Hiukkassuodatin DPF

Auton hiukkassuodattimen huolto, puhdistus ja poistaminen

Hiukkassuodatin, eli DPF tuo auton moottoriin yhden ylimääräisen osan, joka voi tuoda myös mukanaan huoltohuolia.

Hiukkassuodattimet ovat yleistyneet dieselautoissa 2000-luvun puolella. Hiukkassuodatin, eli DPF (diesel particulate filter) on eräänlainen dieselmoottorin hiukkasloukku, jonka tehtävänä on vähentää auton pakokaasuista haitallisia pienhiukkaspäästöjä.

Vaikka hiukkassuodatin on ollut varsin yleinen osa nykyaikaisia dieselmoottoreita kohta 20 vuoden ajan, hiukkassuodattimen kaikkia ominaisuuksia ei välttämättä vieläkään tunneta, tai sitten Esson baareissa liikkuu virheellistä informaatiota.

Hiukkassuodatin on yleensä helppohoitoinen. Lähtökohtaisesti sen tulisi puhdistaa itse itsensä, mutta tästä huolimatta se saattaa välillä tukkeutua. Tukkeutunut hiukkassuodatin on puhdistettava jollain keinolla, joskin keinoja on monia. Lisäksi tätä tukkeutumista on mahdollista välttää oikeanlaisella ajamisella.

Hiukkassuodatin DPF

POP Vakuutus alennuskoodi INSSIN

Miksi autossa on hiukkassuodatin?

Kuten tuli jo mainittua, hiukkassuodattimen tärkein tehtävä on puhdistaa dieselmoottorilla varustetun auton aiheuttamia päästöjä. Hiukkassuodatin on auton pakojärjestelmästä löytyvä suodatin, joka muistuttaa ulkonäöltään äänenvaimenninta, mutta se sijaitsee lähempänä moottoria.

Hiukkassuodattimen pääasiallisena tehtävänä on suodattaa terveydelle ja ympäristölle erittäin haitallisia, dieselin palaessa syntyviä pienhiukkasia. Tästä syystä hiukkassuodattimia on lähinnä dieselautoissa. Hiukkassuodattimella saadaan tyypillisesti talteen noin 85 prosenttia pakokaasujen hiukkasista.

Hiukkassuodattimen toimintaperiaate on simppeli, eli haitalliset nokihiukkaset kertyvät pakojärjestelmässä olevaan suodattimeen, jossa ne palavat. Hiukkasista jää jäljelle vain vähän tuhkaa, joten DPF-suodatin puhdistaa itse itsensä. Prosessia kutsutaan DPF:n regeneroinniksi ja se voi tapahtua aktiivisesti ja passiivisesti.

Hiukkassuodattimien historia on vielä melko nuori, sillä ne ovat olleet pakollisia Euroopan Unionin alueella vuodesta 2009 alkaen kaikille uusille dieselautoille. Hiukkassuodattimet ovat olleet osa Euro 5 -päästöluokitusta. Luonnollisesti osa autovalmistajista on omaksunut hiukkassuodattimen osaksi ajoneuvojaan jo ennen päästöluokituksen käyttöönottoa.

Valostore- Pohjoismaiden suurin ja halvin valokauppa

  • Valaisinalan parhaat tuotemerkit
  • Ilmainen 30 vrk palautusoikeus
  • Nopeat 1 - 2 vrk toimitukset
  • Koeajolle.comin lukijoille ilmaiset toimitukset yli 50€ tilauksiin (norm. 140€)
Tutustu valikoimaan

Hiukkassuodattimen huolto – miksi ja miten?

Hiukkassuodatin on tavallisesti toimintakykyinen jopa 150 000 km matkan. Voi kuitenkin olla, että sen oma regenerointi epäonnistuu jo aiemmin, jolloin suodatin voi tukkeutua ja se on pestävä manuaalisesti tai pakkoregeneroitava huoltamolla.

Auton hiukkassuodatin on mahdollista huoltaa monella eri tavalla. Tässä viisi erilaista ratkaisua.

