Tarkista autosi tavaratila – saatat yllättyä sen puuteista

Tulimme sattumalta katsoneeksi Käyttökokemuksia-Astran peräluukkua, josta yllättäen puuttui sinne kuuluvia asioita.

Käyttökokemuksia-juttusarjassa olemme seuranneet eloa ja oloa vuosimallin 2019 Opel Astra K:n kanssa. Vaikka auto on ollut meillä ajossa jo 2,5 vuotta, auto pääsee yhä välillä yllättämään omistajansa erilaisissa yhteyksissä.

Tällä kertaa yllätyksiä tarjosi jälleen auton takakontti. Voimme puhua termistä jälleen, koska vastahan meinasimme ajautua ongelmiin tilanteessa, jossa auton avaimet unohtuivat auton takakonttiin. Tämänkertainen ihmettelymme tapahtui tosin “pinnan alla”, eli toisin sanoen takaluukun välipohjan ja katteiden alla. Sieltä nimittäin puuttui jotain sellaista, mitä oletimme autossa olevan.

Opel Astran tavaratilan sivukotelosta löytyi oheinen pussukka, jonka sisältö, tai siis sisällöttömyys pääsi yllättämään Koeajolle.comin toimituksen.

POP Vakuutus alennuskoodi INSSIN

Käytettynä ostetun auton sivuvaikutuksia

Palataan aluksi siihen hetkeen, kun kyseinen Opel saapui toimituksemme käyttöön. Auto tuli meille vain noin kahden vuoden ikäisenä, joskin 94 000 kilometrin mittarilukema oli ikään nähden kova. Opelilla oli ollut meitä ennen yksi omistaja, joten kahden vuoden ikäisen auton ostaminen ensimmäiseltä omistajalta, joskin autoliikkeen kautta, tuntui aika hyvältä lähtökohdalta autokaupalle.

Opel oli käynyt myös läpi melko tarkan kuntotarkastuksen, joka osaltaan ohjasi meitä vähän tarpeettomaankin hyvänolontunteeseen. Aivan kaikki autossa ei nimittäin ollut aivan tiptop-tasolla, ja mikä harmillista, yleensä tämän puutteen autoilija huomaa vasta hädän hetkellä.

Auton takaluukun välipohjan alle tulee kurkistettua yllättävän harvoin. Tämän huomasimme jo edellisen Käyttökokemuksia-automme, eli Opel Astra H:n kohdalla. Auto ehti olla käytössämme noin kuuden vuoden ajan, mutta vasta auton poisluovutushetkellä tuli ensimmäistä kertaa kurkistettua takaluukun välipohjan alle. Kaikki nämä vuodet olimme kuvitelleet kantavamme vararengasta mukana, vaikka auto olikin varustettu jo kevyemmällä paikkapullolla.

Varapyörän kotelo

Astran tavaratilan välipohjan alla oli aika hiljaista. Äänierityksiä ei ollut lainkaan (onkohan koskaan ollutkaan?) ja ainoastaan 19 kappaletta pultinpäällisiä liikkui villinä ja vapaana kotelossa – niistäkin muuten yksi kappale hukkuneena.

Valostore- Pohjoismaiden suurin ja halvin valokauppa

  • Valaisinalan parhaat tuotemerkit
  • Ilmainen 30 vrk palautusoikeus
  • Nopeat 1 - 2 vrk toimitukset
  • Koeajolle.comin lukijoille ilmaiset toimitukset yli 50€ tilauksiin (norm. 140€)
Tutustu valikoimaan

Kuka tyhjäsi paikkapullon?

Paikkapullo oli myös tällä kertaa ihmettelymme keskiössä. Olimme ajaneet autolla tyytyväisenä 2,5 vuotta ja yli 40 000 kilometriä vailla huolen häivää, vaikka autossa ei ollut lainkaan paikkapulloa tai vararengasta. Tai tarkalleen ottaen autossa oli paikkapullo, mutta se oli jo tyhjennetty, eikä olisi täten auttanut lainkaan tiukan paikan tullen.

Rengasrikon tullen tilanne olisi ollut varmasti mielenkiintoinen, sillä mitään keinoa renkaan korjaamiselle tai vaihtamiselle tien päällä ei olisi ollut. Koska vararengasta kun ei ole ja paikkapullo on tyhjä, on edellytykset matkan jatkumiselle ongelmatilanteessa aika vaikeat.

Voimme kuitenkin lohduttautua sillä, että kaikista pahimmasta pulasta meidät olisi pelastanut Autoliiton jäsenyys ja siihen liittyvä tiepalvelu, joka olisi auttanut meidät pois hädästä, jos sellaiseen olisimme autolla päätyneet.

