Alkuperäinen julkaisu: Inssin osingot -sijoitusblogi
Ajoneuvon poistaminen liikennekäytöstä tarjoaa mahdollisuuden säästää autoilun kuluissa, kunhan et unohda palauttaa sitä liikennekäyttöön.
Olen tässä blogissa hehkuttanut useita kertoja kaupungin keskustassa asumista ja sen helppoutta. Siitä on kohta kolme vuotta, kun muutin Jyväskylän keskustaan asumaan ostaessani omistusasunnon, enkä ole päätöstäni katunut. Olen kotoisin kaupungin laitamilta entisen Jyväskylän maalaiskunnan (lepää rauhassa) alueelta, joka antaa kivasti näkökulmaa tälle kaupunki vs. lande -asetelmalle.
Minun mielestäni kaupungin keskustassa asumisen kalleus on jonkinlainen myytti. Kyllä, vuokrat ja asunnot maksavat keskustassa enemmän, kuin vähän syrjemmässä, mutta kokonaisuutta katsellessa tilanne ei ole yhtä selkeä. Keskustassa asuminen tuo myös joitakin etuja, joita ei tule ehkä heti ajateltua.
Minun henkilökohtainen suosikkietuni on auton tarpeettomuus. Keskustassa asuessa kaikki tarpeellinen on lyhyen kävelymatkan päässä. Koulut ja työpaikat ovat kilometrin päässä, sekä lähikauppa noin puolen kilometrin päässä. Ei mitään järkeä siis ottaa autoa käyttöön noin lyhyillä matkoilla.
Oma autopaikka keskustassa on myös jonkinlaista luksusta. Maksan omasta lämpötolpalla varustetusta autopaikastani muistaakseni 12 euroa kuukaudessa. Sen sijaan kirjaimellisesti aidan toisella puolella sijaitsevat tolpattomat parkkipaikat maksavat sen kaksi euroa tunnilta. Ei varmaan tarvitse kauaa miettiä sitä, miksi Jyväskylän keskustan kauppakeskukset hiljenevät tasaiseen tahtiin, kun Seppälän, Keljon ja Palokan ostoskeskukset tarjoavat ilmaista parkkihallitilaa asiakkaillensa.
Se kuitenkin Jyväskylän kauppakeskuksien tulevaisuudesta. Tässä tekstissä ajattelin esitellä teille auton poistamista liikennekäytöstä. Olen käyttänyt tätä täysin laillista ”kikkaa” nyt reilun vuoden ajan, ja olen tyytyväinen siihen. Miten auto poistetaan liikennekäytöstä ja milloin se kannattaa tehdä? Näihin kysymyksiin vastaus tässä tekstissä!
Mitä auton liikennekäytöstä poisto on?
Auton poistaminen liikennekäytöstä tarkoittaa sitä, kun auto poistetaan tilapäisesti liikenteestä. Liikenteestä poistamisen aikana autolla ei saa ajaa, mutta toisaalta kulujakaan ei tuolloin mene samalla tavalla kuin normaalin käytön yhteydessä.
Jos autosi seisoo syystä tai toisesta pidemmän aikaa, voi hyvin nopeasti tulla kannattavammaksi poistaa ajoneuvo liikennekäytöstä. Yleisiä tapauksia, joissa poistoa on tehty:
- Autoa ei syystä tai toisesta tarvita hetkeen
- Autosi on isommassa huollossa, jonka takia sillä ei ajeta
- Olet pidemmässä reissussa, jonka aikana kukaan ei aja autollasi
- Kesällä ajat ensisijaisesti moottoripyörällä tai kesäautolla
Olen itse käyttänyt liikenteestä poistoa ensimmäisen pointin kohdalla. Lähtökohtaisesti en enää tarvitse autoani, joten pidän sitä poissa liikennekäytöstä. Jos taas jostain syystä tarvitsen autoa, saatan laittaa sen takaisin liikenteeseen. Olen tehnyt näin mm. joulu- ja kesälomien aikana, kun olen tehnyt autollani jonkinlaisen lomareissun. Reissun jälkeen auto takaisin varastoon ja pois liikennekäytöstä.
Miksi auto kannattaa poistaa liikennekäytöstä?
Auton poisto liikennekäytöstä säästää hyvin usein rahojasi. Poiston aikana ajoneuvostasi ei juokse ajoneuvoverot, eikä täysmääräiset vakuutusmaksut, mikä tuo sinulle säästöä. Vakuutukset ja verot ovat kuitenkin usein yksiä suurimpia kulueriä autoilussa.
Vaikka olisitkin maksanut ”ennakkoon” vakuutuksiasi tai verojasi, Trafi tai vakuutusyhtiö palauttaa nämä maksut sinulle jotain kautta takaisin. Eli sekään ei ole syy jättää tätä keinoa käyttämättä, että olet juuri laittanut verot tai vakuutukset maksuun.