Virtasenkauppa.fi - Työkalut, autotarvikkeet sekä auton varaosat

  • Asiakkaiden suosittelema
  • Ilmainen toimitus yli 95 € tilauksiin
  • Ilmainen palautus (myös toimituskulut)
Tutustu valikoimaan

Hiukkassuodattimen kemiallinen pesu

Kemiallinen pesu on yksi helpoimmista tavoista puhdistaa tukkeutunut hiukkassuodatin, joten siitä on hyvä lähteä liikkeelle. Kemiallisessa pesussa autoilija käyttää puhdistukseen erilaisia kemiallisia aineita, joiden avulla suodattimeen pinttynyt lika lähtee irti.

Hiukkassuodattimeen asetettu puhdistusaine poistaa sinne pinttyneet tukkeumat ajon aikana, joten tämän menetelmän suurena etuna toimii se, ettei suodatinta ole välttämättä tarvetta purkaa. Suodattimessa oleva puhdistusaine hajottaa ja haihduttaa nokihiukkaset pois tehokkaasti ja nopeasti. Kemiallinen pesu on kaikista helpoin suodattimen pesumenetelmä.

Hiukkassuodattimen kemiallinen pesu ei ole aivan ongelmaton tapa puhdistaa suodatin. Menetelmän haittapuolena on puhdistusaineen levittämisen vaikeus, sillä se pitää usein tehdä suuttimen avulla “sokkona”, jolloin työjälki ei ole tarkkaa ja toisaalta suodattimeen voi jäädä sakkaa.

Vältä kalliit ongelmat tarkistamalla ajoneuvon historia
  • Matkamittarin peukalointi
  • Vauriot
  • Tallennetut kuvat
  • Turvallisuuteen liittyvät takaisinvedot
  • Omistajamuutokset
  • Tiedot varkauksista
Tutustu palveluun

Hiukkassuodattimen ultraäänipesu

Mikäli kemiallinen pesu ei ole vaihtoehto tai se ei tuonut haluttua tulosta, voidaan pesutalkoisiin ottaa avuksi ultraääni. Ultraäänen avulla tehtävä puhdistus perustuu äänenpaineaaltojen värähtelyihin, joita ihminen ei voi omalla korvallaan kuulla. Värähtely aiheuttaa suodattimessa kavitaation, joka irrottaa suodattimen pinttymät tehokkaasti.

POP Vakuutus - edullinen suomalainen vakutuusyhtiö

  • Helppo, hyvä ja edullinen vakuutusyhtiö
  • Koodilla INSSIN saat 25 euron alennuksen vapaaehtoisista vakuutuksista
  • Muista myös kilometripohjainen autovakuutus
Tutustu valikoimaan

Hiukkassuodattimen paineilmapesu

Myös perinteinen paineilma voi olla ratkaisu hiukkassuodattimen puhdistukseen. Paineilmaa suihkutetaan suodattimeen, joka puhdistaa sen sisällön. Menetelmää käyttäessä kannattaa kuitenkin ottaa huomioon se, että paineilman avulla irtoavat vain lähinnä tuhkat, kun taas pinttyneempi noki ja sakka ei välttämättä irtoa pelkällä paineilmalla.

Paineilmaa voidaan käyttää myös toisen metodin yhteydessä, jolloin suodatin suljetaan automatisoituun, suljettuun astiaan. Astiaan kohdistetaan painetta ja aerosolia, jonka avulla noki, tuhka ja öljysakka irtoavat. Puhdistuksen jälkeen suodatin kuivataan pitämällä sitä alhaisessa lämpötilassa usean tunnin ajan.

Virtasenkauppa.fi - Työkalut, autotarvikkeet sekä auton varaosat

  • Asiakkaiden suosittelema
  • Ilmainen toimitus yli 95 € tilauksiin
  • Ilmainen palautus (myös toimituskulut)
Tutustu valikoimaan

Hiukkassuodattimen polttopesu

Hiukkassuodattimen polttopesulla tarkoitetaan käytännössä regeneroinnin tekemistä manuaalisesti. Perusidea on sama kuin normaalissa regeneroinnissa, mutta tämä tehdään hieman kikkaillen. Menetelmässä suodatin laitetaan erityiseen uuniin, jossa sitä pidetään erittäin korkeassa lämpötilassa usean tunnin ajan.

