Pitkä automatka vaatii aina paljon hermoja ja jaksamista, mutta erityisesti aihe korostuu lasten kanssa matkustaessa.

Juhlapyhät ovat taas tuloillaan, mikä tarkoittaa monen kohdalla pitkiä automatkoja sukulaisten tai läheisten luo. Hyvin usein näille reissuille osallistuu koko perhe, joten viihdyttävän matkan suunnittelu vaatii hieman pelisilmää ja joskus myös kompromisseja.

Vakuutusyhtiö LähiTapiola on kerännyt yhteen omilta työntekijöiltään erilaisia vinkkejä siitä, miten he suoriutuvat kivuttomasti koko perheen yhteisistä pidemmistä automatkoista. Koeajolle.com listasi näiden vinkkien pohjalta kahdeksan kohdan listan, jonka avulla teet koko perheen matkustamisesta mukavampaa myös pitkillä automatkoilla.

Pitkä automatka lapsen kanssa

POP Vakuutus alennuskoodi INSSIN

1. Kuuntele lasta ja keskustele hänen kanssaan

Monesti pitkillä automatkoilla lapsi kaipaa välillä juttuseuraa. Mikäli lapsella on sinulle asiaa, kannattaa lasta kuunnella ja keskustella hänen kanssaan, sillä lapsi saattaa hermostua, jos hänelle ei anneta huomiota.

Lapsi kannattaa sijoittaa autoon siten, että keskusteluyhteys säilyy helppona. Mikäli matkustatte lapsen kanssa kahdestaan, kannattaa lapsi asettaa ensisijaisesti takapenkille apukuljettajan puolelle, josta taustapeilin kautta näköyhteys säilyy. Jos lapsi matkustaa turvaistuimessa selkä menosuuntaan, niin tällöin autoon kannattaa hankkia takaistuinpeili, jotta näköyhteys molemmin puolin säilyy.

Ylipäätään pidemmät automatkat kannattaa ottaa perheen yhteisenä aikana, jonka aikana on hyvä opetella keskustelemaan. Mikä olisikaan parempi hetki vaihtaa perheen kuulumiset, kuin useamman tunnin automatka?

2. Mieti musiikki ja äänikirjat

Perheen kanssa matkaillessa kannattaa kuunnella koko perheen yhteistä mielimusiikkia. Mikäli yhteistä musiikkimakua ei ole, sekoita omia lempilaulujasi lasten lempikappaleitten kanssa. Valmiita soittolistoja kannattaa myös hyödyntää. Esimerkiksi Spotifysta tai YouTubesta löytyy hyviä valmiita soittolistoja, joita voi hakea esimerkiksi hakusanoilla ”roadtrip with kids”.

Myös erilaiset äänikirjapalvelut ovat oikein hyvä tapa kuluttaa aikaa pidemmillä automatkoilla. Tavallinen äänikirja kestää yleensä useamman tunnin, joten yleensä kirja kestää pidempään kuin automatka. Äänikirjapalveluita on nykyään todella paljon ja niissä on tavallisesti oikein hyvä kirjavalikoima, joten sieltä löytynee varmasti myös koko perhettä kiinnostavia äänikirjoja.

Auton varaosat netistä - Skruvat kokemuksia

3. Ajoita ajomatka oikein

Oli kyydissä sitten lapsia tai ei, automatkan oikeaoppinen ajoittaminen on isossa roolissa onnistuneen matkanteon kanssa. Ruuhka-aikoja kannattaa välttää monestakin syystä, sillä hyvin usein niissä matka taittuu hitaammin, hermot palavat nopeammin ja myös kolareiden riski on suurempi. Lisäksi ruuhkat maantiellä jatkuvat usein ruuhkina myös taukopaikoilla, jolloin esimerkiksi ruokaa saa odottaa pidempään.

Lasten kanssa matkatessa ajot on hyvä ajoittaa siten, että matka osuu lapsen normaaleihin päiväuniaikoihin tai nukkumamenoaikaan. Mikäli olette lähdössä liikkeelle illalla, kannattaa lapsille jo valmiiksi pukea päälle pyjamat, pestä hampaat ja syödä iltapalaa. Tällöin uni tulee helposti silmään ja toisaalta määränpäässä hyppy takapenkiltä sänkyyn on mahdollisimman kivuton. Kukapa meistä ei ärsyyntyisi, jos herää syvästä unesta vaihtamaan vaatteita tai pesemään hampaita.

4. Viihdykkeitä on myös ilman älylaitteita

Muistaako joku vielä ajan ennen älypuhelimia? Vaikka sitä on nykyään vaikea uskoa, aikoinaan useiden tuntien automatkoista selvittiin ilman älylaitteita tai internetiä. Lasta varten on hyvä miettiä aina jonkinlainen nettivapaa tai älylaitteeton backup-plan, ihan vaikka jo akun loppumisen tai muiden yllättävien tilanteiden varalta.

