Nauha-Sisu eli Nasu – puolustusvoimat sai kuin saikin kotimaisen tela-ajoneuvon

Sisu NA-110 ja NA-140 BT -mallit tunnetaan paremmin nimellä Nasu. Tela-ajoneuvolla on mielenkiintoinen historia.

Suomi on pitkä maa, mikä tekee sen puolustamisesta vaikeaa. Olosuhteet eroavat Suomessa merkittävästi etelässä ja pohjoisessa. Eteläinen Suomi on tiheästi asuttu ja koostuu pääosin hyvistä kulkuyhteyksistä, kun taas pohjoisessa kulkuyhteydet ovat heikot – samalla kun talviset olosuhteet vaikeuttavat puolustusvoimien toimintaa ison osan vuodesta.

Lumisissa erämaaolosuhteissa sotilasajoneuvolta vaaditaan huomattavasti enemmän. Jopa maastokykyisen ja useammalla vetävällä akselilla liikkuvan ajoneuvon etenemiskyky loppuu hyvin nopeasti paksussa lumihangessa. Silloin kannattaa vaihtaa pyörät teloihin.

Puolustusvoimista on löytynyt vuosikymmenten aikana erilaisia tela-ajoneuvoja. Nyt esittelemme meille suomalaisille kenties rakkaimman sellaisen, nimittäin Sisu NA-110:n ja NA-140 BT:n, jotka tunnetaan paremmin sympaattisella Nasu-nimellä. Nimi jatkaa Sisujen leikkisiä lempinimiä ja muodostuu sanoista Nauha-Sisu.

Miten syntyi legendaariseksi muodostunut Nasu? Tarinassa on erikoisia käänteitä enemmän kuin uskotkaan.

Nauha-Sisu eli Nasu on tunnettu kotimainen tela-ajoneuvo.

Alustus: tela-ajoneuvot puolustusvoimissa

Nauha-Sisu ei ole todellakaan ensimmäinen puolustusvoimien käyttämä tela-ajoneuvo. Tela-ajoneuvoja on nähty Suomessa sotilaskäytössä jo toisen maailmansodan aikaan. Silloin niitä käytettiin Suomen armeijan toimesta mm. tykinvetäjinä, mutta oman mausteensa soppaan toivat myös saksalaiset, jotka niin ikään luottivat Lapissa telan voimaan.

Sotien jälkeen käytettävät tela-ajoneuvot olivat pääasiassa erilaisia rekiä. Hurjimmat niistä olivat kenties 1940- ja 50-luvuilla käytössä olleita sotasaaliina saatuja ilmapotkurilla kulkevia moottorirekiä. Tela-ajoneuvojen yleistyminen Suomen puolustuksessa oli kuitenkin pääosin hidasta. Siitä kertoo sekin, että moottorikelkkojen ottaminen palveluskäyttöön alkoi sekin vasta 1970-luvulla.

Tultaessa 1970-luvulle Suomessa alkoi olla paremmat edellytykset tela-ajoneuvojen yleistymiselle. Tela-ajoneuvojen yleistymisessä Lapin rooli korostui, sillä puolustusvoimat tarvitsi suuren kantavuuden ajoneuvoja Pohjois-Suomen puolustamiseksi. Suuri kantavuus rajasi moottorireet ja moottorikelkat pois vaihtoehdoista, joten tarvittiin jotain paljon isompaa.

Lue myös: Proto-Sisu (KB-45, A-45 ja AH-45) – Masien ja Rasien esikuva

Ruotsalaista Bandvagn CV 202:a voidaan pitää Nauha-Sisun alkuperäisenä esikuvana, vaikka Sisulla tätä tuskin halutaan ääneen myöntää.

Esikuvana ruotsalainen Bandvagn

Otetaan tarinassa lyhyt askel ajassa taaksepäin. Nauha-Sisusta on mahdoton puhua mainitsematta ruotsalaista Bandvagnia. Asiayhteyden Nauha-Sisuun ymmärtää ihan jo Bandvagnin kuvia katsomalla, sillä ulkoasultaan Nauha-Sisu muistuttaa lähes täysin ruotsalaista esikuvaansa. Bandvagnilla on vaikutus myös siihen, että Nauha-Sisu ylipäätään valmistettiin.

