Alkuperäinen julkaisu: Inssin osingot -sijoitusblogi
Poreammeessa lilluminen sai nopean käänteen, kun muistin unohtaneeni parkkikiekon käytön. Nyt olen minimoinut tulevat unohdukset.
Uimahalli on paikka, johon tullaan tavallisesti rentoutumaan. Niin tein minäkin, kun asioin Espoon Leppävaaran uimahallissa. Leppävaaran uimahallin alue on siinä mielessä mukava, että verrattuna vaikkapa Helsingin seudun uimahalleihin, Leppävaarassa pysäköinti on ilmainen. Pysäköinti ei tuo siis ikäviä lisäkuluja uintireissulle.
Ei tuo ei, jos muistaa noudattaa pysäköinnille asetettuja ehtoja. Leppävaaran uimahallin pihassa pysäköinti toimii parkkikiekkojen voimalla, eli ilmaisen pysäköinnin kuittaa itselleen asettamalla parkkikiekon tuulilasiin ennen pulikoimaan poistumista.
Mutta oleellista on kuitenkin muistaa se parkkikiekon käyttö.
Totuus valkenee maauimalan poreissa
Meikäläisen ominaisuuksiin kuuluu se, että aivoni pyörittävät omia prosessejaan ikään kuin kaiken muut taustalla ja tämän seurauksena saatan saada välillä erikoisiakin flashbackeja. Yksi vähän erikoisempi fläsäri tulikin koettua Leppävaaran maauimalan poreissa, jossa katselin satunnaisen auton ajamista parkkiruutuun.
Kuin salama kirkkaalta taivaalta päässäni alkoivat hälytyskellot soimaan ja muistin tehneeni unohduksen: parkkikiekko jäi laittamati esille, vaikka asia oli mielessäni vielä parkkipaikkaa etsiessä.
Tässä kohti minulle jäi pari vaihtoehtoa. Laskin olleeni uimahallissa noin kolme varttia, joten jätänkö uintikerran kesken, vai vedänkö riskillä kroolausta koko rahalla? Auto on kuitenkin ehtinyt olla jo tovin ruudussa “sakkopaikalla”, joten pyyhkijän alle on saattanut jo ilmestyä keltaiset terveiset, jolloin minun on turha kiirehtiä autolle. Toisaalta jos sakkoa ei vielä ole, ehtisin pelastamaan tilanteen.
Ehkä vähän nössöyttäni päädyin kuitenkin vaihtoehtoon, että uiminen saa riittää ja kipitän pikapikaa autolle kiertämättä sinne edes saunan kautta.
Selvisin säikähdyksellä – mutta otin opikseni
Tarinalla on siinä mielessä mukava lopetus, että selvisin ilman 60 euron pikavoittoa. Vaikka uintikerta jäikin ajallisesti noin puoleen tavallisesta, en ollut hirveän pettynyt. Parkkisakko kun on mielestäni yksi viheliäisimmistä tavoista haaskata omaa varallisuutta.
Parkkisakoissa tuntuu olevan melkoista heittoa. Muutaman vuoden takaisessa Ilta-Sanomien jutussa on eritelty pysäköintivirhemaksujen hintaeroja Suomessa. Halvimmillaan sakot lähtevät 25 eurosta, mutta kalleimmillaan jutun mukaan pulitusta kertyy 60 euron edestä. Artikkeli on kuitenkin aavistuksen vanhentunut, eli inflaatiokorotusten ja muiden mukavuuksien ansiosta yhteen virheelliseen pysäköintiin voi onnistua haaskaamaan jopa 80 euroa.
Vaikka selvisinkin nyt ilman parkkisakkoa, aina en ole ollut yhtä onnekas. Oman 11 vuotta kestäneen autoilu-urani aikana parkkisakko on päätynyt tuulilasiini kahdesti. Toisella kerroista minussa heräsi sisäinen Ben Matlock, ja onnistuin jopa puhumaan itseni ulos tilanteesta. En tiedä miten yleistä tämä on, mutta toistaiseksi voittoprosenttini on tasan sata.
