Koeajo: Opel Frontera Hybrid – niminostalginen hybridiauto

Uusia sähköautoja markkinoidaan tutun ja turvallisin nimin. Koeajoimme Opel Frontera Hybridin, joka myös luottaa historian voimaan.

Uusia sähköautomalleja markkinoidaan nyt niminostalgian voimin. Autovalmistajat ovat kaikessa nerokkuudessaan keksineet, että luottamalla vanhoihin, kertaalleen jo kuopattujen mallinimien herättämiseen kuolleista, voidaan kenties houkutella ihmisiä paremmin kohti sähköautouutuuksia.

Jo aiemmin Koeajolle.com on esitellyt teille Ford Caprin sähköauton, jonka nimi lainattiin vuosina 1968–1986 Euroopassa myydyltä sporttiselta coupélta. Mitään varsinaista tekemistä uudella Ford Capri -sähköautolla ei ollut tämän vanhan klassikon kanssa – paitsi tietenkin houkutteleva nimi.

Tällä kertaa lähestymme niminostalgiaa Fordin sijasta toisen autojätin kautta. Stellantis-konserniin tätä nykyä kuuluva Opel teki ”caprit” ja herätti henkiin yhden salamamerkin vanhan mallinimen. Tämä sähköautonakin tarjottava ajoneuvo kantaa nimeä Opel Frontera.

Alustus: tällainen oli alkuperäinen Opel Frontera

Alkuperäinen Opel Frontera nähtiin vuosina 1990-2005. Noihin aikoihin Opel kuului vielä amerikkalaisen General Motorsin omistukseen. General Motorsilla oli noina vuosikymmeninä varsin värikästä ja paikoittain jopa omituista merkkipolitiikkaa, jossa yhtiön omistamien brändien autoja rakennettiin vuorollaan vähän kaikkien merkkien alle.

Jos General Motorsin merkkipolitiikka kiinnostaa enemmänkin, suosittelemme lukemaan aiemmat historiikkipohjaiset artikkelimme mm. Saabin erikoisimmista malleista. Näitä olivat mm. Saab 9-2X ja Saab 9-7X. Fronteran tapaan tässäkin oli kyseessä pohjimmiltaan vain saman automallin kierrätystä eri merkkien alla.

Opel Frontera on omaa sukuaan Isuzu. Jotta ei olisi liian helppoa, pelkästään Isuzun logoilla myytynä auton mallinimi vaihtui lähes jokaisella markkina-alueella. Nimistä kenties tunnetuin oli Isuzu MU, mutta läntisessä maailmassa tunnistettiin myös nimellä Isuzu Rodeo ja Isuzu Amigo. Japanissa nimi taipui muotoon Isuzu Mystery Utility Wizard ja Thaimaassa Isuzu Vega ja Isuzu Cameo.

Aika sekavaa, eikö? Eihän tässä kohti ole käyty läpi kuin vasta Isuzun merkki! Samaa autoa tehtiin Chevroletina (muualla Rodeo, Egyptissä Frontera), Holdenina (Frontera), Hondana (Jazz ja Passport) sekä Opelin ja Vauxhallin alla Fronterana.

Joka tapauksessa merkistä riippumatta auto oli keskikokoinen katumaasturi, jonka vetotapa oli yleisimmin neliveto. Siitäpä vähän osviittaa tulevaan sähköauton koeajoomme.

Tämän päivän Opel Frontera

Palataan tähän päivään. Mikä yhdistää uuden Opel Frontera -sähköauton alkuperäisen katumaasturi-Fronteran kanssa? Joku voisi tuhahtaa heti, että ei yhtikäs mitään, mutta se ei ole oikea vastaus. Yhteistä alkuperäiseen tulee ainakin siitä, että myös uusi Opel Frontera on tiiviin konserniyhteistyön tulos.

Vaikka isäntä on muuttunut vuosien varrella General Motorsista Stellantikseksi, konserniyhteistyöstä pidetään tässäkin tapauksessa kiinni. Uusi Opel Frontera jakaa nimittäin paljon yhteistä Citroen E-C3:n ja C3 Aircrossin kanssa, unohtamatta Fiat Grande Pandaa.

Muuten yhtäläisyydet kuitenkin loppuvat. Katumaasturista on siirrytty nykyajan kestosuosikkiin eli crossoveriuteen. Nelivetoa ei ole tarjolla lainkaan, mutta nykyään Frontera on joko täyssähkö tai kevythybridi. Tarvittaessa auto taipuu jopa seitsenpaikkaiseksi.