Ruotsin armeija hankki liittoutuneiden ylijäämävarastosta toisen maailmansodan jälkeen amerikkalaisia Studebaker Weasel M29 -tela-ajoneuvoja. Ne palvelivat Ruotsissa hyvin, mutta olivat nopeasti sodan jälkeen auttamattoman kalliita ylläpitää. Tela-ajoneuvolle haluttiin jatkaja, mutta kyllin hyviä vaihtoehtoja ei ollut sodan jälkeisinä vuosikymmeninä tarjolla.

Tämä pakotti ruotsalaiset kehittelemään omaa tela-ajoneuvoa jo 1950-luvun puolivälissä. Tästä projektista syntyi ajoneuvo nimeltä Bandvagn BV 202. Se koostui kahdesta teloin kulkevasta yksiköstä, joiden välissä on nivelakseli. Kardaanin avulla myös taaempi vaunu on vetävä.

Suunnitteluprosessi oli melko pitkä, sillä se kesti vuoden 1957-61. Varsinainen tuotanto alkoi vasta vuonna 1964, mutta kestikin peräti vuoteen 1981 asti – jonka jälkeen oli aika seuraavan sukupolven BV 206:lle, jonka suunnittelusta ja valmistuksesta vastasi ruotsalainen konepaja Hägglunds.

Myös Suomen armeijassa innostuttiin Bandvagneista. Vuonna 1963 ostettiin kaksi BV 202 -ajoneuvoa kokeiluun ja kokeilu oli ilmeisen onnistunut, sillä vuotta myöhemmin hankintaa täydennettiin 13 ajoneuvon sarjalla. Vuonna 1982 puolustusvoimat alkoi ostaa uudempaa Hägglunds BV 206 -mallia.

Suomen armeija on luottanut Hägglunds CV 206 -tela-ajoneuvoon jo 1980-luvulta saakka. Viimeisimmät hankinnat ovat vuodelta 2011.

Toiveena kotimainen tela-ajoneuvo

Siirrytään Suomeen, mutta ei aivan vielä kuitenkaan Sisuun asti. Puolustusvoimilla oli kova into saada tela-ajoneuvoksi edes jollain tavalla kotimainen tekele. Lähes koko 1970-luku menikin Valmetin yrityksissä valmistaa armeijan käyttöön sopivaa tela-ajoneuvoa. Valmet oli looginen kumppanivaihtoehto paitsi kotimaisuutensa, myös moottorikelkka- ja metsäkoneteollisuutensa vuoksi.

Lue myös: Erikoinen sisällissota: Valmet taisteli talon sisällä metsäkoneiden herruudesta

Valmet kehitti tytäryhtiönsä Velsa Oy:n kautta tela-ajoneuvon, jonka ulkonäköön otettiin paljon inspiraatiota Bandvagn BV 202:sta. Projekti kulki nimellä Valmet Terri, ja se oli monivaiheinen – osaltaan myös siitä syystä, että Terri-projektiin kuului myös kevyemmän moottorireen suunnittelu. Tässä Valmet Terri 30 onnistui erinomaisesti ja näitä tilattiin 112 kappaletta puolustusvoimille.

Valmet yritti rakentaa omaa tela-kuorma-autoaan läpi 1970-luvun. Kuvassa ainokaiseksi jäänyt Valmet Terra B.

Sen sijaan raskaamman tela-ajoneuvon puolella ei päästy onnistumiseen. Valmet Terri B jäi vain yhden ajoneuvon mittaiseksi kokeiluksi. Tämän jälkeen tavoiteltiin vielä Valmet Terri 1000 -tela-ajoneuvoon pohjautuvaa ajoneuvoa puolustusvoimille, mutta tästä hankkeesta luovutettiin lopullisesti vuonna 1982.

Toisena suht kotimaisena vaihtoehtona olisi ollut Bandvagnin BV 206:n valmistaminen lisenssillä Suomessa, mutta tähän Hägglunds ei suostunut 1980-luvun alussa ajoneuvojen hankinnasta huolimatta. Valmet-yhteistyön kariuduttua puolustusvoimat siirsi katseensa Sisun suuntaan.

Sisulla ja puolustusvoimilla oli takana suorastaan maaginen yhteistyö 1980-luvun alkupuolella. Se alkoi Panssari-Sisulla ja Sisu SA-150 (eli Masilla). Yhteistyö täydentyi 1980-luvun puolivälissä myös Sisu SA-240 eli Rasilla, unohtamatta tietenkään muutamaan yksilöön jääneeseen jäänyttä Sisu SA-110 eli kevyt-Masia.