Auton poistaminen liikennekäytöstä maksaa netissä tehtynä 5 euroa, ja konttorilla 16 euroa. Maksu menee siinä vaiheessa, kun ajoneuvo poistetaan liikennekäytöstä. Kun auto otetaan takaisin liikennekäyttöön, se ei maksa mitään.
Trafin sivuilta löytyy alkeellinen laskuri, jonka avulla voit arvioida kannattaako autosi laittaa seisontaan. Laskurin käyttöä varten sinun tulee tietää ajoneuvoverosi määrä, vakuutuksiesi hinta sekä seisonnan aika.
Huomioi myös se, että Traficom veloittaa aina vähintään 10 euroa ajoneuvoverosta. Jos otat ajoneuvon liikennekäytöstä poistojen välillä taas liikennekäyttöön, lähetetään käyttöajalta aina vähintään 10 euron suuruinen ajoneuvoverolippu, sillä se on pieni ajoneuvoveron maksuunpantava määrä. Tästä syystä autoa ei kannata välttämättä ottaa käyttöön ihan vain pariksi päiväksi.
Ajoneuvon poisto liikennekäytöstä koronaviruksen aikana 2020
Kirjoitettu 6.7.2020
Maaliskuussa meitä kohtasi koronavirus ja sen aiheuttama lockdown, jonka myötä Suomessa siirryttiin pääasiassa etätyön pariin. Monissa perheissä alettiin tekemään töitä kotoa käsin, mikä luonnollisesti vaikutti hieman monien suomalaisten arkeen.
Hassua kyllä, tästä artikkelista voi havaita koronan ja etätyön vaikutukset. Alapuolella on Google Analyticsista otettu tämän artikkelin lukijamääriä. Kuten kuviosta näette, lukijaliikenne on ollut vilkasta koronakriisin puhkeamisen (punainen piste) jälkeen.
Ajoneuvon poistaminen liikennekäytöstä koronakriisin aikana on yksi potentiaalinen säästökohde. Monet meistä tarvitsevat autoa pääasiassa työmatkoihin, jolloin etätöihin siirtyminen vähentää autoilua todella paljon. Monet ovatkin hakeneet tilanteeseen säästövinkkiä auton poistamisesta liikennekäytöstä.
Etätyösuositukset ovat pikkuhiljaa poistumassa, mutta aivan varmasti etätyö tulee trendinä kasvamaan tulevaisuudessa. Ajoneuvon poisto liikennekäytöstä on yksi hyvä keino etätyöntekijälle säästää rahaa. Jos et tarvitse autoasi hetkeen, laita se seisomaan.
Kirjoitettu: 9.12.2020
Talouselämä kirjoitti joulukuussa miten liikennekäytöstä poistettuja autoja narahtaa poliisin haaviin melko paljon, erityisesti nyt koronakriisin aikana. Hyi hyi, toivottavasti kukaan näistä kärähtäneistä ei ollut tämän blogin lukija. Talouselämän mukaan tavallisesti kuukausittain liikenteessä jää kiinni 200-300 vakuutuksetonta autoa, mutta koronakiirsin olessa käynnissä toukokuussa 2020 näitä nilkkejä löytyi peräti 470 kappaletta.
Kertauksen vuoksi: Liikennekäytöstä poistetulla ajoneuvolla ei saa ajaa lainkaan tiellä, ei edes lyhyitä matkoja. Jos jäät liikenteessä kiinni, poliisi ottaa autostasi kilvet pois. Lisäksi luvattomasta käytöstä seuraa takautuvia maksuja: korotettuja vakuutusmaksuja sekä ajoneuvovero. Nämä maksut lasketaan koko liikennekäytöstä poiston ajalta, ihan sama vaikka ajoneuvolla olisi ajettu luvatta vain yhtenä päivänä.
Osa näistä toukokuun antisankareista on ajanut autolla varmasti ihan tietoisesti, osa on taas saattanut ajatella, ettei lyhyelle ajolle jaksa palauttaa autoa liikennekäyttöön. Jotkut kärähtäneet ovat taas saattaneet unohtaa liikennekäytöstä poiston, jonka vuoksi suosittelen yhä liimaamaan mittariin tai ohjauspyörään tarran tai muistilapun, että auto on vakuutukseton.
Jos taas kaipaat autoa, mutta ajokilometrejä tulee vähän, kannattaa suosia jotain vakuutusta, jossa vähän kilometrejä ajava maksaa vakuutuksestaan myös vähemmän. Esimerkiksi POP Vakuutuksella on kilometreihin perustuva hinnoittelumalli, jossa vähemmän kilometrejä vuodessa ajava maksaa vakuutuksestaan vähemmän. Muistathan myös POP Vakuutuksen alennuskoodin, eli koodilla INSSIN saat 25 euron alennuksen kaikista vapaaehtoisista vakuutuksista.