Mutta se toinen pysäköintivirhemaksu syntyi klassikkomokasta, jonka edessä ei edes kirjalliset valitukset auta. Unohdin laittaa autossa olleen parkkikiekon esille, mistä seurasi terveiset parkkipirkolta. Kaiken huipuksi jätin auton parkkikiekkopaikalle “toiselle puolelle kaupunkia” kauppareissun ajaksi, eli aivan turhaan jätin autoni kauas ja kävelin pitkän matkan.
Jatkossa minimoin unohduksen riskit
Sen verran lyhyeksi jäänyt uimahallireissu kuitenkin opetti, että päätin hankkia autooni erään lisävarusteen: elektronisen parkkikiekon. Jatkossa tämä noin pari kymppiä maksava laite tulee kenties pelastamaan minut tämäntapaisilta inhimillisiltä virheiltä, enkä joudu kiirehtimään altaasta pois ilman saunassa käyntiä.
Jos joku ei vielä tunne elektronista parkkikiekkoa, niin se on eräänlainen “automaattinen parkkikiekko”, joka kytkeytyy automaattisesti päälle aina auton pysähtyessä paikoilleen. Elektroninen parkkikiekko tunnistaa kun auton liikkuminen loppuu, samalla kun se kytkee itsensä seuraavaan puolituntiseen.
Kaiken takana on vuoden 2018 tieliikennelakimuutos, joka salli huomattavasti aiempaa kevyemmät käytännöt pysäköintikiekon käyttöön. Vielä takavuosinahan Suomessa oli todella tiukka linja parkkikiekkojen suhteen. Parkkisakko napsahti, jos saapumisaikaa ei oltu merkattu viralliset standardit täyttävällä parkkikiekolla.
Kesään 2018 asti parkkisakot oli mahdollista saada, jos askartelit parkkikiekon itse, parkkikiekon väri oli joku muu kuin sininen tai parkkikiekko oli hieman halki nurkasta. Etenkin parkkikiekon väärä väri oli suorastaan surkuhupainen syy parkkisakolle. Muistan caseja, joissa Prisma myi vihreitä parkkikiekkoja, joiden käyttämisestä seurasi sakko.
Ehkä tämä sekoilu johti siihen, että pysäköinnin suhteen vannetta pään ympärillä löysättiin huolella. Nykyään voit jopa korvata parkkikiekon kirjoittamalla paperille saapumisaikasi.
Miten elektroninen parkkikiekko toimii?
Meikäläinen ei ole vielä ehtinyt varsinaisesti käyttää elektronista parkkikiekkoa käytännössä, vaikka se autossani onkin jo asennettuna. En ole autolla siis pysäköinyt vielä kiekkopaikalle, jotta voisin sanoa käyttäneeni kiekkoa tositoimissa.
Sen suhteen kiekon kanssa saa kuitenkin olla tarkkana, ettei vahingossa heitä tuulilasille enää perinteistä parkkikiekkoa. Jos tuulilasilla on kaksi parkkikiekkoa ja niissä on asetettuna eri ajat, ymmärtääkseni vielä nykyinenkin tieliikennelaki sallii sakottamisen.
Toinen juttu missä saa olla tarkkana, on elektronisen parkkikiekon patterit. Ostamani parkkikiekon käyttöohjeiden mukaan patterin tulisi kestää laitteessa 1-2 vuoden ajan, mutta
Jotain juttuja luin internetistä, missä kuuleman mukaan eräs nimeltä mainitsematon parkkifirma on jo kertaalleen voittanut kiistan, missä se ei omien todisteidensa mukaan kyennyt lukemaan elektronisen parkkikiekon näyttöä. Noh, kokeilemallahan tämä selviää. Lisäksi näitä elektronisia kiekkoja näkee nykyään monissa autoissa, ja tuo uutinen on jäänyt ainoaksi uutisiin päätyneeksi tapaukseksi.
Sinänsä uskon elektronisen parkkikiekon olevan kyllä ihan näppärä kapistus. Jos kiekko maksaa 20 euron luokkaa, se maksaa itsensä aika nopeasti takaisin, jos se estää yhdenkin 60 tai 80 euron suuruisen pysäköintivirhemaksun.
Nyt luetuimmat