Suomen Poliisin käyttämien poliisiautojen väritys on muuttunut useasti noin sadan vuoden poliisiautohistorian aikana. Kävimme läpi merkittävimmät muutokset.
Kun mietit poliisiautoa, mitä sinulle tulee ensimmäisenä mieleen? Todennäköisesti mietit sinivalkoista autoa, mahdollisesti jopa pakettiautomallista ja tämän kokonaisuuden kruunaa auton katolla olevat hälytysvilkut.
Sinällään edellä esitetty mielikuva on täysin oikea, ja se istuu aika hyvin lähes minkä vuosikymmenen poliisiautoihin Suomessa. Tästä samankaltaisuudesta huolimatta poliisiautojen ulkoasu on kuitenkin muuttunut merkittävästi vuosikymmenten aikana, vaikka pääasiassa aina ollaan liikuttu sinivalkoisissa teemoissa.
Tässä artikkelissa otamme katsauksen Suomen Poliisin poliisiautojen historiaan ja paneudumme erityisesti poliisiautojen väritykseen sekä erilaisiin tunnuksiin.
Lue myös: Tässä on Suomen suurin poliisiauto – mutta mihin sitä käytetään?

Poliisimuseossa on vierekkäin kolmen eri aikakauden värityksiä. Dodge Aspen on lahjoitusauto ja täten väriltään valkoinen, mutta 1970-luvun lopun autona siinä on myös poliisi-tekstit kyljissä. Viereinen Volvo 244 DL edustaa pandaväritystä ja takana Kawasaki H2SX edustaa viimeisintä värimuotia.
Nopea alustus Suomen autohistoriaan
Lyhyenä alustuksena poliisiautojen historiaan voidaan todeta se, että aina 1970-luvulle saakka Suomen Poliisin käyttämä autokalusto oli jokseenkin omituista. Autoista oli pulaa, joten autokalusto oli pitkään vähän sellaista, mitä nyt satuttiin jotenkin saamaan.
Poliisin autokaluston nihkeän tilanteen juurisyyt olivat samat kuin tavallisella kansalla. Maamme oli ennen sotia ja etenkin sotien jälkeen melko köyhä. Rahaa ei ollut liikoja. Ongelmia tuli myös siitä, että Suomessa pelättiin valuuttapulaa, minkä vuoksi monet ulkomailta hankitut hyödykkeet olivat usein tuontilisenssien takana.
Suomalaista autoteollisuutta ei ole koskaan ollut liikaa, joten etenkin henkilöautojen ostaminen oli aina 1960-luvun alkuun asti vaikeaa, usein jopa mahdotonta – myös silloin, vaikka ostajalla olisi ollut siihen rahaa.

Kuvassa on Scan-Auton Suomen Poliisille lahjoittama Saab 96. Koska kyseessä on lahja-auto, auton väri on valkoinen. Sen sijaan ainoat poliisi-tekstit löytyvät tässä vaiheessa ainoastaan auton katolta.
Monenkirjava merkkikalusto
Edellä mainituista syistä Suomen Poliisin autot olivat merkeiltään monenkirjavia. Vuosikymmenten aikana autoja saatettiin takavarikoida rikollisilta tai ottaa vastaan lahjoituksena yrityksiltä tai jopa yksityishenkilöiltä. Koska lahjahevosen suuhun ei ole katsomista, autot olivat usein sitä merkkiä, mitä ne sattuivat olemaan.
Autojen lahjoittaminen poliisille voi kuulostaa nykyajassa omituiselle, mutta sillä oli pitkät perinteet. Erityisesti monet autoalan yritykset tekivät poliisille säännöllisesti autolahjoituksia. Autojen lahjoittaminen oli osaltaan myös yhteiskuntavastuuta, mutta samalla myös jonkinlainen mainos.
Tunnettuja lahjoituksella saatuja poliisiautoja olivat Wihuri-yhtymän lahjoittamat Porschet sekä Scan-Auton lahjoittamat Saab 96 -poliisiautot. Myös Niilo Tarvajärven masinoima hamsteritarramyynti toi poliisille niin sanottuja Tarva-autoja.

