Koeajo: Mercedes-Benz A 250e – lataushybridien johtotähti

Pikku-Mersu paranee sukupolvi sukupolvelta. Koeajoimme Mercedes-Benzin A-sarjan 250e-lataushybridin muodossa.

Vuodesta 1997 alkaen pikku-Mersulla on tarkoitettu Mercedes-Benzin A-sarjaa. ”Aakkonen” oli erityisesti ensimmäisinä vuosina melkoinen outolintu johtotähden mallistossa. Etuvetoinen, omituisen mallinen, pienillä moottoreilla sekä maltillisella varustelulla oleva auto oli jotain sellaista, mitä Mercedekseltä ei oltu totuttu näkemään.

A-sarjan ensimmäinen sukupolvi, hieman tila-automaisia piirteitä omannut W168, oli tuotannossa vuodet 1997-2004. Myös seuraava sukupolvi W169 (2005-2012) noudatti samaa kaavaa. Kolmas sukupolvi (W176, 2012-2018) taas oli selvä harppaus perinteisempään hatchback-suuntaan.

Nykyinen neljäs sukupolvi (W177) on ollut tuotannossa vuodesta 2018 alkaen ja facelift saatiin vuonna 2023. W177-sukupolvi toi A-sarjalaiseen hatchbackin rinnalle myös porrasperäisen sedanin, joka onkin tämän artikkelin pääpihvi.

Koeajossa Mercedes-Benz A 250e (V177)

Mersu-miehen aakkoset ovat välillä omituisia. Useimmiten mallisarjaa kuvaava merkintä alkaa W-kirjaimella, mutta välillä tarjolla on eksoottisempiakin aakkosia. Esimerkiksi Käyttökkemuksia-juttusarjamme Mercedes-Benz 500 SEL on virallisesti V126, koska kyseessä on extrapitkä malli, ”perusmittaisen” ollessa W126.

Myös Mercedeksen A-sarja tarjoaa moista erikoisuutta. Koska ajamamme auto on porrasperäinen sedan, se kantaa mallimerkintää V177. Oikein eksoottinen valinta A-sarjasta olisi myös pitkän akselivälin malli, mallimerkinnältään Z177.

Käytännön tasolla porrasperäisyys näkyy selviten tavaratilan koossa. Pidempi sedan kätkee sisäänsä luonnollisesti isomman kontin. Tavallisessa sedanissa tavaratilaa on 420 litran verran, kun taas hatchbackissa lukema on 370 litraa. Tosin lataushybridissä takaistuinten ja tavaratilan alle asetettu akku haukkaa muutamat litrat pois molemmista korimalleista.

Pelkkien tavaratilan tilavuuksien ohella kannattaa kuitenkin huomioida myös lastausaukon muoto. Se on sedanissa hatchbackia pienempi ja ainakin näin samankaltaisten farmareiden lastausaukkoihin tottuneelle sedan vaikuttaa takaluukku auki vähän naftille.  

Lataushybridiä pikalatauksella

Muuten W177-sukupolvi onkin ehtinyt tulla jo tutuksi Koeajolle.comin lukijoille. Olemme ajaneet aiemmin hatchback-versioisen Mercedes-Benz A 180 A -mallin, joka edusti perinteistä bensiinivaihtoehtoa.

Korimallin ohella uusi koeajomme eroaa edellisestä myös tekniikan osalta, sillä saimme alle malliston ainoan hybridin, joka on tällä kertaa lataushybridi. Mallinimeä A 250e kantavaa autoa on siis mahdollista ladata töpselistä ja pelkällä sähköllä autolla pääsee parhaimmillaan lähes 70 kilometrin matkoja, mikä on lataushybridiksi poikkeuksellisen hyvin.

Lue myös: Opi termit: miten eroavat hybridi, kevythybridi, lataushybridi ja sähköauto?

Eivätkä ne plugari-Mersun mahtavuudet tähän loppuneet. Toisin kuin lataushybridejä yleensä, tätä autoa voi halutessaan myös pikaladata. Pikalataus mahdollistaa paremmin sen, että myös sähköistä menovettä voidaan ladata matkan aikana autoon, ja kahvitauon mittaisen latauksen aikana akkuun myös saakin jotain talteen.  

