Koeajoimme Volvo EX90:n, joka on ruotsalaismerkin täyssähköinen 7-paikkainen lippulaivamalli.
Volvo EX90 ei ole vain uusi lippulaivamalli. Se on Volvon puhdassähköinen visio turvallisuudesta, designista ja teknologisesta etumatkasta. Juuri sitä mistä Volvo on tunnettu vuosikausia. En lähde helposti ylisanoihin, mutta kun astuin EX90:n sisään ja painoin kaasua ensimmäistä kertaa, tajusin että nyt ollaan isojen asioiden äärellä.
Kutsun sinut kokemaan auton ja koeajon tämän artikkelin myötä. Hypätään ratin taakse kokemaan, miltä tulevaisuuden ajaminen voisi tuntua.

Koeajossa Volvo EX90 – ajamista kuin purjeilla
Ensimmäinen tunne, kun istuuduin kuljettajan paikalle, oli ylellisyys ja heti toisena rauha. Vaikka EX90 on kookas katumaasturi yli viisimetrin mitallaan ja painoakin on karvan verran yli 2.8 tonnia, auto ei tunnu raskaalta tai kömpelöltä. Volvo on onnistunut luomaan ajokokemuksen, jossa yhdistyvät hiljaisuus, pehmeys ja täsmällisyys. Auto liukuu liikenteen mukana vaivattomasti, kuin isossa luksusveneessä, joka ei hätkähdä pienistä aallokoista.

Volvo EX90 vertautuu korimalliltaan varsin hyvin Polestar 3, mutta on tietysti noin kymmenisen senttiä pidempi ja korkeampi. Tuulilasin heijastusnäyttö eli kavereiden kesken HUD takaa turvalliset kilometrit, kun melkein kaikki tärkeä tieto välittyy kuljettajan silmille ilman katseen herpaantumista tiestä. Vaikka auto on varusteltu HUDilla, on EX90:ssa korjattu se suurin puute, joka saman konsernin EX30:ssa on, eli ajotietokoneen puute.

Ohjaus on kevyt mutta tarkka. Se antaa sopivasti palautetta mutkateillä, ja moottoritiellä auto pysyy tiessä vakaasti kuin juna kiskoilla. Kaksi moottoria tarjoavat nelivedon ja yhteensä yli 500 hevosvoimaa. Se tarkoittaa, että kiihdytys on sähäkkää, mutta hillittyä kuin lentokoneen nousukiito, lineaarista, hallittua ja hienostunutta.

Aktiivinen ilma-alusta suodattaa tärinät pois mutta ei menetä tuntumaa tiehen. Regeneratiivinen jarrutus on säädettävissä, ja sopivilla asetuksilla onnistuu melkein täysi yhden polkimen ajo ainakin kaupungissa. Tämä on aina allekirjoittaneen mieleen!

Mutta ehkä vaikuttavinta oli ajoavustimien saumaton toiminta. Volvon Pilot Assist toimii nyt uudella lidar-anturilla ja tuntui ensikertaa siltä, että itseohjautuvuus ei ole enää kaukana. Moottoritien rampilla auto osasi itse ehdottaa kaistanvaihtoa ja hidasti liikenteen rytmiin tavalla, joka herätti enemmän luottamusta kuin yksikään toinen järjestelmä tähän mennessä.

Peruuttamisen turvallisuudesta vastaa 360 asteen kamera (tai lintuperspektiivi), peruutuskamera ja peruutustutka. Jos näillä onnistuu kolhimaan autoa, niin alkaa olemaan jo melkoinen mestari.
| Tekninen ominaisuus | Arvo |
|---|---|
| Istuimet | 7 kpl |
| Leveys | 2 113 mm (peilien kanssa) |
| Korkeus | 1 744 mm |
| Pituus | 5 037 mm |
| Perävaunun enimmäispaino | 750 kg / 2 200 kg |
| Paino | 2 787 kg |
| Akun kapasiteetti | 111 kW |
| Huippunopeus | 180 km/h |
| Kiihtyvyys (0-100 km/h) | 4.9 s |
| Sähköenergian kulutus | 20.7 kWh / 100 km |
| Toimintasäde (WLTP) | 616 km |
| Suurin teho | 380 kW / 517 hv |
| Suurin vääntö | 910 Nm |
| CO2 -päästöt | 0 g/km |
| Tavaratilan tilavuus | 1 057 L, 2 135 L (takapenkit kaadettuna) |

Volvo EX90 Sisätilat ja muotoilu sulassa sovussa
Tuulilasin yläreunassa on Luminarin valmistama LIDAR-sensori, joka on ensimmäinen näkyvä merkki autonomisen ajamisen aikakaudesta. Tällä hetkellä se ymmärtääkseni enemmän keskittyy datan keräämiseen, mutta se on silti tärkeää Volvon tulevaisuutta ajatellen.

