Saab 900 Safari oli epävirallinen farmarimalli ruotsalaismerkin klassikkomallista. Niitä tehtiin vain kaksi kappaletta.

Saab 900:n ensimmäinen sukupolvi (1978-1993) kantaa yhä ja mitä todennäköisemmin ikuisesti kaikista eniten valmistetun Saab-mallin titteliä. Suomessakin valmistettua autoa valmistettiin elinkaarensa aikana 908 810 kappaletta.

Näistä yksilöistä kaksi päätyi varsin erikoiseen jatkojalostukseen, jonka seurauksena syntyi epävirallinen malli, josta Saabilla ei jostain syystä sytytty. Kyseessä on Saab 900 Safari, joka on käytännössä Saab 900:sta leivottu farmarimalli.

Tässä artikkelissa otamme katsauksen Saab 900 Safarin lyhyeen, mutta sitäkin mielenkiintoisempaan historiaan. Samalla tutkailemme myös ruotsalaismerkin vaiheita farmariautojen maailmassa.

Saab 900 Safari
Kuvan lähde: https://commons.wikimedia.org/wiki/File:1981_Saab_900_Safari_(8881177229).jpg

Saab 900 yleisesti

Kuten jo todettua, Saab 900 oli valmistajalleen melkoinen hittituote. Reilun 900 000 valmistetun auton voimin se on Saabin eniten valmistettu malli, eikä titteliä tulla todennäköisesti enää ”ysisatkulta” viemään pois, sillä Saab on sittemmin lopettanut autojen valmistamisen kokonaan.

Yksi 900-malliston valttikortteja oli varmasti melko monipuoliset korivaihtoehdot. Ensiksi auto tuli markkinoille vain 3- ja 5-ovisina hatchbackeina, mutta myöhemmin vaihtoehdot kasvoivat myös 2- ja 4-ovisilla sedan-versioilla. Myöhemmin 900-malliston lippulaivamalliksi nousi tyylikäs cabriolet-avoautomalli.

Lue myös: Tiedätkö mitä saadaan yhdistämällä Saab ja Subaru Impreza? No tietenkin Saabaru eli Saab 9-2X

Saab Toppola camber
Kuvan lähde: https://commons.wikimedia.org/wiki/File:900LyxToppola.jpg

Kuvassa on Saab 900:n hatchkorinen Compi Coupé, joka on oleellinen juttu myös Saab 900 Safarin kohdalla. Kuvassa 900:n päällä lepää Toppolan matkailuvaunu.

Puuttuva farmarimalli

Saab ja farmarimalli on yhdistelmä, josta riittää kerrottavaa – osaltaan juuri siksi, että ihan hirveästi kerrottavaa ei ole. Saabilla oli vuosina 1959-1978 farmarimalli nimeltä Saab 95 (älä sekoita tätä myöhempään Saab 9-5 -malliin), mutta muuten yhtiöllä oli farmarimallien suhteen hyvinkin hiljaista – etenkin tämän tarinan ollessa ajankohtainen.

Saab 95:n valmistus lakkasi sattumalta juuri Saab 900:n tieltä, joten auto lienee siitäkin syystä pakollinen maininta Saab 900 Safarista puhuttaessa. Saab 900:n edeltäjän, Saab 99:n kanssa oli tosin kokeiltu farmarimallin valmistamista, mutta se projekti ei ottanut tuulta alleen.

Saab 95
Kuvan lähde: https://commons.wikimedia.org/wiki/File:1961-SAAB95.jpg

Saabilla oli 1960- ja 70-luvuilla farmarimalli nimeltä Saab 95. Sen valmistuksen loputtua Saab-mallisto oli vailla farmaria reilun 20 vuoden ajan.

Tilanne Saabilla oli siis se, että vuodet 1978-1998 yhtiö valmisti autoja käytännössä ilman mallistossa olevaa farmarimallia. Jälkikäteen katsottuna päätös voi tuntua omituiselta, mutta toisaalta eurooppalaisvalmistajien farmarimallien kulta-aika osui kutakuinkin aikajaksoon 1990-luvulta aina 2010-luvulle asti. Vertailun vuoksi esimerkiksi Volkswagen Golfista saatiin ensimmäinen farmarimalli vasta vuonna 1993.

