Varoituskolmion oikeaoppinen käyttö

Osaatko varoituskolmion oikeaoppisen ja turvallisen käytön?

Varoituskolmio on Suomessa pakollinen varuste autossa ja niitä löytyykin autoista melko hyvin. Näin varoituskolmiota käytetään oikein.

Varoituskolmio kuuluu Suomessa jokaisen auton pakolliseen varustukseen, eli kaikissa tieliikenteessä liikkuvista autoista tulisi moinen laite löytyä. Pelkkä varoituskolmion löytyminen takakontin uunemista ei ratkaise ongelmatilanteita, vaan sitä on tieliikennelain mukaan myös käytettävä ja ennenkaikkea oikeaoppisesti. 

Tähän artikkeliin Koeajolle.com on koonnut kaiken tarvittavan tiedon varoituskolmiosta, sen kasaamisesta, käytöstä ja turvallisesta asettelusta tielle.

Varoituskolmion oikeaoppinen käyttö

POP Vakuutus alennuskoodi INSSIN

Mikä on varoituskolmio?

Varoituskolmio on eräänlainen liikennemerkki, jota käytetään merkitsemään tiellä olevaa vaaraa. Se koostuu ympäri maailman punaisesta kolmiosta, jonka kärki osoittaa taivasta kohti.

Varoituskolmioita käytetään yleisesti onnettomuuspaikoilla tai vaarallisissa paikoissa, joissa on tarpeen varoittaa kuljettajia tien vaarallisesta kohdasta. Varoituskolmion tehtävänä on siis herättää muiden autoilijoiden huomio mahdollisesti lähestyvästä ja piilevästä vaaratilanteesta.

Valostore- Pohjoismaiden suurin ja halvin valokauppa

  • Valaisinalan parhaat tuotemerkit
  • Ilmainen 30 vrk palautusoikeus
  • Nopeat 1 - 2 vrk toimitukset
  • Koeajolle.comin lukijoille ilmaiset toimitukset yli 50€ tilauksiin (norm. 140€)
Tutustu valikoimaan

Varoituskolmion historia Suomessa

Suomessa varoituskolmio tuli pakolliseksi varusteeksi kaikkiin autoihin vuonna 1967, jolloin se tuli hankkia kaikkiin kokonaismassaltaan yli 3 500 kilogramman ajoneuvoihin. Vuonna 1972 kriteerejä tarkennettiin entisestään, jonka jälkeen se on ollut pakollinen kaikissa moottoriajoneuvoissa, joiden kokonaismassa ylittää 500 kilogrammaa.

Moottoriajoneuvojen lisäksi asetus koskee myös yli 500 kilogrammaa painavia peräkärryjä, eli autolle ja siihen kytketylle perävaunulle on oltava kummallekin oma varoituskolmio. Vaikka sääntöä harvemmin muistetaan, saati siitä unohtamista rankaistaan, myös peräkärryllä tulisi olla oma varoituskolmio.

Varoituskolmiolle on olemassa tietynlaiset kriteerit Suomessa, jotka on aikoinaan kehitellyt jo lopetettu Autorekisterikeskus. Suomessa on käytössä kahdenlaisia varoituskolmioita: vanhempi tyyppi, jossa keskiosa on valkoinen tai kokonaan poistettu, ja uudempi kansainvälinen malli, jonka keskiosassa on päiväloistevärillä varustettu reunus.

Vuonna 1985 ja sen jälkeen käyttöön otettujen ajoneuvojen varoituskolmion on oltava uudempaa tyyppiä, eli käytännössä tätä vanhempaa mallia varoituskolmiosta ei enää juurikaan näe missään yhteyksissä – ja ihan hyvä, sillä uudempi malli näkyy vanhaa paremmin liikenteessä.

Nextory- E- ja äänikirjoja 45 päivää maksutta

  • Maksuton 45 päivän kokeilu (normaalisti 14 päivää)
  • Rajaton pääsy e-kirjoihin ja äänikirjoihin
  • Ei sitoutumisaikaa: voit irtisanoa tilauksesi milloin haluat
Aloita kokeilujakso

Mistä varoituskolmion löytää?

