Oma auto – avain riippumattomuuteen vai riippuvuuteen?

Onko oman auton omistaminen tie riippumattomuuteen vai riippuvuuteen?

Olen tykännyt kirjoittaa teille vuosien varrella paljon autoilusta. Tästä blogista löytyykin julkaisuja niin autoilun kuluista, autovakuutuksen kilpailuttamisesta, ajoneuvon liikennekäytöstä poistoon kuin myös vaikkapa renkaiden hankintaa. Aihe sopii sinänsä hyvin sijoitusblogiin: autoilu on yksi asumisen jälkeen usein suurin menomme, joka vaikuttaa luonnollisesti myös vaurastumiseen.

Yksi syy autoiluaiheisten tekstien määrälle liittyy myös itse kirjoittajaan. Olen melko suuri autodiggari, vaikkei omista melko tavallisista menopeleistäni sitä välttämättä uskoisi. Luen paljon autoaiheista materiaalia, liikkuessani kiinnitän huomioita ympärilläni kulkeviin autoihin ja varmaan päivittäin selailen Nettiauton tarjontaa, vaikken ole viimeiseen viiteen vuoteen autoa vaihtanutkaan.

Ei tarvitse kuitenkaan olla autodiggari, että autoa pitää välttämättömänä osana omaa arkea ja elämää. Hyvin usein kuulee puheita siitä, miten oman auton omistaminen tuo vapautta ja riippumattomuutta. Ajattelin tässä tulevassa tekstissä pohdiskella hieman tätä asiaa. Tuoko oma auto tosiaankin vapautta, vai sitooko se samalla hieman sinun käsiäsi?

Minun ja autoni 10 vuoden suhde

Tulevana kesänä vietän ajokorttini kanssa vähän lähteestä riippuen joko tina- tai posliinihäitä, koska kymmenen yhteistä vuotta tulee täyteen. Vuodet ovat olleet onnellisia, eikä yhtä kameratolpan välähdystä lukuun ottamatta liittomme ole kokenut säröjä. Ajokortin saaminen oli ehkäpä elämäni odotetuin tapahtuma, muistan jo ala-asteikäisenä laskeskelleeni minä vuonna tulen saamaan ajokortin.

Heti kun sain taskuuni ajokortin, piti sille hankkia kaveriksi oman auton avaimet. Ei ollut epäilystäkään 18-vuotiaalle meikäläiselle, että hankinko oman auton. Sain ensiautoni vain paria viikkoa kortin hankkimisen jälkeen ja se on ollut menoa sen jälkeen.

Minulla on ollut oma auto jatkuvasti, jopa varusmiespalveluksen ajan. Etenkin nuorempana autoilu oli minulle suorastaan harrastus, kun Tikkakoskella ei ollut nuorelle miehelle mitään muuta tekemistä, kuin ajella sitä kuuluisaa torirallia.

Jos nuorempana tuli ajeltua autolla ”huvin vuoksi” lähes päivittäin, nykyään teen niin äärimmäisen harvoin. Olisinko viimeisen puolen vuoden aikana käynyt vain kerran ajelemassa täysin vailla päämäärää? Toki täytyy myöntää se, että tuo ajelu tuli kyllä tarpeeseen. Se oli syksyn väsyttävintä ja pimeintä aikaa, jolloin aloin turtumaan toden teolla jatkuvaan näyttöpäätetyöstelyyn.

Vaikka nykyisten ympäristö- ja ekobuumien aikaan turhaa autoilua ei katsota hyvällä, niin pakko se on silti myöntää: autolla ajo on minulle rentouttavaa puuhaa. Nykyään siitä tekee rentouttavaa se, että ajamisen aikana minun ei tarvitse katsella läppärin, puhelimen tai television näyttöä. Ajamisen aikana joudun myös keskittymään täysillä auton hallitsemiseen, mikä vie ajatukset pois erilaisista arjen projekteista.

Muutto tuo ylimääräisiä vaikeuksia

Viimeisen puolen vuoden aikana olen huomannut ensimmäistä kertaa olevani jotenkin riippuvainen autostani. Tai en tiedä onko riippuvainen tässä kohti oikea sanavalinta, mutta suunnittelen arkeani autoilun ehdoilla. Näissä tilanteissa auton omistaminen on vaikuttanut omiin valintoihini ja sulkenut jotain potentiaalisia mahdollisuuksia pois.

