Talvisin monen automatka alkaa ikkunoinen raappaamisella, mutta muutamalla helpolla niksillä voi vähentää skrabaamisen tarvetta.
Talven lähestymisen voi usein huomata ensimmäisenä auton lasipinnoilta, jotka vaativat aikaisin aamulla lähdettäessä jääraapan käyttöä. Yleensä auton ikkunoiden skrabaamista kestääkin läpi pakkaskelien aina kevääseen saakka – tykkäsi siitä sitten tai ei.
Vaikka jokainen autolla ajava joutuu joskus todennäköisesti tarttumaan skrabaan, pienellä suunnittelulla ja ennakoinnilla tuostakin ikävästä urakasta voi päästä eroon – tai ainakin vähentää tekemisen määrää. Koeajolle.com on listannut tähän erilaisia vinkkejä auton lasien raappaamiseen ja työn minimointiin.
Lähtökohdat: yleisesti auton lasien raappaamisesta
Aihe ei tarvinne sen suurempaa esittelyä, sillä jokainen Suomessa asunut tuntee talvikeleistä tutun ilmiön. Mikäli auto on ehtinyt seisomaan vähänkin pidempään paikoillaan, ajosuoritteen ensimmäinen vaihe on raapata auton ikkunoihin kertynyt kuura pois.
Koskaan ei saisi olla niin kova kiire, ettei kuuraa ehdi raappaamaan ikkunoista pois. Ikkunoissa oleva kuura heikentää merkittävästi autoilijan näkyvyyttä lasien läpi, mikä aiheuttaa suuren vaaratekijän liikenteessä. Tästä syystä poliisikin voi antaa autoilijalle sakot, mikäli liikenteeseen on lähdetty “igluautolla“. Aivan kuten lumi, myös kuura tulee poistaa laseilta huolellisesti ennen liikkeelle lähtöä.
Auton ikkunoiden raappaaminen on sellaista puuhaa, että harva autoilija siitä yleensä nauttii. Sen vuoksi ikkunoihin kertyvän kuuran minimoinen tuo mukavuutta, sillä autolla pääsee liikkeelle nopeammin ja vieläpä ilman ikävää kylmässä touhuamista. Kuuran minimointi vähentää siis stressiä ja vapauttaa aikaa yleensä melko hektisiin aamulähtöihin.
Opettele skrabaamaan – ja säästät rahaa
Ajan ja hermojen säästämisen lisäksi kuuran minimointi säästää myös rahaa. Ikkunoiden raaputtaminen ei tee koskaan ainakaan hyvää auton laseille, sillä oikeinkin tehtynä raappaaminen kuluttaa ja naarmuttaa ikkunoita, joka taas lyhentää niiden käyttöikää. Joskus autoihin joudutaan vaihtamaan uusia tuulilasia ihan vain siksi, että lasi on ehtinyt naarmuuntua.
Oma lukunsa on toki ne tilanteet, joissa ikkunoiden skrabaaminen tehdään väärin. Ikkunoita ei saa koskaan raapata puhtaaksi muulla kuin siihen suunnitellulla työkalulla. Erilaiset vaihtoehtoesineet, kuten lumilapiot, CD-levyt, parkkikiekot, avaimet tai kynnet ovat vihoviimeisiä työkaluja tähän puuhaan, sillä ne naarmivat satavarmasti ikkunan pilalle.
Kaikista paras tapa skrabata ikkunat on tehdä pitkiä yksisuuntaisia vetoja ikkunaan, mieluiten vielä vaakatasossa. Vaakatasossa tehdyt liikkeet minimoivat raappaamisessa tehtävät liikkeet, jolloin riski ikkunan naarmuttamiselle on pienin. Ylipäätään raappaamisessa kannattaa välttää pieniä hinkkaavia liikkeitä, sillä pahimmat naarmut syntyvät yleensä tämäntapaisista liikkeistä.
Autoilijan kannattaa myös syksyisin tarkistaa oman välineistön kunto talvea varten. Ensinnäkin ikkuna kannattaa pitää mahdollisimman puhtaana, koska ikkunalla oleva hiekka ja muu pöly kuluttaa raapatessa suotta ikkunaa. Ikkunat kannattaisikin pestä huolella syksyllä ennen pakkaskelejä.
Lisäksi omaan lumiharjaan kannattaa kiinnittää huomiota. Monen autoilijan lumiharja saattaa olla vahingossa vuosia tai jopa vuosikymmeniä vanha, jolloin sen raappaosa ja harjakset voivat olla joko likaisia tai kuluneita. Hyvä lumiharja ei maksa tänä päivänä juuri mitään, eli niitäkin kannattaa suosiolla välillä uusia, jotta autosi ikkunat ja maalipinta pysyvät hyvässä kunnossa.
Näillä vinkeillä vähennät skrabaamista
Se alustuksesta. Seuraavaksi tarjoamme teille erilaisia vinkkejä, joiden avulla voitte vähentää ikkunoihin kertyvää kuuraa. Kun kuuraa kertyy vähemmän ikkunoihin, raappaamiseen kuluu vähemmän aikaa – jos raappaa tarvitsee ylipäätään kaivella esiin.