Ulkonäöstä kaksijakoinen ensifiilis

Autoliikkeen aulassa Opel Frontera on väkisinkin huomiota herättävä ajoneuvo. Khakinvihreänä, valkoisella katolla ja valkoisilla peltivanteilla ilman sen suurempia pölykapseleita auto tuo mieleen legendaarisen Land Rover Defenderin. Jos auto olisi vielä hitusen suurempi ja sen linjat olisivat aavistuksen kulmikkaampia, tätä voisi luulla jopa armeijan maastoautoksi.

Mutta sitten kuitenkin kaikkine pyöreine muotoineen autossa vallitsee selvästi feminiivisempi puoli. Maastoon tätä autoa ei ole missään nimessä lähdettykään rakentamaan, vaan korkean maavaran auto kosiskelee todennäköisesti erityisesti kaupungeissa asuvia huonoselkäisiä ihmisiä.

Ennen koeajoa kuvittelin autossa olevan paljon yhtäläisyyksiä Opel Astraan, mutta niitä ei juurikaan ole. Ohjaamossa Astraa muistuttaa lähinnä vaihdevalitsin. Jopa rattikin on erilainen. Kojelaudan keskellä olevan multimedialaitteen käyttöliittymä muistuttaa kuitenkin jonkin verran Astran vastaavaa.

Hintapariteetti

Yleisesti Fronteran sisätilaa hallitsee vahva muovisuus. Joka paikasta löytyy monien vihaamaa kovaa muovia. Suurempia koristeellisia yksityiskohtia ei ole selvästikään tarjolla. Sisustan materiaalit tuovat mieleen muistoja vanhemmista Dacia Dustereista. Yleensä auto näyttää tältä, kun sen hintaa halutaan hilata halvaksi.

Kun puhutaan Fronteran hinnoista, on asiaa pakko käsitellä mielenkiintoisesta näkökulmasta. Fronteran lanseerauksessa keväällä 2025 Opel markkinoi suureen ääneen sitä, että hybridi- ja sähkömallit ovat hintapariteetissa. Käyttövoiman valinta ei jäisi ainakaan rahasta kiinni, sillä Frontera maksaa täyssähkönä ja hybridinä saman verran. Tämä on vielä hyvin harvinaista autohinnoittelussa, sillä usein sähkön valitseminen tarkoittaa suurempaa lompakon kuritusta.

Sittemmin tältä hintapariteettihehkutukselta on tosin ehtinyt jo kadota terävin kärki. Kenties juuri hintapariteetista hybridimallin hintaa on laskettu parilla tuhannella eurolla, joten hybridi on sittenkin sähköä pari tonnia halvempi valinta. Toki Opel on paikannut tätä kuilua sillä, että hybridissä on aavistuksen maltillisemmat varusteet, jolloin vielä voisi ainakin periaatteessa hehkuttaa hintapariteetin olemassaoloa.

Koeajossa Opel Frontera Launch Edition Hybrid

Koeajoyksilömme osuu tällä kertaa juuri tähän hinnat alkaen -mallin hybridiin. Auto kantaa mallinimeä Opel Frontera Launch Edition Hybrid eli kuten nimestä voi päätellä, tämä on eräänlainen pelinavaus Opelilta Fronteran suhteen. Aiemmin Launch Edition -nimeä nähtiin ensimmäisissä Opel Astra Electriceissä.

Launch Editionissa on jonkin verran lisävarusteita suht hyvin varusteltuun Edition-perusmalliin nähden. Vakiovarusteena on mm. lämmitettävä ohjauspyörä ja tuulilasi, LED-ajovalot, vakionopeudensäädin, automaatti-ilmastointi ja kuljettajan vireystilan seuranta. Launch Editionissa mukaan saa myös 10-tuumaisen kosketusnäytön, AndroidAuton/Apple CarPlayn, langattoman latauksen, 130-asteisen peruutuskameran ja keskinojan.

Varusteet autossa ovat ihan asiallisella tasolla. Mitään ei oikeastaan puutu, toisaalta mitään turhaakaan ei ole. Istuimet ovat Intelli seat -ergonomiset istuimet, mutta en niitä kovin ergonomisiksi kehuisi – etenkin kun on jo tottunut Astran AGR-istuimiin.

Ehkä omituisin varusteisiin liittyvä yksityiskohta on varsin alkeellinen kuminauhaan pohjautuva mukiteline. Myös perinteinen virtalukko linkkuavaimineen tuntuu jo valitettavan vanhentuneelta valinnalta.