Ensimmäistä kertaa törmäsin tähän siinä yhteydessä, kun etsimme uutta omistusasuntoa Jyväskylästä. Koska etsimme asuntoa vain puoliksi tosissaan, oli helppo heittää sivuun kaikki ne kohteet, joissa ei luvattu heti varmuudella meille autopaikkaa. Aika monta mehevää asuntoa tuli skipattua, koska edessä olisi ollut arviolta vuoden jono autopaikalle.

Toisaalta oma autopaikka oli jonkinlainen välttämättömyys meille, koska meistä toinen kulki autolla joka päivä töihin. Kun joka päivä joutuu lähtemään autolla reissuun, niin erityisesti talvella korostuu lämpötolpan omistaminen. Sen vuoksi kaikki kadunvarsipysäköintiluvat tai muut erikoisjärjestelyt ovat suljettu pois pelistä.

Sama laulu jatkuu Kuopiossa – ja hankin vuokrapaikan

Kolmion hankinta Jyväskylästä kuitenkin jäi väliin, vaikka jätimme jopa kertaalleen tarjouksen. Vuoden loppupuolella tuli vähän varkain mahdollisuus muuttaa töiden perässä Kuopioon, ja tähän mahdollisuuteen päätimme lopulta tarttua. Ei muuta kuin uutta asuntoa etsimään Kuopion vuokramarkkinoilta.

Alussa metsästimme vuokra-asuntoa samalla periaatteella, kuin mitä aiemmin olimme metsästäneet omistusasuntoa: oma autopaikka on ihan must-juttu. Tällä kertaa työpaikka oli kävelymatkan päässä, mutta siitä huolimatta se auto piti saada mukaan Pohjois-Savoon.

Autopaikallisen vuokra-asunnon metsästys olikin lopulta huomattavasti vaikeampaa, kuin ennalta olisimme osanneet kuvitella. Meillä kävi asunnon etsinnän aikana jopa sillä tavalla, että ehdimme kieltäytyä yhdestä asunnosta autopaikan puutteen vuoksi, koska kyseisessä taloyhtiössä olisi joutunut jonoon 2. sijalle. Myöhemmin huomasimme joissakin taloyhtiöissä peräti 5 henkilön jonoja, joten myöhemmin päätimme palata tähän asuntoon, missä oli ”vain” yksi jonossa ennen meitä. Kämppä kun oli muuten varsin asiallinen.

Tästä lähtikin sitten käyntiin erillinen autopaikan vuokrausoperaatio. Autopaikkojakaan ei ollut ihan hirveästi tarjolla Kuopion keskustassa. Ne mitä oli tarjolla, olivat melko suolaisen hintaisia ja niihin joutui sitoutumaan melko pitkäksi aikaa, tai sitten ne eivät olleet lämpimiä tai lämpötolpallisia paikkoja.

Lopulta löysin erään hallipaikan 60 euron kuukausihinnalla, joka minun oli vähän pakkokin ottaa vastaan. Vaihtoehtoja ei yksinkertaisesti ollut, koska tarvitsin paikan heti. Tämän lisäksi autopaikkaan tuli sitoutua vähintään neljäksi kuukaudeksi, mikä tarkoitti 240 euroa pelkästä paikasta, jossa säilyttää autoa.

Toisaalta olisin varmasti polttanut päreeni, mikäli olisin joutunut joka ilta etsimään vapaata parkkipaikkaa jostain päin keskustaa. Puhumattakaan siitä, että tällä toiminnalla parkkisakon riski on melko suuri. Kolikon toisella puolella autoni on nyt hallissa säiltä ja epämääräisiltä ohikulkijoilta.

Tuoko oma auto vapautta, vai rajoittaako se meitä?

Tuo minun parkkipaikkasekoiluni sai minut ensimmäistä kertaa elämässäni pohtimaan autoilun vapautta vähän kriittisten lasien läpi. Onko oma autoni ollut viime aikoina pikemminkin pallo jalassani, kuin väylä vapauteen?