Älylaitteettoman matkanteon aikana kannattaa kaivaa naftaliinista ne vanhat automatkakisailut. Lähes kaikille tuttuja autokisoja ovat esimerkiksi vastaantulevien tietyn väristen tai merkkisten autojen laskeminen, rekisterinumeroiden keräily tai muunlainen autobingo. Myös erilaiset tietovisat ovat tai vaikkapa J-kirjaimella alkavien miehen nimien listaaminen on hyvää viihdykettä.

Autovisailujen lisäksi lapselle voi ottaa mukaan myös muuta puuhattavaa, kuten kirjoja, leluja ja vaikkapa erilaisia pelejä.

5. Älä unohda eväitä

Eväät tekevät tunnetusti reissun. Tästä syystä matkalle varattavat eväät kannattaakin valita tarkoin. Lapsen voi antaa myös itse osallistua maittavien eväiden valintaan. Eväät voivat olla välipala- tai suklaapatukkaa, hedelmiä tai rusinoita. Koska mieluisat eväät maistuvat aina hyvältä ja niiden myötä matka sujuu nopeasti, kannattaa niitä hyödyntää.

Sokeriset eväät ovat myös hyviä, mutta muista niiden haittapuoli. Sokerin tankkaaminen lapselle saa aikaan ensiksi vauhdikkaan, mutta sen jälkeen väsyneen tilan. Pahimmillaan nämä molemmat olotilat ovat vanhemmille yhtä raskaita, kun ensiksi menee niin sanotusti lujaa, mutta hetkeä myöhemmin tulee paha mieli.

Muista myös juotavat osana eväitä. Vesipullo on ajaton klassikko etenkin lämpimillä keleillä ja juominen on jopa syömistäkin tärkeämpi osa pidemmillä matkoilla. Juotavien kanssa on kuitenkin hyvä pitää mielessä vessapysähdysten tarpeet.

6. Valitse välipysähdykset tarkoin

Vessatauoista on lyhyt matka taukopaikkoihin. Taukopaikat kannattaa valita siten, että niistä löytyy lapsille jotain kivaa tekemistä. Monilla huoltoasemilla on esimerkiksi oma leikkipaikka, jossa lapset pääsevät halutessaan purkamaan ylimääräistä energiaa.

Vessataukoja kannattaa suunnitella jo hieman ennakkoon, sillä hädän yllättäessä on hyvä tuntea lähin sopiva huoltoasema. Erityisesti lasten kanssa matkaillessa on lisäksi hyvä tiedustella hädän tarpeesta huoltoaseman kohdalla, koska seuraavalle huoltamolle voi olla pian kymmenien kilometrien matka.

Pysähdyksiä voi tehdä myös muuallekin, kuin huoltoasemille. Matka sujuu varmasti nopeammin, jos välillä pääsee pulahtamaan uimarannalla uimaan, käymään jäätelökioskilla tai syömään tien poskessa eväitä piknik-tyyliin.

7. Ennakkovalmistele matka huolella

Pysähdyksistä on lyhyt aasinsilta matkan suunnitteluun, joka kannattaa toteuttaa äärimmäisen huolellisesti. Tutki jo ennakkoon matkan pituus, jotta olet varmasti perillä oikeaan aikaan. Ota huomioon mahdolliset ruuhkat tai tietyöt sekä pysähdykset, sekä myös ruuhkat pysähdyspaikoilla. Mikään ei ole ahdistavampaa, kuin tehdä matkaa kelloa vastaan.

Valmistele kaikki valmiiksi sitä varten, että matkaa voidaan taittaa tarvittaessa pitkiäkin matkoja yhtä soittoa. Tankkaa auto ennen matkaa, suunnittele ajettava reitti, keksi autoon tarvittaessa tekemistä koko perheelle ja huolehdi eväät. Vaikka pysähdykset piristävät matkan taittamista, ne myös pidentävät reissua.

Auton varaosat netistä - Skruvat kokemuksia

8. Ota rennosti ja nauti matkasta

Pitkillä matkoilla kyllä pärjää, kunhan asenne on kunnossa. Älä siis hermostu tai provosoidu, vaan pitäkää koko porukalla hauskaa ja ajakaa varovasti. Jokainen matka päättyy joskus ja määränpää on joka kilometrin jälkeen taas vähän lähempänä.

  • Vuosimalli:
  • Moottori: -litrainen bensiini ( kW)
  • Vaihteisto: Automaatti
  • Vetotapa: Etuveto
  • Mittarilukema: km
  • Koeajon tarjosi:

Tämä sivusto käyttää evästeitä. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön.