Koeajo Mazda CX-80 PHEV kokemuksia

Koeajo: Mazda CX-80 2.5 PHEV – kolmerivinen SUV vaikuttaa tyylillään

Mazda CX-80 2.5 PHEV on japanilaisvalmistajan suurin automalli Euroopassa. Koeajoimme tasokkaan katumaasturin Auto 25 -messuilla.

Kolmeriviset tila-autot olivat 2000-luvun alussa suuressa suosiossa. Esimerkiksi minun lapsuudessani perheautona toimi ensimmäisen sukupolven Opel Zafira. 2010 -luvulla on kuitenkin tila-autojen kysyntä hiipunut samassa tahdissa kuin keskikokoisten katumaasturien kysyntä on noussut.

Suomessa uusien 7-paikkaisten autojen pienehköä markkina-aluetta dominoi Volvo XC90. Mazda CX-80 yrittää saavuttaa asiakkaita kilpailukykyisellä hinnalla ja suorastaan erinomaisella vakiovarustelutasolla.

POP Vakuutus alennuskoodi INSSIN

Ulkokuori hehkuu tasokkuutta

Mazdan CX-80 katumaasturista huokuu jämäkkä elegenssi, joka yhdistettynä atleettiseen profiiliin antaa automallille lippulaivamaisen ensivaikutelman. Pitkä konepelti ja ylpeä etusäleikkö tuo mieleen Pohjois-Amerikan kolossaaliset perheen liikuttajat. Suuri tyhjä alue CX-80:sen renkaan ja korin välillä antaa myös vaikutelman pätevästä soratien kiiturista. Suunnittelu on yksinkertainen, jossa metallipinnat ovat suuret mutta näyttävät kevyiltä. Mazdan suunnitteluosasto palkkaa näköjään taikureita.

Koeajo Mazda CX-80 PHEV kokemuksia

Ainoa harmi on, että CX-80 muistuttaa aivan liikaa Mazdan pienempää CX-60 -mallia. Ne näyttävät tienpäällä identtisiltä ja olisin toivonut lisää erottuvuutta niiden välillä. Ainoa tapa erottaa automallit toisistaan on takimmainen sivuikkuna, joka CX-80:ssä kaartuu alaspäin ja CX-60:ssä sivikkuna taittuu vastaavasti kattoa päin. Toki on CX-80 kookkaampi kuin CX-60, mutta suunnittelukieli saa molemmat näyttämään kevyen muhkeilta.

Koeajo Mazda CX-80 PHEV kokemuksia

Valostore- Pohjoismaiden suurin ja halvin valokauppa

  • Valaisinalan parhaat tuotemerkit
  • Ilmainen 30 vrk palautusoikeus
  • Nopeat 1 - 2 vrk toimitukset
  • Koeajolle.comin lukijoille ilmaiset toimitukset yli 50€ tilauksiin (norm. 140€)
Tutustu valikoimaan

Tasokkuus lisääntyy sisätiloissa

Sisätilat ovat aivan yhtä ihastuttavat kuin ulkokuori. Matkustajia odottaa yksinkertaisen hienostunut kabiini täynnä varusteita. Minimalistinen kojelauta sisältää 12 tuumaisen medianäytön ja ilmastointipaneelin. Keskikonsolissa on vaihdekeppi, medianäytön ohjain ja ajomoodin valitsin. Tämä on paras moderni konfiguraatio auton tärkeille käyttöjärjestelmille ja onneksi Mazda on pitänyt siitä kiinni.

Koeajo Mazda CX-80 PHEV kokemuksia

Nahkaratin takana on täysin digitaalinen mittaristo, joka sointuu hyvin medianäytön kanssa. Molemmat näytöt ovat kirkkaat ja selkeät vaikka hieman tylsät. Itse koen niiden käytön todella helpoksi, mutta näytöistä puuttuu modernit grafiikat mitä mm. BMW ja Mercedes tarjoavat.

Koeajo Mazda CX-80 PHEV kokemuksia

Nextory- E- ja äänikirjoja 45 päivää maksutta

  • Maksuton 45 päivän kokeilu (normaalisti 14 päivää)
  • Rajaton pääsy e-kirjoihin ja äänikirjoihin
  • Ei sitoutumisaikaa: voit irtisanoa tilauksesi milloin haluat
Aloita kokeilujakso

Varustelutasoja ei tarvitse miettiä

Koeajoauton varustetaso on nimeltään Takumi. Sen sisusta on tumma kun poikamiesboksin keittiö. Mustia nahkapenkkejä ja kojelautaa korostaa ruskea vauhtiraita. Ovet ja keskikonsoli ovat viimeistelty tummalla puulla. Näyttelyautona toimi valkoinen CX-80, joka oli varusteltu Homura sisustalla. Siinä on keskitytty vaaleaan ja keveähenkiseen tunnelmaan. Kojelauta on uniikki ilmestys kangaspäällystellä ja nanometrin tarkalla tikkauksella. Nahkapenkit, puiset somisteet ja jopa katto ovat vaaleat, joka lisää kookkaan sisätilan ilmavuutta entisestään.

Koeajo Mazda CX-80 PHEV kokemuksia

Mazda markkinoi karvalakki varusteluaan hämmentävästi nimellä Exclusive-Line. Ainoa ero sisätilaan on, että penkit ovat perinteisesti kangaspäällysteiset ja sisätila on muutenkin vailla kiinnostavia väriyhdistelmiä tai materiaaleja. Vakiovarustelu on kuitenkin huima. Exclusive-Line tarjoaa mm. tuulilasin heijastusnäytön, kolmialuiesen automaatti-ilmastoinnin ja langattoman älypuhelimen integroinnin.