Mikäli olet liikkeellä vieraalla autolla tai et muuten vain tiedä oman autosi varoituskolmion sijaintia, lähes aina etsintäpuuha kannattaa aloittaa takakontista. Yleensä varoituskolmion nimittäin löytää auton tavaratilasta jossain muodossa. Varoituskolmio voi olla esimerkiksi takaluukun kannessa melko näkyvästi, tai vaihtoehtoisesti kokoontaitettuna melko pienikokoiseen punaiseen tai siniseen muovikoteloon.

Varoituskolmion sijainti kannattaa kuitenkin selvittää ennakkoon, sillä se helpottaa kolmion mahdollista käyttöä tositilanteessa. Joissakin automalleissa se voi olla piilotettuna melko hyvin takakontin uumeniin, josta sitä voi olla vaikea löytää. Tositilanteessa varoituskolmion etsintää voi vaikeuttaa myös pimeys tai huono sää, joten näistäkin syistä varoituskolmion sijaintiin kannattaa tutustua kirjaimellisesti hyvän sään aikana.

Mikäli varoituskolmiota ei meinaa löytyä auton tavaratilasta, kannattaa takaluukusta etsiä mahdollisia pieniä lokeroita, joihin varoituskomio saattaisi mahtua. Tällaisia paikkoja voivat olla esimerkiksi tavaratilan välipohjan alla sijatseva tila, takaluukun sisäpuolella tai takapuskurin sisäpuolelle tavaratilan kynnyksen alle tehdyt lokerot.

Varoituskolmio Volkswagen Phaeton
Kuvan lähde: https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Phaton_(9).jpg

Esimerkkikuvassa Volkswagen Phaetonin varoituskolmio sijaitsee takaluukun kannessa.

Autodude - Pohjoismaiden suurin ja halvin autonhoitokauppa

  • Autonhoitoalan parhaat tuotemerkit
  • Ilmainen 30 vrk palautusoikeus
  • Nopeat 1 - 2 vrk toimitukset
  • Koeajolle.comin lukijoille ilmaiset toimitukset yli 50€ tilauksiin (norm. 120€)
Tutustu valikoimaan

Miksi ja milloin varoituskolmiota käytetään?

Tieliikennelaki velvoittaa käyttämään auton varoituskolmiota aina silloin, kun ajoneuvo on pysähtynyt taajaman ulkopuolelle ajoradalle tai sen läheisyyteen sellaiseen paikkaan, että se voi olla vaaraksi liikenteelle.

Varoituskolmion käytölle on varsin simppeli selitys: sitä käytetään tienkäyttäjien turvallisuuden parantamiseksi. Se on tärkeä merkki liikenteessä, johon tulee suhtautua aina sen vaatimalla tavalla, sillä varoituskolmion avulla pyritään välttämään onnettomuuksia ja säästämään ihmishenkiä.

Varoituskolmion käytöllä pyritään herättämään muiden tienkäyttäjien huomio, jolloin muu liikenne havaitsee mahdollisen vaarallisen tilanteen. Varoituskolmion on tarkoitus varoittaa liikennettä, jolloin ajonopeudet hidastuvat ja varovaisuus liikenteessä kasvaa.

Varoituskolmio asetetaan aina sille puolelle, minne auto on jäänyt. Yleisimmin auto jää pysähtyessään oman kaistan oikeaan reunaan, jolloin kolmiokin asetetaan samalle puolelle. Joskus harvemmin auto voi toki päätyä “vastakkaiselle kaistalle”, mutta tällöinkin varoituskolmio tulee asettaa varoittamaan sen puolista liikennettä, joka tulee autosta kärsimään enemmän.

Navigaattorit, kamerat, audio, ajoneuvojen lisävarusteet
  • Asiakkaiden suosittelema
  • 95% tuotteista on itse testaamiamme
  • Nopea toimitus
  • Monipuoliset maksutavat
  • 100% suomalainen yritys
Tutustu palveluun

Oikea etäisyys varoituskolmiolle on vähintään 100 metriä

Varoituskolmio tulee sijoittaa tilanteessa riittävän kauas, sillä mitä pidemmäksi välimatka varoituskolmion ja kohteen välillä kasvaa, sitä todennäköisemmin muu liikenne ehtii reagoida siihen tilanteen vaatimalla tavalla.

