Jos haluat välttää kolarivahingon, silloin ei kannata lähteä pääkaupunkiseudulle saksalaisella premium-automerkillä.
Vakuutusyhtiö POP Vakuutus on avannut jälleen omaa mielenkiintoista dataansa aiheesta liikennevahingot. Tällä kertaa vakuutusyhtiön julkaisemissa tilastoissa käsitellään kolareita, joihin tässä yhteydessä lasketaan törmäys toiseen ajoneuvoon, tieltä ulosajo, eläintörmäys tai pysäköintivahinko.
POP Vakuutuksen mukaan erilaiset kolarit ovat onneksi astetta harvinaisempia vahinkoja liikenteessä. Tilastojen mukaan kolari johtaa matkan katkeamiseen huomattavasti harvemmin kuin vaikkapa moottorivika tai käynnistysongelmat – näissä tilanteissa tarvitaan vakuutusyhtiön apua eniten.
Siitäkin huolimatta POP Vakuutuksen mukaan noin joka 20. vakuutuksenottaja ajaa kolariturvasta korvattavan vahingon vuotta kohden. Mutta millä automerkillä ja millä paikkakunnalla tapahtuu eniten kolareita? Siitä lisää seuraavaksi.
Helsinki ylitse muiden
Kolaritilastoissa pääkaupunkimme Helsinki saa kyseenalaisen kunnian kantaa tilaston ykkössijaa. POP Vakuutuksen mukaan Helsingissä sattuu eniten kolarivahinkoja vahinkokannan kokoon suhteutettuna, mikä on lähes 25 % enemmän kuin tilaston muissa kaupungeissa keskimäärin.
Erityisen hurjalta kuulostaa se tilasto, jonka mukaan helsinkiläisistä autoilijoista kolariturvaa käyttää noin joka neljästoista vakuutuksenottaja joka vuosi. Tilanne Helsingissä on siis reilusti keskimäärää pahempi.
Sama trendi jatkuu myös muuallakin pääkaupunkiseudulla, joskaan ei yhtä voimakkaana. Espoossa ja Vantaalla asuville sattuu noin 15 prosenttia vähemmän vahinkoja kuin Helsingissä asuvilla.
Mikä sitten aiheuttaa kolareita pääkaupunkiseudulla? Ainakin pääkaupunkiseudulla on paljon autoja ja vähän tilaa – lasketaanhan parkkipaikkakolhut mukaan tähän tilastoon. Lisäksi runsas työmatkaliikenne selittänee osan pääkaupunkiseudun heikon menestyksen kolaritilastoissa.
Lue myös: Ajoin liikennevahingon – näin ikävä tilanne pääsi tapahtumaan
Kovan onnen Kerava
Erityisen mielenkiintoista dataa löytyy Keravalta – tälläkin kertaa. Siitä ei ole kauaa, kun POP Vakuutus julkaisi varkausvahinkoihin liittyvää dataa, jossa sielläkin Kerava kunnostautui negatiivisissa asioissa, sillä Keravalla sattui kaikista eniten varkausvahinkoja.
Keravalaiset eivät nimittäin pääse menestymään kolaritilastoissakaan. Kaupungissa sattuu nimittäin noin 30 prosenttia enemmän kolarivahinkoja, kuin esimerkiksi tilaston vertailukaupungissa Jyväskylässä – vaikka Jyväskylä on kooltaan merkittävästi Keravaa suurempi.
”Kerava on asukasluvultaan melkein neljä kertaa pienempi kaupunki kuin Jyväskylä, mutta tässä tapauksessa asukaslukumäärän lisäksi myös sijainnilla näyttäisi olevan väliä, eli Keravalta on todennäköisesti paljon työmatkaliikennettä pääkaupunkiseudulle, jonka vuoksi myös kolareita tapahtuu enemmän”, POP Vakuutuksen korvauspalvelun operatiivinen päällikkö Tommi Lehmusvirta pohtii.
Pääkaupunkiseudun läheinen sijainti ei kuitenkaan näy kaikissa Uudenmaan kaupugeissa. Esimerkiksi Hyvinkäällä ja Lohjalla vahinkomäärät ovat noin 18 prosenttia Keravaa pienempiä.
Lue myös: Ajoitko kolarin tai liikennevahingon? – Näin toimit tilanteessa oikein
Näillä merkeillä kolaroidaan eniten
POP Vakuutuksen tilastot paljastavat myös sen, millä automerkeillä päädytään useimmiten kolaritilanteeseen. Kolaritilaston kolmen kärki on saksalaisen premiumin ”juhlaa”, sillä Mercedes Benzin, BMW:n ja Audin omistajille sattuu eniten kolareita. Sijoilta neljä ja viisi löytyy pykälää arkisempia automerkkejä Mitsubishin ja Mazdan muodossa.
Tilastot ottavat myös kantaa kolareihin joutuneiden kuskien ikään, joskaan tilastot eivät varsinaisesti yllätä. POP Vakuutuksen mukaan mitä nuorempi kuski on, sitä todennäköisemmin tälle sattuu kolarivahinko.
Mikäli vakuutuksiin liittyvät tilastot kiinnostavat enemmän, suosittelemme tutustumaan seuraaviin artikkeleihin: hinausautotilastot, autovarkaustilastot, katsastustilastot, tiellejättämistilastot ja mustien autojen tilastot.
Nyt luetuimmat