Kommentti: tästä syystä vappu on pirullinen aika aloittaa kesän autoiluharrastukset

Vappu on autoharrastajien kalentereissa yksi vuoden ensimmäisistä isoista tapahtumaponnistuksista.

Vappu on iloinen ja huoleton kevään juhla. Eipä siis ihme, että monien autoista kiinnostuneiden vappurituaaleihin kuuluu jonkinlaisessa vappucruisingissa asioiminen – joko omalla autolla tai vaihtoehtoisesti pelkkänä katsojana muiden kalustoon tutustuen.

Toisin kuin vaikkapa pääsiäinen, vappu pysyy aina paikoillaan. Vappuaatto on toukokuun ensimmäinen päivä, ja tavallisesti simapullot poksautetaan auki viimeistään huhtikuun viimeisenä päivänä. Siitäkin huolimatta vappu voi monena keväänä yllättää autoilijat kuin talven ensilumet konsanaan.

POP Vakuutus alennuskoodi INSSIN

Monen ajokausi alkaa vapusta

Vappu ja siihen liittyvät tapahtumat ovat osa monen autoharrastajan ajokauden aloitusta. Ajoneuvot kaivetaan kiireen vilkkaa talviteloilta, tarkoituksena tuoda ne heti kerralla suuren yleisön eteen esille.

Eipä ihme, että monella ajokauden aloittamiseen voi liittyä jopa pientä stressiä. Yleensä vähän vanhemmat kesäautot kaivetaan esiin tallista kuin jäisestä haudasta, auton käynnistymistä toivotaan rystyset valkoisina ja jokainen starttaus kuulostaa enemmän rukoukselta kuin tekniseltä suoritukselta.

Samanlaista stressiä ei tunnu olevan muina kevään juhlina. Monen autoharrastajan pääsiäiseen kuuluu American Car Show, mutta kiitos pääsiäisen vuosittain vaihtelevan ajankohdan, siihen ei liity samanlaista stressiä. Pitkäperjantai kun voi olla aikaisintaan jo 21.3 tai viimeisimmillään 24.4. Kesäautojen ajokauden aloittaminen maaliskuun puolella on suurimmalle osalle utopiaa jopa eteläisessä Suomessa.

Pohjoisessa Suomessa vappu on hankala, vaikka se pysyykin paikoillaan vuodesta toiseen. Joskus kevät tulee nopeammin, joskus hitaammin. Mitenkään tavatonta ei ole, että eteläisen Suomen ulkopuolella vielä toukokuussakin on teitä liukastavia pakkasöitä tai taivaalta saattaa pyryttää jopa valkoinen takatalvi.

Valostore- Pohjoismaiden suurin ja halvin valokauppa

  • Valaisinalan parhaat tuotemerkit
  • Ilmainen 30 vrk palautusoikeus
  • Nopeat 1 - 2 vrk toimitukset
  • Koeajolle.comin lukijoille ilmaiset toimitukset yli 50€ tilauksiin (norm. 140€)
Tutustu valikoimaan

Sosiaalista kanssakäymistä

Monelle meistä autotapahtumat ovat enemmän kuin pelkkä ajelu: ne ovat kauden avaus, yhteisöllinen hetki ja mahdollisuus esitellä talven aikana tehtyjä projekteja. Moni osallistuukin tapahtumiin vähän väkisin – ei siksi, että olisi valmis, vaan ”koska nyt kuuluu lähteä”.

Pelleilemään ei kannata kuitenkaan lähteä – ei edes vappuletkaan. Jos sää on mallia kamala ja tarjolla on kylmyyttä sekä liukkautta, ei liikenteeseen kannata lähteä. Vanhan auton ajo-ominaisuudet kun eivät ole tietenkään nykypäivää. Typerä riskejä ei kannata lähteä ottamaan.

Tämä ajankohtahaaste tuo esiin mielenkiintoisen ilmiön: autotapahtumat ovat usein enemmän fiilistä ja sosiaalista rituaalia kuin teknistä valmiutta. Ja se on osa harrastamisen viehätystä.

Nextory- E- ja äänikirjoja 45 päivää maksutta

  • Maksuton 45 päivän kokeilu (normaalisti 14 päivää)
  • Rajaton pääsy e-kirjoihin ja äänikirjoihin
  • Ei sitoutumisaikaa: voit irtisanoa tilauksesi milloin haluat
Aloita kokeilujakso

Vappuna ei niin vakavaa

Mutta sitten taas toisaalta. Vappu on iloinen ja huoleton kevään juhla. Ketä se kiinnostaa, jos autosi ei ole viimeistä yksityiskohtaa myöten viimeistelty tai ”näyttelykunnossa”? Kyllä se ruosteinen Capricekin kelpaa cruiseletkassa, kunhan on mukana.

Silti moni autoharrastaja vannoo vappucruisingin jälkeen, että “ensi vuonna otan auton valmiiksi jo huhtikuun alussa” – ja unohtaa lupauksensa taas seuraavaan kevääseen.

Vappuautotapahtumat ovat siis monella tapaa ristiriitainen sesonki. Ne ovat juhlaa ja perinnettä, mutta myös kylmiä startteja ja riskejä teknisistä ongelmista. Ehkäpä juuri siksi ne ovat niin erityisiä – kuin kevät itse. Vähän arvaamattomia, mutta aina odotettuja.

Lue myös: Käyttökokemuksia-Mercedeksen kausi avattiin Vappucruisingissa

  • Vuosimalli:
  • Moottori: -litrainen bensiini ( kW)
  • Vaihteisto: Automaatti
  • Vetotapa: Etuveto
  • Mittarilukema: km
  • Koeajon tarjosi:

Nyt luetuimmat