Lue myös: Tiedätkö mikä oli yleisin Saab-merkkinen poliisiauto Suomessa?

Saab 99 Estate
Kuvan lähde: https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Saab_99_estate_prototype_-_front.jpg

Yritystä farmari-Saabin tekemiselle oli. Tässä kuva Saab 99 farmarimallin prototyypistä, joka ei kuitenkaan koskaan tullut tuotantoon asti.

Nilssonin koripaja tulee hätiin

Saabin farmarimallin valmistuksesta voidaan kiittää kahta ruotsalaisyhtiötä – joista kumpikaan ei ole itse Saab.

Idean isänä voidaan pitää ruotsalaista teollisuusyhtiötä nimeltä Setrab. Suuri autoteollisuuden öljynjäähdyttimien toimittaja ajatteli 1980-luvun alussa, että melko tuore Saab 900 -malli ansaitsisi oman farmarimallin.

Käytännön toteutuksesta vastasi vuorostaan Ruotin Laholmista ponnistava Nilsson Special Vehicles AB. Nilssonin koripaja on yhä tänäkin päivänä olemassa ja se tekee erilaisia erikoisautoja viranomaiskäyttöön. Yhtiön tuotteita ovat mm. Volvoista tehdyt ambulanssit ja ruumisautot, joissa on tehty hyvin paljon korityömuutoksia.

Saab 900 Safari
Kuvan lähde: https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Saab_900_Safari.JPG

Toinen valmistuneista Saab 900 Safareista on kuvattu Trollhättänin Saab-museossa.

Vain kaksi tehtyä autoa

Nilssonin koripaja teki 1980-luvun alkuvuosina kaksi kappaletta farmarimalleja, jotka pohjautuivat Saab 900:n viisiovisen hatchback-version halpaan ”perusmalliin” eli 2,0-litraiseen 100-hevosvoimaiseen kaasutinmoottoriversioon.

Hatchback-korinen auto, Saabin omin sanoin Compi Coupé oli tavaratilaltaan suuri. Etenkin lastausaukko ja tavaratilan pohja olivat suurikokoiset. Tästä syystä Nilssonin tekemän farmarimallin ulkomitat ovat suunnilleen samat kuin tavallisella Saab 900:lla. Myös takavalot ovat suoraan tavallisesta mallista.

Lue myös: Tässä Suomessa valmistetussa Saabissa on 99:n keula ja 900:n perä

Sen sijaan farmarimallissa viistoperä heivattiin mäkeen ja auton kattoa jatkettiin pidemmälle. Tämän seurauksena autoon tarvittiin isokokoisemmat lasiset takasivuikkunat. Myös takaikkuna meni muodoltaan uusiksi ja joidenkin lähteiden mukaan näissä Nilssonin tekemissä autoissa se on pleksiä – valinta olisi kenties korjattu lasiseksi, jos autoja olisi tehty enemmän.

Uusi farmarimalli sai hieman erikoisen lisänimen Safari. Millä tavalla farmariauto sitten liittyi Safariin, sitä tarina ei kerro. Mielenkiintoista nimivalinnassa on myös se, että Saab Safari oli jo reilut 10 vuotta aiemmin syntynyt potkurilentokone, jota eri maiden ilmavoimat käyttää lentäjien peruskoulutukseen.

Saab 900 Safari -autoja tehtiin lopulta vain kaksi kappaletta. Saab ei ollut lainkaan innostunut projektista ja tehtaan päästä projekti sai punaista valoa. Vastahankaisuudesta johtuen Nilssonillakaan ei innostuttu isompimuotoisesta toiminnasta.

Saab 900 safari
Kuvan lähde: https://commons.wikimedia.org/wiki/File:SMTh_4.jpg

Tavaratilan pohjamitat ovat Safarissa ja Compi Coupéssa samat, mutta farkkumallissa korkeutta on tietenkin enemmän, mikä kasvattaa tavaratilan kokoa merkittävästi.

Legendat elävät – erikoisesta syystä

Toinen näistä kahdesta valmistuneesta yksilöstä seisoo Saabin museossa Trollhättänissa. Toinen yksilö on yksityisomistuksessa ja elelee tätä nykyä ilmeisesti Hollannissa.