Jos ulkoa EX90 huokuu pohjoismaista minimalismia ja hillittyä voimaa, sisältä auto on kuin arkkitehdin suunnittelema olohuone. Puu, villa ja kierrätysmateriaalit tekevät ohjaamosta lämpimän ja kodikkaan. Penkeistä löytyvä Nordico-verhoilu antaa sisustukselle elegantin ilmeen, mutta kaikkein tärkeimpänä ominaisuutena on tietysti pehmeys. Nordico-verhoilu on valmistettu Ruotsin ja Suomen metsistä peräisin olevasta mäntyöljystä, jota arvostan kovasti näin metsien rakastajana.

EX90:ssa on käytössä vimpan päälle olevat High Definition Pixel -ajovalot, mitkä tekevät pimenevässä kesäyössä ajamisesta turvallisempaa ja rennompaa. Ajovaloissa on 1.3 miljoonaa pikseliä, joten valokuvion muokkaamisella ei ole käytännössä mitään rajoja. Ajovalot ovat niin fiksut, että ne säätävät automaattisesti valokuvion niin, että näet itse mahdollisimman hyvin ilman sokaisematta vastaantulijoita.

Istuinmukavuus on loistava. Etuistuimet tukevat hyvin pitkääkin kuskia, ja toisen rivin jalkatilat ovat hulppeat. Kuten odottaa saattaa, etuistuimet on varusteltu hierontaominaisuudella, joka tekee länsimaalaistuneen vetelyksen (eli allekirjoittaneen) elämästä yhtä juhlaa.

EX90:ssä on tilaa seitsemälle matkustajalle, mutta kolmas rivi on lähinnä tarkoitettu lapsille. Tämä lause tuli kirjoitettua melkein kyynelsilmissä, sillä allekirjoittanut mahtui siellä ihan hyvin matkustamaan, mutta ei kerrota sitä kenellekään.

Panoraamakatto ja valaistus luovat autoon seesteisen tunnelman, jonka lisäksi auton äänimaailma, tai oikeastaan sen puute, korostaa luksusfiilistä. Tämä on auto, jossa tekee mieli vain ajaa ilman päämäärää.

Jos hiljaisuusretriitistä haluaa pakoon, niin ääniaaltojen tuottamisesta vastaa ihan hemmetin hyvä Bowers & Wilkins -audiojärjestelmä, jolla saa kaikki muut äänentoistojärjestelmät näyttämään keskinkertaiselta. Spotifyista soimaan Linkin Parkin Heavy is the Crown, vola täysille ja jalkaa kaasupolkimelle, siitä on erinomainen hetki tehty!

Erityisesti jäin ihailemaan mittariston pelkistystä: kuljettajan edessä oleva ajotietokone ei yritä kilpailla huomiosta, vaan näyttää vain sen, mitä tarvitaan. Tämä rauhoittaa ajamista yllättävän paljon. Kaikki muu löytyy keskeltä, 14 tuuman kosketusnäytöstä. Kosketusnäytön ajettavuus on erinomaista, vaikka peukalo olisi teknisten asioiden kanssa keskellä kämmentä.

Yli viisimetrinen EX90 katumaasturin korimallilla on varusteltu järisyttävän suurella tavaratilalla. Kolmannen rivin ollessa pois, tavaratilan tilavuus on 1 057 litraa, joka taitaa olla suurin kirjoittamani tilavuus tähän päivään mennessä.