Miten auto poistetaan liikennekäytöstä?
Ajoneuvon poistaminen liikennekäytöstä on yksinkertainen prosessi, joskin se voi ensimmäisellä kerralla tuntua vähän hankalalta.
Vaihe 1: Kirjaudu Traficomin OmaAsiointi-palveluun
Jotta voit poistaa ajoneuvon liikennekäytöstä, sinun tulee kirjautua ensiksi pankkitunnusten avulla Traficomin OmaAsiointi-palveluun. Valitse ensiksi kohta ”Ajoneuvot”. Sieltä näet kaikki sinun nimelläsi löytyvät ajoneuvot. Valitse haluamasi ajoneuvo, jonka aiot poistaa liikennekäytöstä.
Vaihe 2: Maksa poisto verkkopankissa
Seuraavaksi sinut ohjataan verkkopankkiin, jossa maksat viiden euron maksun liikenteestä poistoon. Tee normaali verkkopankkimaksu, jonka jälkeen autosi poistuu virallisesti liikennekäytöstä.
Vaihe 3: Autosi on nyt poistettu liikennekäytöstä
Voit ajaa ajoneuvollasi vielä kuluvan päivän loppuun asti. Seuraavasta päivästä alkaen kulut eivät enää juokse, eikä autollasi saa enää ajaa.
Entä miten palautetaan takaisin liikenteeseen?
Palauttaminen takaisin liikennekäyttöön on vielä helpompi ja nopeampi operaatio. Ajoneuvon ottaminen takaisin käyttöön ei maksa mitään ja käyttöönotto tapahtuu välittömästi.
Vaihe 1: Kirjaudu taas Traficomin Oma-Asiointi-palveluun
Kirjaudu sisään samalla tavalla kuin poistaessasi ajoneuvoa liikennekäytöstä ja valitse taas kohta ”Ajoneuvot”. Näet taas listan omistamistasi ajoneuvoista. Valitse haluamasi auto. Liikenteestä poistetun ajoneuvon perässä tulisi komeilla teksti ”ei liikennekäytössä”. Valitse oikealta valikosta kohta ”Ota liikenteeseen (0,00€)”.
Vaihe 2: Ota kuitti talteen kaiken varalta
Ajoneuvosi astuu takaisin liikennekäyttöön välittömästi. Olen itse ottanut aina tästä tapahtumasta kuitin talteen, ja jemmannut sen puhelimeeni siltä varalta, ettei tieto ajoneuvon palautuksesta liikennekäyttöön ole saavuttanut vielä poliisin järjestelmiä. En ole koskaan joutunut vastaavanlaisiin ongelmiin, mutta olen tehnyt tämän kaiken varalta.
Vinkkejä ajoneuvon poistamiseen liikennekäytöstä
Olen useamman kerran poistanut autoni liikennekäytöstä, ja suosittelen sitä kaikille muillekin, jotka miettivät autoilun kuluissa säästämistä.
Seuraavaksi annan sinulle vielä käytännön vinkkejä ajoneuvon seisontaan laittamisesta.
Pese autosi ja suojaa se luonnonilmiöiltä
Koska olen maatilan poikia, minun on helppo viedä autoni säilöön kotitilalleni. Autoni pääsee siellä sisätiloihin lepäämään, ja toisaalta autopaikkani keskustassa vapautuu muulle käytölle. Katon alla autoni ei ole niin altis sateelle, lehdille tai lumelle.
Jos sinulla ei ole mahdollisuutta pitää autoa sisätiloissa, suosittelen jonkinlaista peitettä auton päälle. Syksyisin autoja kiusaavat puista irtoavat lehdet, talvella lumi ja jää sekä keväällä siitepöly. Näistä mikään ei varsinaisesti paranna autosi olotilaa. Muutaman kympin pressu auton päälle pitää autosi ainakin osittain puhtaampana, jolloin se on miellyttävämpi ottaa myöhemmin taas käyttöön.
Auto kannattaa myös pestä ennen seisontaan laittamista, sillä se helpottaa seisonnan aikana ilmaantuneen lian irtoamista. Myöskään maalipinnan päällä olevat linnunpaskat syövyttävät jatkuvasti maalipintaa.
Tankkaa tankki täyteen laadukasta polttoainetta
Auton tankki kannattaa tankata mahdollisimman täyteen ennen seisontaan laittamista. Tyhjä tankki voi aiheuttaa kondenssivettä, mikä taas voi tukkia polttoainesuodattimen ja suuttimet aiheuttaen autolle käyntihäiriöitä.