Hybridiä, hybridiä

Kuten jo todettua, Opel Frontera on mahdollista nauttia joko täyssähköisenä Electric-mallina tai kevythybridisellä Hybrid-mallina. Koeajolle lähdemme 145-hevosvoimaisella hybridillä, joka pohjautuu Stellantiksen 1,2-litraiseen Puretech-moottoriin.

Opelin kevythybridissä 48 voltin järjestelmässä on noin 0,9 kilowattitunnin akku, joka ruokkii 21 kilowatin sähkömoottoria. Vaikka tämä auto on kevythybridi, sillä on mahdollista ajaa pelkällä sähköllä. Opelin lupausten mukaan pelkän sähkön voimin pääsee maantienopeuksiin asti.

Koeajon aikana on melko vaikea päästä sinuksi pelkällä sähköllä ajamisen kanssa. Kenties kuuma kesäpäivä ja kylmää hönkivä ilmastointilaite aiheuttaa sen, että pelkällä sähköllä liikkuminen vaatii todella tarkkaa kaasupolkimen käyttöä. Ihan hitusenkin rajumpi kiihdytys esimerkiksi ruuhkan nopeuttamassa liikenteessä käynnistää nopeasti polttomoottorin.

Oli ostajan valinta sitten Electric- tai Hybrid-malli, Fronteraa liikutetaan automaattivaihteiston voimin. Vaihdevalitsimesta löytyy vielä B-nappi, jonka avulla pääsee ilmeisesti säästämään sähköä, eli ajamaan pelkän bensiinin voimin.

Mitä mieltä koeajosta?

Opel Frontera liikkuu kaupungissa oikein ketterästi. Myös maantiellä meno ei hyydy, vaikkakin yhdessä ohituskiihtyvyyttä demoavassa testissä auto tuntuu vähän laiskahkolta, etenkin sähköautoihin, kuten vaikkapa Opel Astra Electriciin verrattuna.

Hauskinta autossa on auton koko. Tästä autosta ei osaa oikein sanoa, että onko se iso vai pieni. Liikenteessä auto liikkuu ketterästi eikä edes kaupungissa suhailussa ole mitään ison auton fiilistä (tai kankeutta). Sitten kun auton ajaa parkkipaikalla jonkun toisen auton viereen, auto alkaa vaikuttamaan isommalta.

Vastaavasti sisällä tilat tuntuvat oikein isoilta. Erityisen isolta tuntuu takakontti, mutta sille on konkreettinen selitys: sen on pakko olla tilava, sillä sinne tulisi mahduttaa parhaimmillaan kaksi istuinta. Ilman takaistuimia tavaratilan koko on 460 litraa ja takapenkit kääntämällä se kasvaa 1600 litraan. Tavaratilan muoto on mukavan kuutiomainen ja ennen kaikkea se on korkea, mikä nostaa käyttömahdollisuuksia.

Sisätilojen ainoa ahtaalta tuntuva paikka tulee etuovista. Allekirjoittanut on opetellut tavan, että lepuutan ajaessa kättäni ovipahvin päällä etuikkunan juuressa. Jos ikkuna olisi auki, ajaisin ”luu pihalla”. Mutta Fronteran melko kapeat ovipahvit tekevät minulle tepposen, enkä tahdo saada kättä lepuutettua ovipahvissa – käteni tipahtaa heti pois. Tämä tekee ajoasennon hankkimisesta hitusen kinkkistä.

Millainen auto Opel Frontera oli?

On tullut jälleen aika palauttaa koeajoauto liikkeeseen ja alkaa tekemään jonkinlaista yhteenvetoa. Minkälainen auto Opel Frontera Hybrid oikein olikaan?

Se on hitusen ristiriitainen. En ole koskaan lämmennyt kunnolla crossovereille, sillä ne ovat mielestäni melko epäkäytännöllisiä. Mielestäni niissä korostuu vain henkilöautojen ja katumaasturien heikot puolet. Sen takia tämä auto ei hirveästi sytyttänyt minua henkilökohtaisesti missään vaiheessa.

Kenties tämän auton suurin ostajakunta löytyy ns. ”Qashqai-kansasta” – siis niistä autoilijoista, jotka arvostavat autossa perusvarmaa tekniikkaa ja halpaa hintaa ilman sen suurempia erikoisuuksia. Sellaiselle ostajakunnalle Opel Frontera voi olla oiva veto.

Myös Opel Fronteran mahdollisuus 7-paikkaisuudelle on iso valttikortti markkinalla, jossa ei ole yleensä liikaa kilpailijoita.