Osa vinkeistä vaatii jonkinlaista varustelua autoon, mutta osa vinkeistä on myös pelkkää järjenkäyttöä. Nämä vinkit kannattaakin sisäistää huolella, sillä niiden avulla autoilija säästää sekä rahaa, vaivaa, että aikaa – joka tarkoittaa usein kallisarvoisia minuutteja aamulähtöihin.
Vinkki 1: Pese ja pinnoita lasit
Auton ikkunoiden peseminen tulikin jo mainittua kertaalleen, mutta se on silti hyvä paikka aloittaa vinkkien listaaminen. Ikkunat kannattaa pitää puhtaana, sillä se vähentää riskiä lasin naarmuttamiselle. Lisäksi puhtaat ikkunat keräävät yleensä likaisia ikkunoita vähemmän kuuraa.
Pesemisen ohella ikkunoihin kannattaa miettiä jonkinlaisen pinnoitteen hankkimista. Pinnoiteaineella laseihin muodostuu pitkäikäinen suojakerros, joka hylkii laseihin kertyvää likaa. Pinnoitteen käyttö vähentää tarvetta pyyhkijöiden tai lasinpesuaineen käytölle, sekä helpottaa lasin puhtaanapitoa ja jään irrottamista ikkunoista.
Vinkki 2: Mieti mihin pysäköit autosi
Seuraava vinkki on liittyy auton pysäköintiin – eli siis siihen, mistä autosi aamulla tulet löytämään. Auto kannattaa pyrkiä ajamaan aina talliin tai jonkinlaisen lipan alle suojaan, sillä suojaisassa paikassa kuuraa kertyy yleensä laseihin avonaisia paikkoja vähemmän. Autotallin ei tarvitse olla edes lämmin, vaan kylmät ja jopa avoinaisetkin tallit vähentävät merkittävästi kuuraa.
Mikäli auto on pakko jättää taivasalle, auto kannattaa pyrkiä jättämään sellaiseen asentoon, että nouseva aurinko pääsee porottamaan suoraan tuulilasille. Aina tämä ei tietenkään onnistu, mutta oikein suunnattuna aurinko on tehokas tapa sulattaa ikkunoita – olettaen tietenkin, että liikkeelle lähdetään vasta auringonnousun jälkeen.
Vaikka erilaiset tuulilasipeitot tuntuvat olevan monien mielestä “mennyttä aikaa”, toimivat ne yhä nykyautoissakin erinomaisesti. Peiton ei tarvitse olla kovinkaan paksu, että se estää kuuran kertymisen lasipinnoille. Tuulilasi kannattaakin peitellä mahdollisuuksien mukaan.
Vinkki 3: Joutokäynti nopeuttaa
Mikäli jääraappaan joutuu tarttumaan, kannattaa auto käynnistää operaation ajaksi ja jättää joutokäynnille. Kun auton moottori käy, siellä pyörii erilaisia nesteitä jotka lämpenevät. Lämpenevä moottori vuorostaan auttaa laseja sulamaan.
Joutokäynnin ajaksi kannattaa laittaa auton lämmöt ja puhallukset täysille. Puhalluksen suunta kannattaa asettaa osumaan tuulilasille ja etusivuikkunoille, sillä se nopeuttaa entisestään sulamista ja helpottaa samalla raappaamista.
Joissakin autoissa voi olla vielä erilliset tuulilasinlämmittimet, joita kannattaa ehdottomasti käyttää joutokäynnin aikana. Yleensä lasinlämmittimet saavat lasin sulamaan muutamissa sekunneissa, joten ne kannattaa kytkeä päälle ennen raappaamisen aloittamista.
Joutokäyntiä käyttäessä on kuitenkin tärkeä muistaa ympäristö- ja lakiasiat. Auton joutokäynnille on usein asetettu rajoituksia, ja niitä on syytä noudattaa. Lain mukaan moottorikäyttöisen ajoneuvon moottoria ei saa käyttää enempää kuin kaksi minuuttia. Lämpötilan ollessa alle –15 °C on suurin sallittu joutokäyntiaika rajoitettu enintään neljään minuuttiin.
Lue myös: Moottorin lämmöt eivät nouse? – Se voi kieliä näistä ongelmista autossa
Vinkki 4: Esilämmitys, sisätilanlämmitys ja Webasto
Seuraava vinkki liittyy joutokäynnin tehostamiseen. Mikäli autoa on mahdollista esilämmittää joko sähkökäyttöisellä esilämmityksellä tai polttoainekäyttöisellä lisälämmittimellä, niitä kannatta ehdottomasti käyttää. Esilämmityksen hyöty on sekä nopeammin sulavat lasit, mutta toisaalta myös kylmäkäynnistyksestä syntyvän rasituksen minimointi.
Joissakin autoissa voi olla vielä sähköisen esilämmityksen kaverina erillinen sisähaara ja sisätilanlämmitin. Vaikka sisätilanlämmitin viittaa auton sisälämpötilan lämmittämiseen, laite on samalla erinomainen myös sulattamaan auton ikkunoita. Sisätilanlämmitin kannattaa asettaa usein osoittamaan auton kattoa kohti, sillä silloin lämpö päätyy helposti ikkunoille ja sulattaa ne.
Lähteet: MTV
Nyt luetuimmat