Myös polttoaineen laatua kannattaa miettiä. Vaikka ajaisit muuten e10-polttoaineella, sinun kannattaa seisonnan ajaksi lorauttaa tankki täyteen korkeaoktaanisempaa polttoainetta. Pitkään tankissa seissyt normaali bensiini ei pala kunnolla ja voi aiheuttaa autoilijalle myöhemmin hankaluuksia mm. päästömittauksen yhteydessä.
Uusilla moottoriöljyillä paremmat unet autolle
Moottoriöljyn tarkoituksena on voitelun lisäksi myös puhdistaa moottoria ja puhdistuksessa moottorin lika tarttuu öljyyn. Sen vuoksi vanhojen öljyjen pitkä seisominen paikoillaan ei tee hyvää auton moottorille. Auton seisoessa pitkään paikalla palojäämien polttamat öljyt jämähtävät öljypohjaan ja vaurioittavat moottorin metallipintoja.
Mikäli vaihdat öljyt juuri ennen auton poistamista liikennekäytöstä, kannattaa autolla kuitenkin ajaa jonkinlainen lenkki, jotta öljyt ehtivät kiertää moottorissa ennen seisontaa.
Rengaspaineet vähintään suositeltuun tasoon
Rengaspaineet kannattaa laittaa kuntoon ennen seisontaa, ja mikäli mahdollista, kannattaa renkaisiin pumpata vähän ylimääräistä ilmaa. Jos renkaat ovat vähänkin tyhjät, ne menevät lyttyyn, ja mikäli renkaat ovat pitkään samassa asennossa lytyssä, se heikentää varmasti renkaan kestävyyttä.
Älä käytä käsijarrua
Käsijarrua ei kannata jättää päälle seisonnan ajaksi, vaan mieluummin kannattaa kytkeä vaihde päälle. Käsijarrun käyttö voi aiheuttaa käsijarrun jumiutumisen tai rasittaa käsijarruvaijeria. Lisäksi kannattaa käyttää jonkinlaisia kiiloja pyörien edessä, mikä varmasti estää auton liikkumisen.
Lataa akku ja ota se irti
Akkua ei kannata päästää tyhjäksi ennen seisontaan laittamista. Tämän vuoksi autolla olisi hyvä tehdä pidempi lenkki ennen sen poistoa liikennekäytöstä. Mikäli teet paljon lyhyitä ajoja ennen levolle päästämistä, huomaat pian ottaessasi autoa takaisin käyttöön, ettei se inahdakaan käyntiin. Akun lataaminen täyteen ennen uutta käyttöönottoa on hyvä veto, jos sinulla on siihen soveltuvat laitteet.
Autosi akku saattaa myös tyhjentyä hiljalleen pidemmän seisonnan aikana, joten akun miinusnapa kannattaa irroittaa. Ota kuitenkin huomioon nykyaikaisen auton sähköjärjestelmän vaatimukset ennen akun irrottamista.
Laita lappu autoon muistutuksena liikennekäytöstä poistosta
Viimeisenä kohtana tarjoan teille ehkä kaikista rahanarvoisimman vinkin Niksi-Pirkan tyyliin. Laita autosi rattiin perineinten postit-lappu, joka muistuttaa sinua tai läheistäsi auton vakuuttamattomuudesta. Mikäli unohdat laittaa auton takaisin liikennekäyttöön ja poliisi narauttaa sinut tien päältä, seuraa siitä vähintään 1000 euron lisävero.
Loppupäätelmät: Auton poistoliikennekäytöstä vaatii pitkäjänteisyyttä ja suunnittelua, mutta tuo säästöjä
Minun kohdallani auto kannattaa laittaa seisomaan, jos en aja sillä yli viikkoon. Silloin säästöt ylittävät tuon viiden euron poistomaksun.
Olen pärjännyt ilman autoa mielestäni todella hyvin. Toki tämä vaatii hieman enemmän omien menojen suunnittelulta, eikä aivan spontaaneja pidempiä reissuja pysty tekemään.
Jos tarvitsen autoa päiväksi tai pariksi, pyrin saamaan auton lainaan lähipiiristäni. Kannattaa kuitenkin muistaa tuo kymmenen euron ajoneuvoveron minimi, mikä tulee vähintään maksuun, vaikka ottaisin auton vain hetkeksi takaisin käyttöön.
Mikäli haluat säästää autoilun kuluissa, muttet voi laittaa autoasi pois liikennekäytöstä, kannattaa sinun miettiä ajoneuvosi vakuutusten kilpailutusta. Lue esimerkiksi tämä blogikirjoitus, jossa kerron miten säästin yli 400 euroa vuodessa kilpailuttamalla auton vakuutukset. Muistathan myös vakuutuksia kilpailuttaessa POP Vakuutuksen INSSIN-alennuskoodin, jolla saat 25 euron alennuksen kaikista vapaaehtoisista POP Vakuutuksen vakuutuksista.
Nyt luetuimmat