Riittävä varoituskolmion etäisyys riippuu monista asioista, eli oikea välimatka tulee katsoa aina tilanteen mukaan. Etäisyys riippuu esimerkiksi nopeusrajoituksesta, tien profiilista, kelistä ja yleisesti onnettomuuspaikan näkyvyydestä. Mitä suurempi nopeusrajoitus paikalla on, mitä huonompi keli on ja mitä heikompi näkyvyys paikassa on, sitä kauemmas varoituskolmio kannattaa yleensä viedä.

Hyvänä nyrkkisääntönä voidaan pitää sitä, että varoituskolmion tulisi olla aina vähintään 100 metrin päässä kohteesta. Kun mennään suurten nopeuksien maantielle tai näkyvyysolosuhteet ovat huonot, oikea välimatka on usein 200–300 metriä.

Vastaavasti pienempien nopeuksien taajamassa merkkiä ei kannata viedä liian kauas, sillä sekin saattaa hämätä muuta liikennettä. Joku autoilija voi nimittäin kuvitella tilanteen olevan ohi, jos kohteeseen on liian pitkä matka.

Missään tapauksessa varoituskolmiota ei kuitenkaan kannata jättää auton takapuskuriin kiinni, tai edes muutaman metrin päähän siitä. Näin pienillä etäisyyksillä varoituskolmion käyttö on täysin turhaa, sillä todennäköisesti isokokoinen auto näkyy ennen kolmiota.

Skruvat- Pohjoismaiden johtava varaosaliike netissä

  • Hintatakuu
  • Nopea toimitus
  • Pohjolan suurin valikoima
Tutustu valikoimaan

Miten reagoida varoituskolmioon tiellä?

Tärkeää on huomata, että varoituskolmion merkitys on yleensä vain suositus. Se ei anna kuljettajille velvollisuutta hidastaa tai pysähtyä, vaan se on vain suositus siitä, että heidän tulisi olla erityisen varovaisia kyseisellä tieosuudella. Jos kyseessä on kuitenkin liikenteenohjaaja, poliisi tai muu viranomainen, joka ohjaa liikennettä, on heidän ohjeitaan aina noudatettava.

On tärkeää noudattaa varoituskolmion merkitystä aina, kun se ilmestyy tielle. Kuljettajien tulisi hidastaa ja olla erityisen varovaisia, kun he näkevät varoituskolmion, sillä se tarkoittaa, että tien varrella on vaara, joka saattaa aiheuttaa onnettomuuksia. Kuljettajien on myös tärkeää pysyä valppaana ja tarkkaavaisena, jotta he voivat havaita mahdollisia vaarallisia tilanteita jo ennen kuin ne tapahtuvat.

Muista myös parkkivalot

Varoituskolmiot eivät yleensä ole varustettuja minkään sortin valaistuksilla, eli heijastinpintaa lukuunottamatta ne eivät näy pimeässä. Tästä syystä onkin hyvä kytkeä autoon parkkivalot varoituskolmion kaveriksi.

Tielle jääneessä ajoneuvossa tulee käyttää parkkivaloja aina näkyvyys on huono, oli syy sitten pimeässä, hämärässä tai huonossa ajokelissä. Seisontavalot kannattaa kytkeä autoon myös päivällä, mikäli on jo tiedossa, ettei autoa saada noudettua ennen hämärää.

Parkkivalot eivät rasita yleensä kovinkaan paljoa akkua, mutta mikäli akun kesto arveluttaa, seisontavalot voidaan jättää päälle vain toispuoleisesti. Tällöin tien suuntaisesti pysäköidyssä autoon tulee kytkeä tien puoleiset parkkivalot päälle. Alapuolen videolla opastetaan miten voidaan kytkeä vain toisen puolen parkit päälle.

https://youtube.com/watch?v=L4DdIo5J0c4

Parkkivalojen lisäksi autossa voi käyttää hätävilkkuja. Hätävilkkuja kannattaa käyttää silloin, jos tilanteessa on oikeasti vaaran aineksia, kuten auto jää vaaralliseen paikkaan tien lähelle tai on muuten vaarallisessa paikassa. Jos auto on saatu parkkeerattua turvallisesti tien sivuun reilun välimatkan päähän ajokaistasta, usein pelkät parkkivalot riittävät kyllä tilanteessa.

  • Vuosimalli:
  • Moottori: -litrainen bensiini ( kW)
  • Vaihteisto: Automaatti
  • Vetotapa: Etuveto
  • Mittarilukema: km
  • Koeajon tarjosi:

Lähteet: Iltalehti

Nyt luetuimmat