Koeajo Mazda CX-80 PHEV kokemuksia

Autodude - Pohjoismaiden suurin ja halvin autonhoitokauppa

  • Autonhoitoalan parhaat tuotemerkit
  • Ilmainen 30 vrk palautusoikeus
  • Nopeat 1 - 2 vrk toimitukset
  • Koeajolle.comin lukijoille ilmaiset toimitukset yli 50€ tilauksiin (norm. 120€)
Tutustu valikoimaan

Takapenkkien tilanne

Hauskan tästä automallista tekee sen, että voi valita haluaako toiselle penkkiriville kaksi kapteeninpenkkiä vai perinteisen kolmen istuttavan penkin. Tämä valinta on saatavilla vain Homura- ja Takumi- varustetasoilla ja on täysin maksuton. Keskiriville mahtuu varmasti itse Lauri Markkanen riippumatta siitä minkä keskirivin konfiguraation valitsee.

Koeajo Mazda CX-80 PHEV kokemuksia

Tuiki tärkeälle kolmannelle riville on hieman hankala ponnistaa auton korkeuden takia. Kun sinne on päästy huomaa, että Lauri olisi jo iskenyt itsensä tajuttomaksi omalla polvellaan. Vaikka jalkatilaa löytyy on jalkaterälle huomattavan vähän tilaa ja jalkoja ei saa ojennettua. Siitä huolimatta tuntuu kolmas rivi tuntuu turvalliselta sekä siellä on jopa USB-latauspistoke. Lapsille varmasti erittäin mukava paikka, kun matka on mummolaan päin.

Koeajo Mazda CX-80 PHEV kokemuksia
Navigaattorit, kamerat, audio, ajoneuvojen lisävarusteet
  • Asiakkaiden suosittelema
  • 95% tuotteista on itse testaamiamme
  • Nopea toimitus
  • Monipuoliset maksutavat
  • 100% suomalainen yritys
Tutustu palveluun

Hybridissä parannettavaa, onneksi löytyy diesel

Koeajoautoa liikuttaa 2.5 litran PHEV-hybridi, joka tuottaa 327 hevosvoimaa kaikille neljälle renkaille 8-vaihteisen automaattilaatikon kautta. CX-80:sen voimanlähde on rivakkaampi kuin Toyotan 2.5 litran hybridi Toyota Highlanderissä, mutta ei ole yhtä sivistynyt.

Sähkömoottori piti koeajon aikana outoa huminaa auton seistessä sekä polttomoottorin ja sähkömoottorin yhteistoiminta ei ollut aivan saumatonta. Muistutan myös, että jos akusto on tyhjä kuluttaa tämä moottori tietojen mukaan 12 l/100km. Eli kannattaa muistaa ladata.

Koeajo Mazda CX-80 PHEV kokemuksia

Toyotasta puheenollen, se tuntui myös keposemmalta ja pienemmältä kuin CX-80. Mazdan kuuluisan hyvä ohjaus ei korvaa pehmeän tuntuista ja leijailevaa alustaa, joka saa auton tuntumaan suurelta. Sitä tunnetta ehostaa korkea ajoasento, hyvä näkyvyys ja suuret sivupeilit. Tämä ei ole haitta, se vain täytyy pitää mielessä. Auto tuntuu suurelta, koska se on suuri.

Moottorivaihtoehtona löytyy yllättäen täysin uusi kuusisylinterinen diesel. Iskutilavuudeltaan 3.3 litran lohko on todellinen harvinaisuus modernissa automaailmassa ja mielestäni tervetullut näky. Harmi vain, että Suomen uniikin verotustyylin ansiosta maksaa diesel yli 10 000 € enemmän kuin vastaava hybridi. Mutta dieseliä ei tarvitse ladata ja CX-80:sen kyljessä lukee silloin Inline 6, eli suora kuutonen. Mielestäni nämä seikat ovat veron arvoisia.

Koeajo Mazda CX-80 PHEV kokemuksia

Skruvat- Pohjoismaiden johtava varaosaliike netissä

  • Hintatakuu
  • Nopea toimitus
  • Pohjolan suurin valikoima
Tutustu valikoimaan

Hintapolitiikka kohdallaan

Mazda CX-80 maksaa alkaen 57 400 €, joka on vain 4000 € enemmän kuin pienempi CX-60. Mielestäni tämä on yllättävän pieni hintaero ja aika vain näyttää vaikuttaako se mallien myyntimääriin. Takumi ja Homura varustelutasot nostavat hintaa noin 65 000 € seudulle, mutta niiden lisäarvo jää hieman vajaaksi erinomaisen vakiovarustelun ansiosta. Mazda tulee ehdottomasti myymään eniten karvalakki hybridiä.

Kohtuuhintainen, laadukas, kookas ja mielestäni elegantti Mazda CX-80 lippulaiva on erittäin hyvä kolmirivinen menopeli. CX-80 on erittäin miellyttävä ja jopa sielukas, josta on vaikea olla tykkäämättä.

Koeajo Mazda CX-80 PHEV kokemuksia
Mazda CX-80 Takumi 2.5 PHEV 8AT
  • Vuosimalli: 2025
  • Moottori: 2.5-litrainen hybridi (bensiini/sähkö) (241 kW)
  • Vaihteisto: Automaatti
  • Vetotapa: Neliveto
  • Mittarilukema: 9000 km
  • Koeajon tarjosi: Auto 25

Nyt luetuimmat