Regeneroinnissa syntyvä lämpö auttaa suodatinta irrottamaan pinttyneet hiukkaset, mutta oleellisena osana menetelmää kuuluu myös erillinen puhdistus. Suodatin on puhdistettava irronneesta liasta uunissa käyttämisen jälkeen. Hiukkassuodattimen polttopesu on prosessina hyvinkin aikaa vievä ja sen lisäksi se kuluttaa paljon energiaa, minkä vuoksi sitä ei käytetä kovin paljoa.

Vältä kalliit ongelmat tarkistamalla ajoneuvon historia
  • Matkamittarin peukalointi
  • Vauriot
  • Tallennetut kuvat
  • Turvallisuuteen liittyvät takaisinvedot
  • Omistajamuutokset
  • Tiedot varkauksista
Tutustu palveluun

Hiukkassuodattimen tavallinen regenerointi

Joskus kaikista yksinkertaisimmat konstit ovat parhaimpia ja niin myös hiukkassuodattimien kanssa. Niissä tapauksissa, missä suodatin ei ole vielä kovin pahasti tukossa, voi apu löytyä niinkin yksinkertaisesta paikasta, kuin tavallisesta ajosta.

Etenkin niissä tapauksissa, missä ajoneuvoa käytetään tavallisesti vain lyhyiden matkojen ajamiseen ja hiukkassuodatin on täyttynyt tämän ajotavan myötä, voi olla viisasta kokeilla tavallista regenerointia. Se suoritetaan lähtemällä ajamaan joko moottoritielle tai muulle korkean nopeuden tielle, jossa tulisi ajaa autolla vähintään puolisen tuntia. Tämän ajon aikana suodattimen tulisi puhdistaa itsensä.

Nextory- E- ja äänikirjoja 45 päivää maksutta

  • Maksuton 45 päivän kokeilu (normaalisti 14 päivää)
  • Rajaton pääsy e-kirjoihin ja äänikirjoihin
  • Ei sitoutumisaikaa: voit irtisanoa tilauksesi milloin haluat
Aloita kokeilujakso

Onko hiukkassuodattimen poisto ratkaisu ongelmaan?

Koska hiukkassuodatin aiheuttaa joskus viheliäisiä ja sen lisäksi myös kalliita vikoja autoihin, saattaa monella autoilijalla syntyä houkutus hiukkassuodattimen poistamiseen ajoneuvosta. Houkutusta tälle tekemiselle tuo myös se, että osa autokorjaamoista tarjoaa ongelman ratkaisuksi palvelua, jossa hiukkassuodatin poistettaisiin autosta.

Autoilijan on kuitenkin hyvä muista se, että hiukkassuodattimien poistot eivät ole niin sanotusti laillisia temppuja. Hiukkassuodatin on pakollinen osa dieselmoottoreita ja se tulee myös olla autossa. Vaikka sen poistamista tarjotaan ratkaisuna ongelmaan, se ei tee siitä laillista tapaa toimia. Mikäli autosta puuttuu hiukkassuodatin, se ei välttämättä mene läpi katsastuksesta.

Toki hiukkassuodattimen poistosta on pakko mainita sekin, että suodattimen puuttumisen huomaaminen ei ole ollut vielä jokunen vuosi sitten kovin helppoa. Trafi onkin kiristänyt toimiaan viime vuosina, jotta nämä “jokamiehen päästöhuijaukset” tulisivat helpommin ilmi ja toisaalta pelote vähentäisi autoilijoiden omia patentteja.