Tämä Saab 99 on alkuvuosien mallia. Se on helppo todeta tummansinisestä väristä ilman valkoisia korostuksia.
Ensiksi autot olivat yksivärisiä
Nyt pääsemme hiljalleen kiinni artikkelin pääaiheeseen eli autojen värityksiin ja tunnuksiin. Aina vuoteen 1974 asti Suomen Poliisin käyttämät poliisiautot olivat pääsääntöisesti yksivärisiä. Tavallisin väri poliisin itse ostamille autoille oli tummanpuhuvat musta tai tummansininen.
Samaan aikaan liikenteessä oli myös täysin valkoisia autoja, ja nämä liittyvätkin edellä mainittuihin lahjoitusautoihin. Käytännölle ei ole tiedossa tarkkaa, mutta pitkään suomalaisen poliisiautokaluston alkuperän pystyi tunnistamaan auton väristä. Lahjoituksella hankitut autot olivat valkoisia ja poliisin itse hankkimat autot taas mustia tai tummansinisiä.
Lue myös: Liikkuva poliisi valvoi liikennettä ja yleistä turvallisuutta 83 vuotta
Poliisiautot liikkuivat Suomessa myös yllättävän pitkään täysin ilman mitään poliisitunnuksia. Vasta vuonna 1956 Suomen poliisiautoja alettiin varustaa tunnistettavin poliisitunnuksin. Suomi oli tässä todellinen edelläkävijä, sillä meillä poliisitunnukset tulivat autoihin ensimmäisinä Euroopassa.
Yksivärisiin autoihin liittyy vielä yksi erikoinen yksityiskohta. Pakettiautomalliset poliisiautot, tuttavallisesti ”mustamaijat”, tykättiin varustella jo yhden värin aikakaudella valkoisella raidalla auton kyljessä. Vastaavaa käytäntöä ei ollut henkilöautomaisissa poliisiautoissa, mikä oli jälleen yksi hassu poliisiautojen erikoisuus.

Tämä Saab 900 edustaa “pandaväritystä” ja myös polis-teksti löytyy. Koska kyseessä on 1980-luvun lopun malli, autosta löytyy myös yksikkötunnus.
Pandaväritys tulee
Poliisiautot ottivat Suomessa melkoisen harppauksen 1970-luvulla. Lahjoitusautot alkoivat jäädä historiaan, ja samalla poliisin autokalusto alkoi yhtenäistymään. Yhtenäistymiselle merkittävä tekijä oli Saab-aikakausi, sillä Suomessa valmistettuja Saab 99 -poliisiautoja hankittiin toista tuhatta Suomen poliisin käyttöön, minkä seurauksena merkkikirjavuus alkoi viimeinkin kadota.
Ensimmäiset Saab 99 -poliisiautot muistetaan yksivärisinä – useimmiten tummansinisinä. Vuonna 1974 tähän tuli kuitenkin muutos, kun myös henkilöautoihin alkoi ilmaantumaan suuria valkoisia yksityiskohtia. Useimmiten lokasuojat olivat valkoisia, muun auton säilyessä yhä tummansinisinä.
Tätä väritystä on kutsuttu monesti poliisipiireissä pandaväritykseksi. Tumma auto vaaleilla pohjilla toi ilmeisesti joidenkin mieleen täplikkään pandakarhun. Pandaväritykseen liittyy oleellisesti myös näyttävät poliisi- ja polis-tekstit auton ovissa, kun aiemmin tunnukset olivat sijainneet lähinnä auton katolla vilkkuvaloissa.