Vähän sattumalta samoihin aikoihin silmiini osui Helsingin Sanomien tekemä juttu Vantaan Kivistöstä, josta piti tulla autoton lähiö. Tämä tavoite on kuitenkin toistaiseksi jokseenkin epäonnistunut, sillä monet lähiön asukkaat tuskailevat parkkipaikkojen kanssa. Jatkuvasti kasvavasta Kivistöstä loppuu yksinkertaisesti parkkipaikat, mikä on saanut osan asukkaista jopa miettimään muuttamista toisaalle.

Näin bönden asukkina minun ei ehkä pitäisi puhua mitään pääkaupunkiseudun tapahtumista, mutta ihmettelen vähän artikkelin aiheuttamaa keskustelua eri foorumeilla. Jotkut kirjoittajat tuntuvat olevan pöyristyneitä siitä, miten ihmisen yksilönvapautta rajoitetaan parkkipaikkojen puutteella. Kommentit alleviivaavat sitä asiaa, miten kaikki mahdollinen suunnitellaan oman auton varaan. Mielestäni tämä sotii vähän auton tuomaa vapautta vastaan.

Jos jatketaan apulannantuoksuisten lasien läpi katsomista, niin pääkaupunkiseudulla on julkinen liikenne huomattavasti paremmalla tolalla, kuin täällä maaseudulla. Kuopion paikallisliikennettä en kehtaa vielä muutaman viikon asumisen jälkeen lytätä, mutta ainakin Jyväskylän vastaava oli varsin onnetonta. Enpä ole kovin montaa kertaa kulkenut esimerkiksi Tikkakoskelta Jyväskylään linja-autolla matkan keston, lipun hinnan ja harvojen vuorojen vuoksi.

En muista olenko aiemmin tästä maininnut blogissa, mutta julkisen liikenteen toimivuus on yksi asia, mistä olen suorastaan kateellinen pääkaupunkiseudulla asuville. Siellä etelässä tuntuu olevan aidosti mahdollista käyttää julkisia, vaikka paikalliset joskus nurisevatkin niistä. Toki vain muutamia kertoja vuodessa Helsingissä asioivana minulla voi olla vähän turhan ruusuinen kuva joukkoliikenteestä. Lieköhän tuo toimii yhtä hyvin Helsingin reunamilla tai kuinka rauhallista sillä on matkata yöaikaan.

Miten olen itse vähentänyt autoilua?

Vaikka annankin tässä tekstissä ymmärtää olevani autodiggari ja vähintäänkin koukussa ajamiseen, niin siitä huolimatta ajan nykyään ennätyksellisen vähän. Autoni seisoo liikennekäytöstä poistettuna suuren osan ajasta, koska en liiku sillä kuin harvoin. Jos nuorempana tuli ajettua jopa 30 000 kilometriä vuoteen, nyt lukema on jossain 10 000 kilometrin paikkeilla. Onko se sitten paljon vai vähän, jää lukijan pohdittavaksi.

Oma autoiluni muuttui suuresti siinä kohti, kun muutin Jyväskylän keskustaan ja kun lopetin vanhassa työpaikassani, jonne pääsemiseen tarvitsi autoa. Ihan vain näiden kahden toisistaan irrallisten asioiden avulla pystyin osittain jopa luopumaan autosta. Tässä kohti luopuminen tarkoitti sitä, että pistin auton seisomaan ja kaiken kukkuraksi vein sen säilöön kaupungin ulkopuolelle.

Keskustassa asuessa kaikki tarpeellinen on ollut minulla lähellä. Koulu, uusi työpaikka ja harrastukset ovat kaikki kävelymatkan päässä. Olen joskus aiemmissakin julkaisuissani pohtinut sitä, että en itse asiassa edes pidä keskusta-asumista kokonaisuudessaan kovin kalliina, koska edes osittainen luopuminen autosta tuo hyvin äkkiä useiden satasten säästöt kuukaudessa.