Pussukasta löytyi pieni kompura sekä Opelin alkuperäinen paikka-ainepullo.

Nextory- E- ja äänikirjoja 45 päivää maksutta

  • Maksuton 45 päivän kokeilu (normaalisti 14 päivää)
  • Rajaton pääsy e-kirjoihin ja äänikirjoihin
  • Ei sitoutumisaikaa: voit irtisanoa tilauksesi milloin haluat
Aloita kokeilujakso

Autoliikettä ei kannata enää lähestyä

Mikäli tehdystä autokaupasta olisi kulunut vähemmän aikaa, saattaisimme jopa kysäistä autoliikkeen näkemystä siihen, pitäisikö paikkapullon olla kunnossa autoa myydessä. Ostimmehan käytetyn Opelin virallisen merkkiliikkeen vaihtoautorivistä, joten alkuperäisen paikka-ainepullon saisi todennäköisesti ketterästi talon sisältä.

Mutta nyt kun aikaa kaupanteosta on ehtinyt kulua jo kaksi vuotta, ei tässä vaiheessa ole enää mitään järkeä lähteä kyselemään asian perään. Todistustaakka jäisi todennäköisesti meille siitä, että pullo olisi ollut tyhjä kaupantekohetkellä.

Lisäksi kuvioita sotkee hieman myös se, että auton meille myynyttä autoliikettä ei ole enää olemassa, vaan yrityskauppojen myötä entinen Laakkonen-konserni on nyt osa Hedin Automotivea.

Paikka-ainepullo on näemmä ollut tarpeellinen, sillä se on jo käytetty. Myös päiväys on vanhentunut, joten paikkapullon kuntoa olisi tullut muistaa seurailla aiemminkin.

Autodude - Pohjoismaiden suurin ja halvin autonhoitokauppa

  • Autonhoitoalan parhaat tuotemerkit
  • Ilmainen 30 vrk palautusoikeus
  • Nopeat 1 - 2 vrk toimitukset
  • Koeajolle.comin lukijoille ilmaiset toimitukset yli 50€ tilauksiin (norm. 120€)
Tutustu valikoimaan

Paikkapullon hankintaan

Tyhjänä tavaratilasta löydetty paikkapullo oli mallia alkuperäinen, mutta paikkapulloja myydään myös tasan yhtä hyvinä tarviketuotteina. Tarviketuotteiden puolella paikkapullojen hinta- ja laatuhaarukka on kirjava, sillä halvimmat tuotteet lähtevät alle kymmenestä eurosta, laadukkaampien versioiden ollessa noin 50 euron hintahaarukassa.

Paikkapulloja myydään kaikissa autotarvikeliikkeissä ja marketeissa, joten uuden pullon hankkiminen ei ole ainakaan vaikeudella pilattu. Suurin haaste uuden pullon hankinnassa tulee todennäköisesti siinä, että minkä monenkirjavista tarvikevaihtoehtoista on meidän valintamme.

Joka tapauksessa paikkapullo kannattaa hankkia, sillä se auttaa autoilijan monesta kiipelistä pois. Vararenkaan hankinta olisi toki yksi vaihtoehto, mutta se alkaa olla jo mennyttä maailmaa. Vararengas painaa paikkapulloa enemmän, mikä lisää auton polttoaineen kulutusta. Lisäksi pelkkä vararengas ei riitä, vaan sen kaveriksi tulisi hankkia tunkkia ja ristikkoavainta.

Navigaattorit, kamerat, audio, ajoneuvojen lisävarusteet
  • Asiakkaiden suosittelema
  • 95% tuotteista on itse testaamiamme
  • Nopea toimitus
  • Monipuoliset maksutavat
  • 100% suomalainen yritys
Tutustu palveluun

Pidä autostasi huolta

Koettu yllätys antoi vähän märkää rättiä kasvoillemme. Aiemmin olemme pitäneet itseämme keskivertoa valppaampana autoilijana, joka ottaa juuri tämäntapaiset asiat liikenteessä ja omassa autossa aina hyvin huomioon, ja ennen kaikkea ennalta.

Virheistä ja vahingoista on syytä oppia – näin mekin tässä pyrimme tekemään. Sen vuoksi muistutammekin nyt kaikkia autoilijoita seuraamaan oman auton varustelua, sekä sitä, mitä tavaratilan välipohjan tai takakontin koteloiden suojista löytyykään – vai löytyykö sieltä yhtään mitään. Operaatio kannattaa tehdä etenkin silloin, jos olet vaihtanut autoa hiljattain.

  • Vuosimalli:
  • Moottori: -litrainen bensiini ( kW)
  • Vaihteisto: Automaatti
  • Vetotapa: Etuveto
  • Mittarilukema: km
  • Koeajon tarjosi:

Nyt luetuimmat