Mercedes-Benz A 250e:ssä sykkii Renault-pohjainen 1,33-litrainen 160-hevosvoimainen nelisylinterinen bensiinimoottori, jonka kaverina on 102-hevosvoimainen sähkömoottori. Järjestelmän yhteisteho nousee 218 hevosvoimaan. Nelivetoa ei saa hybridin kaveriksi A-sarjassa, joten automme on etuveto – hieman perinteisiä Mercedes-kaavoja yhä rikkoen. Vaihteisto oli 8-lovinen automaatti.

Kuten nykyään on yleistä, A 250e:ssä kuljettaja pääsee leikkimään erilaisilla ajo-ohjelmilla. Ajo-ohjelmien avulla voidaan optimoida sitä, taitetaanko matkaa bensiinillä vai sähköllä. Päätökset käyttövoimasta voi ulkoistaa autolle, joka osaa aika hyvin haistella jokaiseen tilanteeseen parhaiten sopivan ratkaisun.

Pölyn alla näyttävä auto

Tämä koeajo tehtiin keskellä kiivainta kevättä ja se näkyi myös Mercedeksessä. Ulkona renkaanvaihtoa odottanut auto oli ehtinyt saada päälleen melkoisen pölykerroksen, jonka alle valkoinen maalipinta paikoittain hukkui.

Väriin liittyvät asiat ovat usein vahvasti subjektiivisia, mutta allekirjoittaneen mielestä valkoinen perusväri ei oikein pukenut tätä Mercedestä. Joku muu väri, mielellään vielä metallivärillä toisi heti prameampaa ilmettä ulkoasuun.

Vaikka A-sarjalaisen keulailmettä on tuotu lähemmäs ikonisempia C-, E- ja S-sarjaa, on A-sarjalainen vieläkin selvästi eri puusta veistetty. Sedanin kohdalla erot ulkoisessa habituksessa isoveljiin kapenee, mutta A-sarjalainen on myös sedanina varsin helppo erottaa muusta mallistosta. Tämä voi toki olla ihan tietoinen linjaus saksalaisilta.

A-sarjalainen vaikuttaa silmämääräisesti myös sisaruksiaan aerodynaamisemmalle. Ehkä tässä on yksi syy sille, millä tavalla Mercedes on saanut leivottua autoon suht pitkät sähköranget ja matalat kulutukset.

Sisätilat nuorison makuun

Ensimmäisenä auton sisätiloihin tutustuessa huomio kiinnittyy tyylikkäisiin keinonahkaisiin etuistuimiin, joissa on liikuteltava reisituki. Sähkösäätöä jakkaroista ei kuitenkaan löydy, mikä antaa vähän tavanomaisemman kuvan auton varusteista. Koeajon perusteella istuimet ovat kuitenkin hyvät.

Takapenkiltä löytyy yllättävän hyvin tilaa, joskin tässä kokoluokassa on ihan turha odottaa ruhtinaallisia taksimaisia tiloja. Omatoimiset testailumme antavat osviittaa siitä, että takapenkillä mahtuu kaksikin aikuista matkustamaan pidempiä matkoja – tällöin kaikki neljä joutuvat toki tekemään pieniä kompromisseja oman tilan suhteen.

Mittaristo autossa on nykyajalle tyypillisesti kosketusnäyttöjen tähdittämä. Sattumaa tai ei, käyttömukavuuden osalta Mercedes on pyrkinyt tarjoamaan jokaiselle jotakin. Ajotietokonetta ja multimedialaitetta voi ohjata suoraan kosketusnäytöstä, ratin perinteisin nappuloin tai keskikonsolista löytyvällä läppäristäkin tutulla touchpadilla. Erityisen hienoa on myös se, että rasittavat hipaisukytkimet loistavat poissaolollaan.

Kaikkineen auton sisusta vaikuttaa aika nuorekkaalle. Ehkä vähän liiankin nuorelle, sillä kolmekymppinen koeajaja koki ehkä kasvaneensa ulos kaikista sinisistä LED-nauhoista ja hiilikuitujäljitelmistä. Todennäköisesti A-sarja kosiskeleekin nuorempaa ostajakuntaa – tämän Mersun hinta kun on sellainen, että nuoremmallakin polvella on siihen jonkinlainen hankintamahdollisuus.