Ei siis ihme, että myös Kuopiossa päädyimme asumaan keskustaan. Oma harrastamiseni rajoittuu täällä toistaiseksi vielä pelkkään uimiseen (Liiga-pelien aukeamista yleisölle odotellessa), joten jalkapelissä tulee kuljettua suurin osa ajasta. Autoni makaa jälleen kerran seisonnassa, joskin edellä mainittu hallipaikka aiheuttaa tavallista enemmän kuluja.

Tässä onkin yksi pienoinen dilemma: joudun hankkimaan autolleni säilytyspaikan, vaikka en sitä edes käytä. Pyöreästi kaksi euroa kulua joka ikinen päivä siitä, että saan parin neliömetrin läntin autoni alle. Onko se sitten paljon? Mahdollisesti.

Kesällä uskon tarvitsevani autoa, kun kuljetaan mökeille ja sukuloimaan, mahdollisesti myös nähdään Keski-Suomen kavereita. Kesän kääntyessä syksyksi on sitten taas pähkäiltävänä se kysymys, mitä teen autolleni.

Autolla riippumattomuutta vai riippuvuutta?

Mitä pidemmälle kuljen matkaani aikuisuuteen, sitä enemmän huomaan miten auto on meille kaikille jossain määrin jopa taakka. Tämä on vähän nurinkurista, koska omaa autoa pidetään usein väylänä vapauteen.

Se on kuitenkin raaka fakta, että laitamme autoiluun todella paljon rahaa. Satasten vuosibudjetti ei riittäne edes nuukimmille autoilijoille, vaan aina puhutaan tuhansista euroista. Monesti jopa useammasta tuhannesta eurosta.

Kuten tässä julkaisussa mainittu case-Kivistö tai minun asunnon etsintä kertovat, ihmiset valitsevat jopa asuntonsa oman autonsa ehdoilla. Jos parkkipaikkaa ei taloyhtiöstä löydy, jatkamme helposti matkaa. Tämä tuli muuten todistettua parinkin asunnon kohdalla, kun kävimme asuntoesittelyissä katsomassa Jyväskylän kolmioita. Välittäjä valitteli meille ääneen sitä, että jos tässä olisi autopaikka, olisi asunto myyty tässä ajassa jo moneen kertaan.

Entä mitä muuta valitsemme auton ehdoilla? Mieleeni tulee ainakin työpaikan valinta, jossa homma toimii vähän molempiin suuntiin. Yleisimmin kuulee siitä, että jotain työpaikkaa ei voi hakea, koska siinä pärjäämisessä tai sinne pääsemisessä tarvitsee auton. Toisaalta olen kuullut myös tarinoita siitä, miten isojen kaupunkien keskustoissa sijaitsevat työpaikat ovat joillekin ehdoton nounou, koska autopaikan löytäminen on vaikeaa ja kallista.

Nyt kun alkaa miettimään, niin sortuisin luultavasti itsekin tuohon työpaikan valintaan autoa ajatellen. Kuten osa teistä jo tietääkin, olen ollut kohta vuoden päivät kiinni etätyössä. Minun on tällä hetkellä jopa mahdotonta kuvitella itseni enää takaisin toimistotyöhön, jossa joka aamu liikkuisin fyysisesti työpaikalleni. Etätyön suola on juuri siinä, että et käytä rahaa tai aikaa työmatkoihin ollenkaan, mikä näkyy pidemmän päälle parempana jaksamisena ja töistä jää enemmän käteen.

Sen sijaan minua vähän säälittää ne tapaukset, joissa asutaan jossain maaseudulla ja töihin päästäkseen on yksinkertaisesti pakko olla auto. Onhan näitä tapauksia olemassa missä henkilö haluaisi töihin, mutta ei sinne pääse, koska ei ole autoa. Autoa taas ei voi hankkia, kun ei ole töitä. Tai jos se auto saadaan, niin pienestä palkasta iso siivu menee auton ylläpitoon ja työmatkoihin.

Minkälaisia realistisia vaihtoehtoja minulla olisi autoiluun?

Jos juttelisin 18-vuotiaan itseni kanssa, emme tulisi varmasti juttuun keskenämme. Jos juuri oman auton saaneelle meikäläiselle kerrottaisiin, että kymmenen vuoden päästä mietit omasta autosta luopumista, varmaan nauraisin päin naamaa.