Jälkimmäisenä mainittu yksilö on saanut kokea yksityisomistuksensa aikana jos jonkinlaista rakentamista ja tuunaamista, minkä seurauksena sen ulkoasu on muuttunut jonkin verran alkuperäisestä Nilssonin rakentamasta.

Uudelleenrakennettu versio on tarjonnut erikoisen lieveilmiön, sillä Saab 900 Safarin valmistusmäärät ovat sen vuoksi saaneet vääriä luuloja. Usein liikkuvan tiedon mukaan autoja olisi valmistettu yhteensä kahdeksan kappaletta ja vain kaksi näistä olisi selvinnyt romutukselta. Oikeasti Nilsson on vahvistanut vain kahden auton valmistamisen eli molemmat tehdyt ovat vielä elävien kirjoissa.

Todennäköisesti harhaluulon juurisyy onkin siinä, että tämä Hollannin yksilö on tullut rakennetuksi uudelleen ja vaihtuvat ulkoasut ovat saaneet aikaa vaikutelman isommasta valmistusmäärästä.

Saabworld.net-sivuston mukaan Hollannin yksilö on maalattu uudelleen, siihen on laitettu tuoreemman facelift-mallin viistokeula, sen nahkasisusta on päivitetty myöhemmistä malleista ja myös vanteet ovat peräisin tuoreemmasta yksilöstä. Ulkoapäin katsottuna tämä 900 Safari -yksilö näyttääkin selvästi vuosimalliaan (1981) uudemmalta.

Saa-900-Safari
Kuvan lähde: https://commons.wikimedia.org/wiki/File:1981_Saab_900_Safari_(8881173705).jpg

Kuvassa on toinen valmistuneista Saab 900 Safareista. Tätä autoa on tuunattu valmistumisen jälkeen. Väri on vaihtunut toiseen, keula on tuoreemman faceliftin “viistokeula” ja vanteetkin ovat uudemmasta cabriolet-mallista.

Miten Saabin farmaritarina jatkui?

Ensimmäisen sukupolven Saab 900 oli tuotannossa aina vuoteen 1993 asti, jolloin se korvattiin kokonaan uudella toisen sukupolven Saab 900-mallilla. Vuonna 1998 tälle autolle tuli facelift, jonka seurauksena mallinimikin muuttui muotoon Saab 9-3.

Toisen sukupolven Saab 900 tai ensimmäisen sukupolven Saab 9-3 eivät saaneet vielä osakseen farmarimallia. Sen sijaan Saab toi mallistoon farmarimallin suuremmasta 9-5-mallista vuonna 1999. Tämä farmarimalli kantoi mallinimeä Saab 9-5 Sport Combi.

Saabin pienempi 900- ja 9-3-mallit käsittänyt malliluokka sai farmarimallit vasta vuonna 2005 – noin kolme vuotta toisen sukupolven Saab 9-3:n julkaisun jälkeen. Voidaan siis sanoa, että Saabilla meni neljännesvuosisata sulatella Saab 900 Safarista myyntikelpoinen auto.

Kovin pitkään Saab ei farmarimallejaan ehtinyt myydä, sillä yhtiö ajautui konkurssiin alkuvuodesta 2012. Konkurssin jälkeen yhtiö ei ole valmistanut mitään autoja.

Lue myös: Night Panel – Saab toi nerokkaasti autoihin ominaisuuksia lentokoneista

Saab 9-5
Kuvan lähde: https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Saab_9-5_2.3T_Wagon.jpg

Saab-mallisto sai kauan odotetun farmarimallin viimein vuonna 1999, kun Saab 9-5 Sport Combi tuli markkinoille.

  • Vuosimalli:
  • Moottori: -litrainen bensiini ( kW)
  • Vaihteisto: Automaatti
  • Vetotapa: Etuveto
  • Mittarilukema: km
  • Koeajon tarjosi:

Tämä artikkeli käyttää kategorioita Historia ja avainsanoja .

Vähän ajaville pysyvä alennus jopa 25 %*

Liikenne­vakuutuksessa POP Vakuutus tarjoaa huippu­bonukset (86 %), myös kakkos­autoosi.

Hyödynnä tarjous

Nyt luetuimmat