Hyvä fiilis kestää ajossakin

Ajaminen pikku-Mersulla Espoon iltapäiväruuhkissa on mukavaa ja ketterää. Suuremmissa nopeuksissa rengasmelu tunkeutuu vähemmän yllättävästi kabiiniin saakka, mutta muuten nurisemisen paikat ovat vähissä. Sähköllä kaupunkinopeuksissa auto kulkee lähes äänettä.

Jossain vaiheessa sähköllä ajaminen alkaa kyllästyttämään ja kytkemme päälle sport-ajotilan. Tämän myötä polttomoottori herää herkemmin eroon ja kabiiniin kuuluu risteyksissä sporttisen menohaluisia ääniä. Se jäi selvittämättä, onko Mercedes sortunut siihen perisyntiin, että auton kaiuttimista syötetään keinotekoista moottorin ääntä.

Hybridiversio painaa akkujen ja muiden vuoksi noin 250 kilogrammaa ”normaalia versiota” enemmän, mutta se ei juuri paina (pun intended) tien päällä. Joidenkin muiden koeajoraporttien mukaan ylimääräinen paino olisi tuonut autoon mukavaa pintapehmeyttä, mutta itse en osaa ottaa asiaan kantaa.

Meidän resurssimme eivät valitettavasti mahdollistaneet tällä kertaa pidempää maantiepainotteista koeajoa. Olisi ollut kiva perehtyä siihen, miltä A 250e vaikuttaisi vaikkapa kesäisissä moottoritienopeuksissa ja miten Mercedes optimoi sähköä useamman sadan kilometrin matkalle, mutta nämä testit jäävät toiseen kertaan.

Rastattista, ei Uudestakaupungista

Koeajon tullessa loppupuolelle on aika lausua muutama sana suomalaisten suosikkiaiheesta – eli siitä, miten Mercedes-Benzin A-sarja valmistuu Valmet Automotiven tehtaalla Uudessakaupungissa.

Erityisesti 2010-luvun puolella A-Mersusta tykättiin puhua ”Suomi-Mersuna” (tietenkin Suomi-auto -termin hengessä) joka ikisessä tilanteessa, vaikka todellisuudessa A-sarjan Mercedestä valmistettiin myös muualla kuin Härmässä.

Nyt minulla on tarjota pieni pettymys kaikille suomalaisille. Lataushybridit A-sarjalaiset valmistetaan Saksan Rastattissa, joten kotimaisuuskortilla ei voi perustella itselleen tämän auton hankintaa.

Loppupäätelmät: mitä mieltä autosta?

On aika palauttaa Mercedes-Benz A 250e takaisin Olarin Vehon pihaan. Minkälaiset fiilikset jäivät koeajosta?

Päällimmäiset fiilikset ovat varsin hyvät. Johtuen aiemmasta, W169-sukupolven Mercedes-Benz A:n koeajosta, odotukset eivät olleet kovin korkealla. Vanhan sekavahkon A-historian ohella mietintää aiheutti Renaultin tekniikka ja etuvetoisuus – nyt liikuttaisiin aika kaukana tutusta johtotähden asetelmasta.

Täytyy kuitenkin todeta, että erityisesti lataushybridinä A-sarjan Mercedes on ajoneuvo, josta voi puhua jopa johtotähtenä. Sen ominaisuudet ovat lataushybrideissäkin kärkiluokkaa. Erityisen hyvin A-sarjalainen pärjää omassa kokoluokassaan, jossa verrokkeja voisivat olla esimerkiksi Volkswagen Golf GTE tai BMW 330e.

Koeajo herätti sen verran kiinnostusta, että ihan jo periaatteesta meidän täytynee joskus testata A-sarjalaisen sisarmallit. Myös tila-automaisemman B-sarjan ja coupémaisempi CLA-farmari on mahdollista nauttia 250e-tekniikalla.

Suurin ostohousujen jalkaan vetämistä hidastava asia on vähemmän yllättävästi raha – kuten Mercedekselle on usein ominaista. Edistyksellisyys näkyy myös hinnassa ja myös pienen A-sarjalaisen hankkiminen kurittaa myös käytettynä lompakkoa melkoisesti. Vaikka pienet käyttökustannukset houkuttavat, suuret pääomakulut tasaavat yhtälöä. Toisaalta samassa hintaluokassa alkaa olla mahdollisuus tarttua myös täyssähköisiin vaihtoehtoihin.