Tästä huolimatta mietin parhaillaan yhtenä vaihtoehtona myös autosta luopumista ensi syksynä. Päätös korostuu entisestään, jos taloyhtiön autopaikkajono ei ole ottanut edetäkseen.

Voisin luopua autosta kahdella eri tavalla, Joko ihan oikeasti myydä sen, tai sitten vaihtoehtoisesti jemmaan auton taas kerran vanhemmilleni. Tämä on vähän kolikonheittoa, en usko saavani autosta myydessä kuin pari-kolme hassua tonnia. Toisaalta tiedostan myös sen, ettei auto kovin hyvänä säily käyttämättömänäkään. Vähän plusmiinosnolla-hommia, molemmissa on puolensa.

Jos kuvitellaan, ettei minulla ole ensi syksynä Kuopiossa lainkaan autoa, niin mitä sitten tapahtuisi, jos tarvitsisin mahdollisesti autoa? Minua houkuttaisi ainakin kokeilla auton vuokraamista. Perinteisten autovuokraamojen rinnalle on viime vuosina noussut ”autojen airbnb-palveluita”, kuten vaikka Blox Car, mikä tuo markkinalle lisää valinnanvaraa.

En ole siis Blox Caria vielä käyttänyt, mutta konseptina se kiinnostaa minua. Nopealla vilkaisulla täällä Kuopiossakin palvelun kautta saa auton päiväksi käyttöön 29 eurolla ja viikoksi 150 eurolla. Jos sinulla on kokemuksia näistä ”autojen airbnb:stä”, niin jätä ihmeessä kommentti tai laita minulle mailia. Olen kiinnostunut kuulemaan kokemuksianne.

Vuokra-autossa on kieltämättä omat etunsa. Vaikka useampi kymppi päivästä tai yli satku viikosta tuntuu ensiksi kovalta, pidemmän päälle puntit tasoittuvat. Silloin minun ei tarvitse kantaa huolta auton arvonalenemisesta, huoltamisesta, katsastamisesta, renkaista, vakuutuksista tai veroista. Tai tämän artikkelin alkupuolella mainitusta parkkipaikkaprobleemasta.

Noh, tämä vasta ajatuksen tasolla. Aika näyttää miltä fiilikset tuntuvat auton suhteen sitten syksyllä, kun tilanne alkaa oikeasti painaa päälle.

Loppupäätelmät: auto vaikuttaa moneen asiaan

Tulipas jälleen kerran pitkä teksti, jossa tuli muisteltua niin nuoruutta kuin spekuloitua tulevaisuutta. Toivottavasti tästä tajunnanvirrasta jäi myös sinulle jotain ajatuksia käteen.

Jos pitäisi tiivistää artikkelin sanoma, niin oma auto on eräänlainen pallo jalassa. Se on vieläpä toiseksi isoin pallo heti asumisen jälkeen. Sekä asunto että auto vaikuttavat lopulta yllättävän moniin päätöksiin ja jossain määrin myös rajoittavat meidän toimintaamme, vaikka miellämme molemmat asiat usein sellaisiksi, että ne tuovat meille vapautta ja itsenäisyyttä.

Sen lisäksi että olen tällä hetkellä asumispuolella vahvasti kiinni sekä vuokra-, että omistusasumisessa, niin myös autojen puolella minua kiinnostaisi katsoa tämä vuokrausmahdollisuuden kortti vähintään kokeilun verran. Minulla on myös vahva usko sille, että auton vuokraaminen on tulevaisuudessa suositumpaa.

Mikäli luovun autosta, se tarkoittaa ainakin sitä, että minulla on vähemmän rahaa kiinni omassa ”irtaimistossani” ja tarvittaessa voin siirtää nämä eurot kiinni johonkin tuottavampaan, kuten vaikkapa osakemarkkinoille. Kukaan tuskin kiistää sitä, etteikö rahat olisi siellä pitkässä juoksussa paremmassa turvassa, kuin peltilehmässä.