Alkuperäinen Sisu NA-140 BT.

Sisu ottaa kopin – NA-140 BT syntyy

Ehkäpä tämä Sisun tarjoilema hittiputki kannusti puolustusvoimia katsomaan myös toisen kotimaisen kuorma-autovalmistajan kortin, vaikka sinällään kuorma-autoihin keskittyneellä Sisulla oli huomattavasti Valmetia vaikeammat lähtökohdat aloittaa projektissa.

Ensimmäinen prototyyppi telakuorma-autosta valmistui vuonna 1985 ja ajoneuvo sai nimen Sisu NA-140 BT. Seuraavana vuonna valmistettiin 11 esitilausvaiheen yksikköä. Varsinainen läpilyönti tapahtui vuonna 1988, jolloin puolustusvoimat tilasi ensimmäisen suuremman erän.

Sisu NA-140 BT on jopa hämmentävän paljon kilpailevan esikuvansa Hägglunds BV 206:n näköinen. Tunnistamisvaikeuksia lisää se, että BV 206 on niin ikään puolustusvoimien aktiivisessa käytössä. Vaatii katsojalta harjaantunutta silmää, että se kykenee erottamaan BV 206:n ja NA 140 BT:n toisistaan.

Nauha-Sisu käyttää runko-ohjausta, joten takavaunu seuraa etuvaunua samoissa jäljissä. Se helpottaa metsän ahtaissa paikoissa ajamista.

Yhtenevästä ulkonäöstä huolimatta Sisu on teknisesti hyvinkin eroava Hägglundsin tela-ajoneuvosta. Esimerkiksi nivelmekanismi Sisussa on monimutkikkaampi. Nasulla on painoa noin tonnin ja pituutta noin metrin verran ruotsalaiskollegaansa enemmän. Tosin näiden avulla Nasu pystyykin kantamaan CV 206:a paremmin kuormaa.

Nasuun mahtuu yhden kuljettajan lisäksi 16 matkustajaa, joista viisi etuvaunuun ja 11 takavaunuun. Alumiinirunkoinen ja lujitemuovia päälirakenteena käyttävä vaunu on panssaroimaton, mutta panssaroitujakin variantteja on olemassa – niistä myöhemmin lisää.

Bandvgnin tavoin Nasu on amfibinen eli sillä voi liikkua maalla ja vedessä. Tästä syystä Nasusta löytyy jopa pilssipumppu. Tosin ymmärrettävistä syistä vedessä ajamista ei ainakaan varusmiehet pääse Nasulla suorittamaan. Taustalla kummittelee Taipalsaaren BTR-60 -uppoamisonnettomuus vuodelta 1991.

Ensimmäiset NA-140 BT -mallit käyttävät 193-hevosvoimaisia Roverin valmistamia 3,5-litraisia V8-bensiinimoottoreita. Vaihteistona autossa on ZF:n 4HP22-automaattivaihteisto. Huippunopeutta ajoneuvolle luvattiin 65 kilometriä tunnissa.

Kuvassa tuoreempi Sisu NA-110. Tätä mallia puolustusvoimat käyttää yhä tänäkin päivänä.

NA-110 GT ja muut variantit

Alkuperäinen Sisu NA-140 BT oli tuotannossa vuodet 1986–1991. Sen jälkeen aika oli kypsä seuraavan sukupolven mallille, joka sai nimen Sisu NA-110 GT. Tätä mallia valmistettiin vuodet 1992-94.

Sisu NA-110:n tekniikka tuli General Motorsilta. Moottori oli tällä kertaa GM:n Heavy Duty V8-diesel, teholtaan 159 hevosvoimaa. Tämän kaverina toimi GM:n 3L80 HD -automaattivaihteisto. Samainen diesel-moottori on muuten ajan myötä korvannut joidenkin NA-140:n Roverin bensiinimoottorit.

Sisu NA-112 GT:n lavalla on 120 KRH 92 – kranaatinheitin. Kuva on itsenäisyyspäivän paraatista Jyväskylästä vuonna 2015.