EX90 tavaratila pääsi koeajon aikana koitokseen sillä kävimme parin päivän kalastusreissulla Porin Reposaaressa veljeni ja siskon miehen kanssa. Kolmen miehen tavarat mahtuivat heittämällä tavaratilaan mitä ei olisi voinut sanoa minkään muun auton kohdalla, mitä olen koeajanut.
111 kWh akusto tarjoaa 616 kilometrin kantaman
Volvo EX90:ssa on 111 kWh akkukapasiteettia, josta käytettävissä on noin 107 kWh. Tämä luo laskennalliseksi WLTP-toimintamatkaksi noin 616 kilometriä, mutta käytännössäkin kesäolosuhteissa tämä näkyi yli 500 kilometrin toimintasäteenä, jos jalka ei liikaa eksy kaasupolkimelle kaahailun merkeissä. Kesäisessä säässä standardoidulla koeajoreitillä sain yhdistetyksi kulutukseksi noin 19 kWh / 100 km, mikä on hyvä luku tämän kokoiselle möhkäleelle. Toimintasäteen vaihteluvälin pystyy kätevästi katsomaan Toimintamatka ja Ajotilastot sovelluksesta.

Pikalatauksessa Volvo loistaa tavalliseen tapaan ja DC-lataus tapahtuu 250 kW teholla, ainakin teoriassa 10–80 prosentin lataus onnistuu noin 30 minuutissa. Käytännössä tämä edellyttää HPC-laturia ja esilämmitettyä akkua. Omissa testeissäni lataustehot pyörivät 125-150 kW maastossa, kun käytössä oli edes 10 minuuttia akun esilämmitystä. Volvo käyttää nykyään myös “plug & charge” -tekniikkaa, eli auto tunnistaa latauspaikan ja hoitaa maksun automaattisesti ilman tarvetta sovelluksille, korteille tai tunnuksille. Ainoa mitä pitää hoitaa on tietty maksaminen.

Kotona tai työpaikalla Type 2 AC-lataus 11 kW teholla vie koko akun täyttämiseen noin 11 tuntia, eli yön yli lataaminen toimii moitteettomasti. Esimerkiksi allekirjoittaneen DEFA Power 22 kW latausasemalla päästään korkeisiin lataustehoihin kiitos EX90:n 11 kW sisäisen laturin! Latauspiste sijaitsee auton vasemman takarenkaan yläpuolella, joka mahdollistaa peruuttamisen latausasemalle.

Miten paljon Volvo EX90 maksaa?
Volvon lippulaivatuotteena EX90 edustaa keihäänkärkeä kalleudessa. Aikaisempi lataushybridi XC90 alkaen hinta on 88 163 euroa, kun taas EX90 alkaen hinta on 98 350 euroa. EX90 on saatavilla kahdella varustelutasolla Plus ja Ultra, ja sen lisäksi kahdella eri voimansiirrolla Twin Motor ja Twin Motor Performance. Koeajossa oli Volvo EX90 Twin Motor Performance Ultra Silver Dawn -värillä milloin auton hinta kohoaa 112 700 euroon.

Auton kehityskohteet
Täydellistä autoa ei ole, eikä ole EX90:kään, mutta hyvin lähellä sitä. Mielestäni auton kehityskohteet voisi kiteyttää seuraaviin huomioihin:
- Kosketusnäytön käyttö ajon aikana: Vaikka käyttöliittymä on selkeä ja näyttävä, toivoisin fyysisiä painikkeita yleisimpiin toimintoihin, kuten lämpötilan säätöön.
- Auton hintalappu on sellainen, että en voi sitä koskaan omistaa.

Yhteenveto
Volvo EX90 ei ole urheiluauto, mutta se ei ole myöskään tylsä perheauto. Se on iso, hiljainen ja äärimmäisen turvallinen sähköinen laiva, joka vie sinut määränpäähäsi niin, että ehdit unohtaa olevasi liikenteessä.
Se on ennen kaikkea tunne. Turvallisuuden tunne, kodikkuuden tunne, vastuullisuuden tunne, kaikki samassa paketissa. Ja ehkä siinä onkin EX90:n suurin saavutus, kun se tekee sähköautoilusta tunteikasta, ei vain järkevää. Ja se jos jokin, on vaikeaa.
Jos sinulla on varaa, tarvitset tilaa ja haluat tehdä elämästäsi astetta pehmeämpää, Volvo EX90 on auto, joka saa sinut hymyilemään joka kerta, kun avaat sen oven.

Lähde: Volvo Cars
Volvo EX90 Twin Performance Ultra MY25
- Vuosimalli: 2025
- Moottori: 0-litrainen sähkö (380 kW)
- Vaihteisto: Automaatti
- Vetotapa: Neliveto
- Mittarilukema: 8000 km
- Koeajon tarjosi: Volvo Cars













Löydä autoilijan parhaat joululahjaideat
Hintaseuranta.fi:n avulla löydät helposti halvimmat tuotteet.
Nyt luetuimmat