Jälkipuheet: sohaisin mehiläispesää – taas kerran

Kirjoitettu 29.4.2021

Näin pari kuukautta artikkelin julkaisun jälkeen on hyvä tehdä pieni jälkitarkastus tälle julkaisulle. Tämän artikkelin julkaisun jälkeen muistin taas sen asian, että oma auto on suomalaisille pyhä lehmä, josta ei suostuta helposti haastamaan nykyisiä ajattelumalleja. Kuten alla oleva video todistaa, Hannu Karpo oli oikeassa jo vuonna 1988. https://www.youtube.com/embed/AdpVq-M9Gm8?feature=oembed

Tämä artikkeli herätti julkaisunsa aikana keskivertoa enemmän keskustelua. Näkemyksiä tuli puolesta ja vastaan, toki äänekkäimmät olivat minua vastaan. Osa äänekkäistä vastalauseista oli vähän erikoisiakin tapauksia. Esimerkiksi yksi kaveri kommentoi julkaisuani Facebookissa, että helppo se on sieltä Kehä 3:n sisäpuolelta ehdottaa autosta luopumista, tulkaa tänne ulkopuolelle koittamaan autotonta elämää. Sinänsä ymmärrettävä kommentti, mutta erikoista että se kohdistettiin Kuopio-Jyväskylä -akselilla suhaavalle kirjoittajalle.

Kun suunnittelin tässä artikkelissa myös autosta luopumista ja vuokra-auton käyttämistä, joku kommentoija oli todella huolissaan minun perheestäni. ”Oletko varmasti kysynyt luvan autosta luopumisesta perheeltäsi? Tietävätkö he, että aiot hankkiutua eroon autosta? Oletko ottanut huomioon, että he kenties tarvitsevat autoasi?”

Mieleeni jäi myös yksi yksityisviestillä lähestynyt kaveri, joka uhkasi ”unfollata” blogini kaikissa kanavissa, koska kirjoitan autoista kriittiseen sävyyn. Häneltä vuorostaan tuli argumentteja sen puolesta miten autoilu on monelle meistä bisnestä ja se luo Suomeen työpaikkoja sekä rahaa.

Se kommenteista. Joku teistä lukijoista oli myös ihmetellyt tämän artikkelin kommenttiosiossani tästä aiheutunutta keskustelua, eli en näemmä aivan yksin ole ollut ihmettelyni kanssa.

Mutta se tästä aiheesta, mitä muuta minulle on tapahtunut tämän artikkelin julkaisun jälkeen, josta olisi hyvä kirjoittaa tässä yhteydessä? Ehkä vähän vastoin oman julkaisuni agendaa menin ja ostin itselleni harrasteauton kevään aikana. Jos valittelin aiemmin auton tuovan riippuvuutta, niin nyt minulla on sitä riippuvutta tuplamäärä pihassa.

Se mikä on nyt kahden auton omistamisessa mielenkiinteista, niin pääsen hieman vertailemaan kahta varsin erilaista autoa ja niiden tuomaa fiilistä. Vanha autoni on yhä perustylsän harmaa perheauto, joka ei herätä kenessäkään minkäänlaisia ajatuksia. Sen sijaan tämä kevään aikana pihaani tullut auto on jo huomattavasti erikoisempi tapaus. Se on ollut aikansa huippuauto, minkä vuoksi sillä ajaminen on huomattavasti peruskiesiä mielenkiintoisempaa ja enemmän fiilistä tuovaa.

Tämän lisäksi auto on museoajoneuvo, eli en voi ajaa sillä täysin mielivaltaisesti, vaan ”pelkästään sunnuntaisin”. Museoajoneuvon titteli takaa sen, että tällä ajoneuvolla ajo on vain harvinaista herkkua, joka kenties vaalii autoilun mukavuutta entistä enemmän.

Viimeinen jännä juttu liittyy siihen, että miten pitkään hyvä fiilis uuden auton omistamisessa kestää. Turtuuko myös hyvään autoon ajan myötä? Alkaako myös tämän auton omistaminen ketuttaa viimeistään siinä vaiheessa, kun teet siihen ensimmäistä huoltoa? Aika näyttää.

Lue alkuperäinen julkaisu Inssin osingot -sijoitusblogissa.