Kuvan Saab 900 on edustaa viimeisiä 1990-luvun alun mallivuosia. Sen voi päätellä uudesta raitavärityksestä.
Raita-aikakausi tulee
Vaikka Saab mullisti 1980-luvulla mallistoaan, ruotsalaismerkin invaasio jatkui poliisivoimissa. Saab 99 -malliset poliisiautot vaihtuivat ketterästi uudempiin Saab 900 -mallisiin. Autojen väritys pysyi yhä 1980-luvun loppuun samanlaisena autojen vaihtumisesta huolimatta – toki autokohtaiset yksikkötunnukset alkoivat tulla hiljalleen mukaan kuvioihin.
Seuraava merkittävä muutos tapahtuikin 1990-luvun alussa, kun poliisiautojen värit – tai tarkemmin sanottuna asettelu muuttui jälleen. Uudessa mallissa poliisiautoissa olisi molempien rengaskoteloiden levyinen sininen raita muuten valkoisessa autossa. Tämä värimalli otettiin käyttöön kaikissa poliisiautoissa, olivat ne sitten paketti- tai henkilöautomalleja.

Raitavärityksen myötä auton pohjavärinä oli nyt valkoinen ja siniset raidat toivat siihen oman korostuksensa.
Saab-aikakauden tullessa päätöksen 1990-luvun alkuvuosina suomalaisissa poliisiautoissa siirryttiin etenkin henkilöautopuolella jälleen merkkikirjavampaan aikakauteen. Uusi värimalli osoittautui kuitenkin toimivaksi autossa kuin autossa, mikä lienee ollut uudistuksen tarkoituskin.
Uuden vuosituhannen alkuvuosina poliisiautoissa ei nähty juurikaan muutoksia. Merkittävin muutos tuli poliisiautojen ulkonäköön tuli 2010-luvun taitteessa pakettiautojen puolella, kun kattojen korottamisen myötä hälytysvilkut upotettiin osaksi kattoa, mikä vaikeutti hieman poliisiautojen tunnistamista tien päällä.

Korotetun katon ansiosta hälytysvalokuvut saadaan ketterästi “piiloon”. Korotetuista katoistakin on nähty vuosien varrella erilaisia versioita, ja tuoreimmassa Ford Transit -kalustossa korotettua kattoa ei ole ollenkaan.
Lisää värejä turvallisuussyistä
Suomen Poliisin käyttämien poliisiautojen kenties radikaalein muutos nähtiin vuonna 2016, kun uusiin sinivalkoisiin poliisiautoihin tuli mukaan kolmas väri. Autoihin alettiin teippaamaan turvallisuussyistä huomionvärivihreällä yksityiskohtia, joita tuli erityisesti auton takaosaan.
Uusi väritys astui voimaan vappuna 2016 Sisäministeriön antaman asetuksen mukaisesti ja koski jälleen kerran vain uusia autoja, eli vanhat sinivalkoiset toimia sellaisenaan elinkaarensa loppuun asti. Ainoa poikkeus tuli pienempiin ajoneuvoihin kuten poliisimoottoripyöriin, jotka kaikki pyrittiin teippaamaan uuden värityksen mukaiseksi.
Viimeisimmällä 2020-luvulla poliisiautoissa ei ole nähty vielä merkittäviä muutoksia. Ford Transitin paluu poliisiautoksi yli 20 vuoden tauon jälkeen on toki merkittävä muutos ja sitä kautta syntyy taas hauska muutos: upotetut vilkut jäävät Transiteissa taas unholaan ja katolle tulee erillinen hälytysvilkkumajakka – joskin aiempia versioita matalampana.

Tähän Volkswagen Transporteriin on ehtinyt vappuna 2016 kuvioihin astunut huomionvärivirheät koroste.
Lue myös: LUU-5 on Suomen tunnetuin poliisiauto – tästä syystä sen palvelus pääty ikinä
Lähde: Arttu Käyhkön kirja “Suomalainen poliisiautokirja”, Poliisimuseo














Nyt luetuimmat