POP Vakuutuksen tuore selvitys paljastaa automerkkien erot kolarialttiudessa. Tesla nousee ylivoimaiseksi ykköseksi vahinkotilastoissa.
POP Vakuutus on koonnut vuosien 2021–2024 aikana kolariturvastaan korvattujen vahinkojen pohjalta kattavan tilaston siitä, mille automerkeille sattuu eniten kolarivahinkoja. Tilaston kärjessä komeilee Tesla, joka erottuu muista merkeistä selvästi: sen autoille sattuu jopa 60 % enemmän kolareita kuin toiseksi sijoittuneelle BMW:lle.
– Tesla on täysin omassa luokassaan. Selityksiä korkealle lukemalle voi löytyä esimerkiksi autojen yleisyydestä kaupunkiliikenteessä, missä kolareiden riski on suurempi, kertoo POP Vakuutuksen palvelujohtaja Tommi Lehmusvirta.
Lehmusvirran mukaan myös tilastointitapa vaikuttaa lukuihin: Teslaa saatetaan herkemmin korjauttaa kaskovakuutuksen kautta esimerkiksi pienempienkin parkkipaikkakolhujen osalta, kun taas vanhempien autojen omistajat saattavat jättää vastaavat vahingot raportoimatta.

Premium-merkit kärkisijoilla – Toyota ja Mitsubishi yllättävät
Teslaa ja BMW:tä seuraa hieman yllättäen Mitsubishi, joka nousee kolmannelle sijalle. Perinteisistä premium-merkeistä Audi sijoittuu neljänneksi ja Mercedes-Benz kuudenneksi. Näiden väliin, sijalle viisi, kiilaa Toyota – monien yllätykseksi.
– Premium-autoissa yhdistyvät usein tehokkuus ja teknologia, mutta nämä ominaisuudet eivät yksinään ehkäise onnettomuuksia. Liikenteessä sattuu enemmän, kun tehokkaat autot ovat aktiivisessa ajossa ja liikennettä on runsaasti, Lehmusvirta arvioi.
Saab ja Seat kolaritilaston pohjalla – “arkimerkit” pärjäävät
Toisessa ääripäässä tilastoa näkyvät autot, joiden omistajat vaikuttavat onnistuvan välttämään kolareita paremmin. Vähemmän kolarivahinkoja tapahtuu erityisesti Saab-, Seat-, Citroën- ja Škoda-merkkisille autoille. Saab erottuu tilaston pohjalta selkeänä vähiten kolaroituna merkkinä.
– Teslalla sattuu yli 350 % enemmän kolarivahinkoja kuin Saabilla, mikä kertoo valtavasta erosta eri merkkien välillä, POP Vakuutuksen tiedotteessa todetaan.
Kolariturva kattaa yllättävät vahingot
POP Vakuutuksen kolariturva korvaa ajoneuvolle sattuneet esinevahingot, jotka aiheutuvat äkillisestä ja ennalta-arvaamattomasta ulkoisesta tapahtumasta. Näitä ovat muun muassa kolari, törmäys, suistuminen tieltä tai ajoneuvon kaatuminen. Myös sähkö- ja hybridiautojen akustovauriot sisältyvät korvaukseen, mikäli ne johtuvat vastaavista tilanteista.
Nyt luetuimmat