Yhdeksännen sukupolven Honda Civic on täysin normaali viistoperä, jonka luova matkustamon muotoilu on potentiaalisille ostajille joko hitti tai huti.
Tykkään koeajaa autoja, jotka asettuvat suomalaisten käytettyjen autojen keskiarvoon. Nämä “keskiarvoautot” ovat noin 13 vuotta vanhoja ja maksavat noin 10 000 euroa. Tämän luokan automallit katoavat liikenteeseen kuin kaksi vuotta vanha hillopurkki jääkaappiin. On kuitenkin tärkeää, että myös nämä jokapäivänautot tuodaan esille tässä internetin pienessä alkovissa.
Honda Civic, eli Japanin Volkswagen Golf, luotiin vuonna 1972. Automalli nousi heti suureksi myyntihitiksi ympäri maailmaa, osittain vuoden 1973 öljykriisin ansiosta. Civicin taloudellisuus, halpa hinta ja sisätilojen maksimointi olivat suurimmat myyntivaltit. Nämä ovat siitä lähtien olleet Hondan tavoitteet Civicille. Eli ei kumma, että Honda Civic on japanilaisen valmistajan myydyin automalli yli 28 miljoonalla kappaleellaan.
Honda Civic on nyt yhdennessätoista sukupolvessa ja ei muistuta 70-luvun Civiciä lainkaan. Radikaaleja muutoksia on automallin elinkaaren aikana tapahtunut, joista yksi oli vuonna 2005 julkistettu kahdeksas sukupolvi. Avaruus-Civiciksi nimetty malli, oli futuristinen, täynnä teräviä kulmia ja muistetaan etenkin kolmion muotoisista pakoputkista. Tämä oli suuri harppaus anonyymistä seitsemännestä sukupolvesta.

Se hillitympi 9. sukupolvi
Koeajossa olevan yhdeksännen sukupolven suunnittelu muistuttaa edeltäjäänsä, mutta ulkokuorta on pehmennetty ja hullut kolmionmuotoiset yksityiskohdat ovat kadonneet. Eli kahdeksannen sukupolven futuristisuus on hillityllä tasolla ja viistoperämuoto on pysynyt samana.
Tämän sukupolven Civic on Euroopassa saatavissa viisiovisena viistoperänä ja farmarina nimeltä Tourer ja kaikki on valmistettu Englannissa. Hauskoja ulkomuodon yksityiskohtia ovat mm. C-pilariin piilotetut takaovien kahvat ja kolmas jarruvalo, joka jakaa takalasin kahtia.

Koeajoauto on viimeistelty Urban Titanium metallivärillä, jota itse kutsuisin ruskeaksi. Jostain syystä Honda päätti säästää maalissa ja läimäisi mustia muovilistoja renkaiden ympärille sekä kiiltävän mustan maskin etuvalojen väliin. Muovilistat ovat tavallinen näky karvalakki- ja maastomalleissa, mutta koeajoauto on Sport-varusteltu, joten luulisi muoviosien tulevan korinvärisinä.

Lähes tilaihme
Sisätilat saavat hyvän arvosanan tilan käytöstä. Vaikka akseliväli on yllättävän lyhyt on matkustamossa hyvin tilaa päälle sekä jaloille. Plyysipenkit ovat seniori-pehmeät, mutta jalkatukea toivoisi enemmän.
Näkymä ulos on myös hyvä ja suuren tuulilasin ansiosta valoisuutta riittää takapenkille asti. Taustapeilin näkymä on toki poikkeava takalasin suunnitteluvalinnan takia. Takalasin keskellä oleva “spoileri” estää toki näkyvyyttä, mutta en kokenut sitä häiriötekijäksi.

Takaluukussa jatkuu tilan ihmetteleminen. Auton lyhyestä perästä huolimatta on tavaratilan kokoon panostettu. Polttoainetankki on siirretty auton takapäästä keskemmälle, jonka ansiosta tavaratila on neliönmallinen. Lisätilaa löytyy tavaratilan lattian alta, koska vararengasta ei tässä autossa ole. Takaluukun koko on yhteensä uskomattomat 470 litraa, joka on enemmän kuin esim. Porsche Taycan Cross Turismo farmarissa.

Kojelaudan outoukset
Kuskin penkillä pääsee Civicin omituisuus huippuunsa. Mittaristo, kuten takalasi, on jaettu kahtia ja sitä katsotaan ratin läpi sekä yli. Kojelaudan päällä on leveä musta näyttö, jossa on digitaalinen nopeusmittari ja ajotietokone. Ratin takana on perinteinen mittaristo, jonka keskiössä on suuri kierroslukumittari.

