön. Kuuleman mukaan autoon piti tehdä 36 rakenteellista muutosta ja hakea seitsemän erivapautta.

MAZ-537:n mitat ovat hurjat. Ensinnäkin pituutta ajoneuvolla oli ChMZAP-520B -lavetin kanssa 21,2 metriä. Myös leveyttä ajoneuvolla oli hurjat 3,42 metriä, mikä oli yli tuplat keskiverron aikalaisauton Saab 99:n 1,68 metrin leveydestä. Ajoneuvon mitat aiheuttivat sen, että kaikki MAZ:lla tehdyt kuljetukset olivat erikoiskuljetuksia, mikä tarkoitti mm. etuauton käyttöä.

Etuauton käyttö oli siinäkin mielessä välttämätöntä, että MAZ:n kääntösäde oli 17 metriä, mikä vaikeutti kulkua risteyksissä. Omapainoa ajoneuvolla oli 21 600 kiloa ja kantavuutta 65 000 kiloa. Kuorma päällä yhdistelmä saattoi siis painaa liki 76 000 kiloa. Käytännössä MAZ-537 G:llä oli siis mahdollista kuljettaa Puolustusvoimien raskaimpiakin panssarivaunuja.

Pituutta ajoneuvolla oli ChMZAP-520B -lavetin kanssa 21,2 metriä ja leveyttä 3,42 metriä.

Suurikokoista ajoneuvoa liikutti T-55 -panssarivaunun moottori, joka oli peräti 38-litrainen V12-dieselmoottori, tarjoillen kuljettajalle tehoa 525 hevosvoimaa ja vääntöä 2200 newtonmetriä. Moottorin esilämmitysjärjestelmän tehoksi kerrotaan 70 kilowattia, eli noin 95 hevosvoimaa. MAZ-537:n huippunopeus oli 60 km/h luokkaa, mutta kuorma päällä traktorimaista 30-40 km/h.

MAZ-537 tarjosi myös paljon valtavia lukuja. Auto imaisi sisuksiinsa jäähdytysnestettä 100 litraa, moottoriöljyä 90 litraa, automaattivaihteistoöljyä 105 litraa, jarrunestettä 10 litraa ja polttoainetta 840 litraa.

Kaikki MAZ-537 G 8×8:lla tehdyt kuljetukset olivat aina erikoiskuljetuksia, sillä auton mitat olivat sen verran suuret.

Käyttö oli mittava operaatio

MAZ-537:llä tehdyt kuljetukset olivat siis kirjaimellisesti erikoiskuljetuksia. Kuvaavaa oli, että raskaan panssarivaunun siirtäminen oli ”usean miehen viikon kestävä reissu”.

Markku Mäkipirtin kirjassa Ajoneuvot Suomessa: Neuvostoliittolaiset autot kerrotaan, että Kuljetusvälinevarikon MAZ-537:llä tehdyt kuljetukset alkoivat yleensä 1-2 päivää kestäneellä huollolla. Pienestä matkanopeudesta ja yleisestä kankeudesta johtuen matkanteko oli yleensä hidasta.

Sisätilat ovat neuvostoauton ohjaamossa vähemmän yllättävästi karut.

MAZ:lla ajaminen oli myös kallista. Polttoainetta meni sadalla kilometrillä 125 litraa ja öljyä 6 litraa. Suurikokoisia renkaita meni myös ”kuin leipää”. Kymmenen MAZ:n varaosakustannukset ottivat vuodessa noin yhden länsimaisen lavettiauton hinnan. Autoille tehtiin myös peruskorjaus 15 000 kilometrin välein, mikä tarkoitti mm. moottorin vaihtoa uuteen.

Puolustusvoimissa MAZ-537 G:t palvelivat noin 1990-luvulle asti, jonka jälkeen ne poistettiin kalustosta. Helpoiten käytöstä poistetun MAZ-537 G:n voi nähdä nykyisin Loviisaan kuuluvassa Koskenkylässä, jossa paikallisen huoltoaseman takapihalla lepäilee muina ajoneuvoina yksi Puolustusvoimien vanha MAZ. Myös Mil-Safarien kalustosta löytyy yksi yksilö.

MAZ-537 G:n avulla saatiin liikkumaan Suomen Puolustusvoimien raskaimmatkin panssarivaunut.

Pikakelaus nykyaikaan

Palataan artikkelin lopuksi siihen nykyaikaan, kun tätä juttua rakennettiin raskaan kaluston kehittymisellä. Miltä nykyaika näyttäytyy luvuilla verrattuna 1970-lukuun, jolloin Puolustusvoimat luotti sekä lavetin, että sen kyydissä olevan kaluston suhteen itärautaan?

MAZ-537 G:n kyydissä saattoi liikkua usein T-55 -panssarivaunu, jonka taistelupaino oli noin 36 000 kiloa. Kuten yllä kerrottu tarinakin osoittaa, MAZ:lla tehtynä kuljetukset olivat melko hitaita ja raskaita operaatioita.

Nykypäivänä Puolustusvoimien suurikokoisin panssarivaunu on Leopard 2A6 painaa noin 62 000 kiloa. Suuresta painosta huolimatta lavetit ovat nykyään enemmän siviilimaailmasta tuttuja, eli mitään ylisuuria ”traktorimaisia”.

Vaikka Leopard 2A6:n ja sitä kuljettavan ajoneuvon yhteismassa nousee liki 100 000 kiloon, saa tällaista ajoneuvoa ajaa 60 km/h nopeudella. Hitusen pienempää, ”vain” 55 000 kiloa painavaa Leopard 2A4 -panssarivaunua saakin kuljettaa 80 km/h tuntinopeudella.

Pikakelaus nykypäivään. Nykyään Puolustusvoimat liikuttaa raskaita panssarivaunuja kalustolla, joka ei juuri ulkoisesesti eroa tavallisesta raskaasta kalustosta.

Lähteet: Markku Mäkipirtin kirjat “Puolustusvoimien moottoriajoneuvot 1960-2000” ja “Ajoneuvot Suomessa: Neuvostoliittolaiset autot”