Muitakin variantteja Nasusta on olemassa. Kenties yleisimmästä päästä on Sisu NA-122, jonka takavaunu kantaa 120 mm:n 120 KRH 92 – kranaatinheitintä. Lisäksi vaunuun on mahdollista sijoittaa 14 ammusta. Tästä vaunusta käytetään monesti nimeä ”korohoro-teka”, eli kranaatinheitin-telakuorma-auto.

YK:n operaatioihin tarjolla oli NA-120 GT KV1, joka oli panssaroitu malli. NA-111GT oli vuorostaan signaaliasemaksi tarkoitettu versio.

Taimikuormaa lastataan Sisu NA-140 tela-ajoneuvoon. Miehistönkuljetusvaunun katolla taimiritilöitä. Ajoneuvoa käytettiin vuosina 1988-1989 taimien ja istuttajien kuljetukseen suoalueiden takana oleville istutusalueille.

Myös ulkomailla ja viranomaistehtävissä

Sisun onnistui myydä Nasua myös muillekin kuin Suomen armeijalle. Suomessa Nasua on nähty erilaisessa viranomaiskäytössä, esimerkiksi pelastuslaitoksilla ja Metsähallituksella. Kolme Nasua myytiin Aboalle, Suomen hallinnoimalle tutkimuslaitokselle Etelämantereella.

Nasulla on myös ulkomaisia asiakkaita ja käyttäjiä. Ranskan armeija (27. alppiprikaati), Vuoristoprikaatin operoima Meksikon armeija ja Intian armeija käyttävät Nauha-Sisua.

Lue myös: Tiesitkö että Ranskan armeija käyttää suomalaisia Sisuja raskaina lavetteina?

Ulkomailla siviilipuolella Nasuun luottavat Kiinan metsäministeriö (30 ajoneuvoa), Santarmiston pääkomento (47 ajoneuvoa) ja Yhdysvalloissa Davisin piirikunnan etsintä- ja pelastusryhmä, joka sai auton lahjoituksena Discovery Channelin Diesel Brothers -ohjelmassa.

Tämä Nasu-Sisu palvelee Helsingin pelastuslaitosta. Kuva on otettu Malmin lentokentällä.

Nasu nykypäivänä

Nasun valmistus loppui vuonna 1994 – samana aikana, kun Sisulla alkoi ysärin puolivärin suuret organisaatiomuutokset autovalmistajan ajautuessa Patrian alle. Uusia tela-ajoneuvoja ei ole kuitenkaan sittemmin enää nähty kotimaisen tuotannon toimesta.

Nauha-Sisut palvelevat yhä puolustusvoimissa, joskin NA-140 BT -malleja on myös myyty pois käytöstä. Puolustusvoimat on kertonut, että se ei näe bensiinikäyttöisiä tela-kuorma-autoja enää järkevinä palveluskäytössä, joten bensiinimoottorisia Nauha-Sisuja on poistettu vahvuudesta. Lisäksi armeijan käyttöön jätetyissä malleissa on yleensä myös otettu käyttöön isommat ja paremmat telat. Näistä syistä uudempi NA-110 -malli on ollut puolustusvoimille mieluisampi pidettävä.

Nauha-Sisun tuotannon loppumisesta huolimatta, tela-ajoneuvot ovat pitäneet hyvin pintansa puolustusvoimien kalustossa. Sisun sijasta puolustusvoimat on kuitenkin päättänyt panostaa pelkästään Hägglunds BV 206 -malliin, jota armeijalle on hankittu useampaan otteeseen – viimeksi vuonna 2011. BV 206:n etua lienee sekin, että se on monen NATO-maan käytössä. BV 206:n tuotanto on jatkunut jo 40 vuoden ajan näihin päiviin saakka.

Vaikka Sisu hävisikin tela-ajoneuvojen taiston ruotsalaiselle esikuvalleen, voidaan Nauha-Sisu silti laskea onnistuneeksi ajoneuvoksi suomalaisen autovalmistajan historiassa. Sisu onnistui siinä projektissa missä Valmet vuorostaan ei. Lisäksi Nasu on saanut kenties Hägglundsin versiota paremman kulttimaineen, mikä kantaa yhä 2020-luvulla positiivisessa mielessä.

Lue myös: Sisu A2045 – Proto-Sisun geenit jalostettuna 2000-luvun standardeihin

Lähteet: Markku Mäkipirtti: Puolustusvoimien moottoriajoneuvot 1960-2000, Ruotuväki, Wikipedia