Kojelaudan suunnittelun ansiosta on lähes mahdoton löytää ajoasentoa, jossa näkee koko mittariston. Ulkonäöllisesti pidän suunnittelusta, mutta käytännöllisyys on kaukana. Koeajon aikana valitsin olla näkemättä kierroslukumittarin yläreunaa.

Ajotietokoneen ymmärtäminen on sama kokemus kuin antaisi teinille tehtäväksi soittaa kiekkopuhelimella. Nappulat ja symbolit näyttävät tutuilta, mutta ne eivät tee sitä mitä toivoisi. Ajotietokonetta ohjataan rattinäppäimillä ja joidenkin näppäimien toiminto muuttuu riippuen missä ajotietokonevalikossa olet ja joidenkin toiminto ei muutu lainkaan. Auton pitkäaikaisen kulutuksen löytämiseen meni 45 minuuttia.

Automaattilaatikko hidastaa menoa
Koeajoyksilö on Sport-varusteltu ja kulkee 1.8 litran bensiinikoneella, joka on kytkettynä viisivaihteiseen automaattilaatikkoon. Kuten bensiinikoneelliseen Hondaan kuluu, on tämäkin VTEC-moottori, joka tarkoittaa hyvää suorituskykyä ja kulutusta ilman turboa. Monen ärsyyntymiskohtauksen jälkeen löysin, että tämän voimansiirron keskikulutus on tässä yksilössä ollut 8,4 l/100km.
Koeajoauton 1.8 litran moottori on riittävä ja varmaan se minkä itse hankkisin. Osuu siihen taloudellisuuden ja “ei jää jalkoihin” yhdistelmän kultaiseen keskitiehen. Muita moottorivaihtoehtoja ovat 1.4 litran bensiini sekä 1.6 ja 2.2 litran dieselmoottorit. Tarjolla on myös 2.0 litran 300 hevosvoimainen Type R tehoversio.
Automaattivaihteisto on valinta, jota en tekisi. Itse vaihteisto on yllättävän hyvä, vaihtaa nätisti ja on sopivan aggressiivinen Sport-moodissa, mutta vanhahtava automaattilaatikko on normaaliajossa laiska ja painavan oloinen. Manuaalilaatikko vain yksinkertaisesti toimii tämän moottorin kanssa paremmin.

Jämäkkä ajettava
Laiska vaihteisto kontrastoituu nopeaan ja välittömään ohjaukseen. Ratti on pieni ja ohjaus on sporttisen painava, jota kautta auto välittää luottoa ja itsevarmuutta tiellä pysymiseen. Alusta on säädetty mukavuuden puolelle, mutta vain karvan yli 1300 kg painava Civic ehtii kyllä mukaan nopeisiin käsivarren liikkeisiin.

Koeajoauton alla oli matalaprofiiliset 17 tuuman kesärenkaat ja siitä huolimatta on sisätilan melutaso maltillinen ja maantieajo muistutti Honda Accordia. Narskuntaa ei ollut havaittavissa yli kymmenen vuotta vanhoista muoviosistakaan.
Kilometrit taittuvat tällä käytännöllisellä viistoperällä vaivattomasti. Painava ohjaus voi aiheuttaa harmituksia kaupunkinurkkia ajaessa, mutta väitän, että painavan ohjauksen hyödyt ovat suuremmat kuin haitat.

Civic riittää lähes kaikille
Henkilökohtaisesti olen olettanut, että Honda Civic on senioreille suunnattu auto helpoilla ominaisuuksilla, mukavilla penkeillä ja pienillä käyttökuluilla. Tämä yhdeksännen sukupolven malli osoittaa sen olevan paljon enemmän.
Tilavat sisätilat riittävät nelihenkiselle perheelle ja kojelauta, vaikka ajoittain turhauttava, on ainakin mieleenpainuva. Jos tahtoo ajamisen helppoutta ja luotettavuutta, on Honda Civicin ehdottomasti oltava koeajolistalla.

Honda Civic 1.8i Sport AT
- Vuosimalli: 2012
- Moottori: 1.8-litrainen bensiini (104 kW)
- Vaihteisto: Automaatti
- Vetotapa: Etuveto
- Mittarilukema: 124000 km
- Koeajon tarjosi: Kiesi
Nyt luetuimmat