Autodude - Pohjoismaiden suurin ja halvin autonhoitokauppa

  • Autonhoitoalan parhaat tuotemerkit
  • Ilmainen 30 vrk palautusoikeus
  • Nopeat 1 - 2 vrk toimitukset
  • Koeajolle.comin lukijoille ilmaiset toimitukset yli 50€ tilauksiin (norm. 120€)
Tutustu valikoimaan

Miten välttää hiukkassuodattimen tukkeutuminen? – 6 vinkkiä

POP Vakuutus - edullinen suomalainen vakutuusyhtiö

  • Helppo, hyvä ja edullinen vakuutusyhtiö
  • Koodilla INSSIN saat 25 euron alennuksen vapaaehtoisista vakuutuksista
  • Muista myös kilometripohjainen autovakuutus
Tutustu valikoimaan

Käytä vain laadukasta polttoainetta

Suomessa dieselin laadussa ei ole tavallisesti kovin suuria eroja, mutta kiinnitä huomiota mm. kesä- ja talvilaatujen käyttämiseen oikeina vuodenaikoina.

Virtasenkauppa.fi - Työkalut, autotarvikkeet sekä auton varaosat

  • Asiakkaiden suosittelema
  • Ilmainen toimitus yli 95 € tilauksiin
  • Ilmainen palautus (myös toimituskulut)
Tutustu valikoimaan

Aja pidempiä matkoja isoilla nopeuksilla

Autolla tulisi pyrkiä ajamaan säännöllisesti pidempiä matkoja, sillä lyhyiden matkojen ajaminen on tunnetusti kaikista raskainta hiukkassuodattimelle. Matkan pituuden lisäksi kiinnitä huomiota nopeuteen, jonka tulisi olla vähän nopeampaa maantienopeutta.

Vältä kalliit ongelmat tarkistamalla ajoneuvon historia
  • Matkamittarin peukalointi
  • Vauriot
  • Tallennetut kuvat
  • Turvallisuuteen liittyvät takaisinvedot
  • Omistajamuutokset
  • Tiedot varkauksista
Tutustu palveluun

Käytä polttoainejärjestelmän puhdistajia

Tankkiin olisi hyvä sujauttaa säännöllisesti jonkinlaisia dieselpolttoainejärjestelmän puhdistaja-ainetta, joka pitää järjestelmän puhtaana ja estää noen syntymistä suodattimeen

POP Vakuutus - edullinen suomalainen vakutuusyhtiö

  • Helppo, hyvä ja edullinen vakuutusyhtiö
  • Koodilla INSSIN saat 25 euron alennuksen vapaaehtoisista vakuutuksista
  • Muista myös kilometripohjainen autovakuutus
Tutustu valikoimaan

Suhtaudu vakavasti merkkivaloihin

Mikäli kojetauluun syttyy hiukkassuodattimen merkkivalo, älä jätä sitä huomiotta vaan suhtaudu siihen vakavasti. Vie auto huoltoon ja laita hiukkassuodatin kuntoon pikimmiten, sillä viivyttely tuppaa yleensä vain pahentamaan ongelman laatua.

Virtasenkauppa.fi - Työkalut, autotarvikkeet sekä auton varaosat

  • Asiakkaiden suosittelema
  • Ilmainen toimitus yli 95 € tilauksiin
  • Ilmainen palautus (myös toimituskulut)
Tutustu valikoimaan

Varmista EGR:n kunnossapito

Hiukkassuodattimen kuntoon vaikuttaa merkittävästi myös auton EGR:n kunto, joka kierrättää pakokaasuja. Huolehdi EGR:n kunnossapidosta.

Vältä kalliit ongelmat tarkistamalla ajoneuvon historia
  • Matkamittarin peukalointi
  • Vauriot
  • Tallennetut kuvat
  • Turvallisuuteen liittyvät takaisinvedot
  • Omistajamuutokset
  • Tiedot varkauksista
Tutustu palveluun

Säännöllinen huolto

Mitä säntillisemmin huollat omaa autoasi, sitä pienempi todennäköisyys on joutua ongelmiin hiukkassuodattimen kanssa.

  • Vuosimalli:
  • Moottori: -litrainen bensiini ( kW)
  • Vaihteisto: Automaatti
  • Vetotapa: Etuveto
  • Mittarilukema: km
  • Koeajon tarjosi:

Lähteet: Autodoc.fi

Nyt luetuimmat