Saab 9-2X Subaru Impreza

Saab 9-2X – pohjolan oloihin suunniteltu Subaru Impreza, vai oliko?

Badge-engineering on hauska laji, jossa syntyy eksoottisia avioliittoja. Yksi niistä on Subaru Imprezaan pohjautuva Saab 9-2X.

Badge-engineering on tarjonnut autoilevalle kansalle jos jonkinlaisia eksoottisia yhdistelmiä, jossa tutut autot saavat ylleen jonkun toisen merkin logon. Joskus badge-engineering on tarjonnut pientä miksausta, joka mahdollistaa uudenlaisia tekniikkamahdollisuuksia, mutta pahimmillaan autoihin vaihdetaan vain merkit ilman mitään uusia mausteista.

Saabin matka badge-engineeringin maailmassa on ollut pitkä ja erikoinen, johtuen luultavasti siitä, että pienen ruotsalaismerkin omistuskuviot ovat olleet värikkäitä. Saabilta löytyy kuitenkin historiasta suuria onnistumisia, kuten Fiatin kanssa yhteistyönä tehty Saab 9000. Toisaalta Lancian kanssa yhteistyössä tehty Saab-Lancia 600 oli kaikkea muuta kuin onnistuminen.

Italialaiset eivät ole olleet ainoita Saabin kumppaneita, vaan merkin historiaan mahtuu myös yksi avioliitto japanilaisten kanssa. Vaikka Saabilla ja Subarulla ei tunnu olevan mitään muuta yhteistä kuin S-kirjaimella alkava nimi, tästäkin erikoisesta lähtökohdasta huolimatta maailma on saanut maistaa näiden kahden miksausta yhden “Saabarun” verran.

Saab 9-2X Subaru Impreza
Kuvan lähde: https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Saab9-2x-red-side.jpg

POP Vakuutus alennuskoodi INSSIN

Saab ja Subaru naitettiin – General Motors toimi pappina

Vuonna 2004 Saabin tuolloin omistanut General Motors halusi laajentaa ruotsalaismerkin mallivalikoimaa hieman pienempiin ja halvempiin ajoneuvoihin. Jostain syystä General Motorsilla päätettiin lähteä ratkasemaan ongelmaa Subarun kautta. Sinänsä Subarun valitseminen kumppaniksi ei ollut omituista, omistihan General Motors tuohon aikaan 20 prosenttia Subarun osakkeista.

Myös ainekset yhteistyön onnistumiselle olivat olemassa. Saab ja Subaru tunnettiin molemmat positiivisella tavalla automaailman “outoina lintuina”, joilla on valtavirrasta poikkeavia omannäköisiä ratkaisuja. Tämän lisäksi molemmat automerkit olivat lisäksi vannoneet turbomoottorien nimeen ja myös turvallisuus oli molemmille suuri juttu.

Pohjimmiltaan General Motorsilla oli ajatuksena saada Saabin ja Subarun välille pitkäaikainen yhteistyö, joka toisi yhtiölle synergiaetuja. Molemmat merkit olivat General Motorsin portfoliossa hieman irrallisia ja pieniä, joten yhteistyössä näiden yksinäisten ja uniikkien automerkkien rooli saattaisi kasvaa konsernin sisällä.

Saab 9-2X
Kuvan lähde: https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Saab9-2x-ai.jpg

Valostore- Pohjoismaiden suurin ja halvin valokauppa

  • Valaisinalan parhaat tuotemerkit
  • Ilmainen 30 vrk palautusoikeus
  • Nopeat 1 - 2 vrk toimitukset
  • Koeajolle.comin lukijoille ilmaiset toimitukset yli 50€ tilauksiin (norm. 140€)
Tutustu valikoimaan

Saab 9-2X – pohjolan oloihin luotu Subaru Impreza

Vielä myöhemmin samana vuonna saatiin Japanissa sijaitsevalta Fuji Heavy Industriesin Ota Gunman tehtaalta ulos ensimmäinen yhteistyön alainen ajoneuvo, joka kantoi nimeä Saab 9-2X. Käytännössä autot tulivat ulos samalta linjalta Subaru Imprezan kanssa, johon tuore ja uusi ajoneuvo perustui.

Subarun ja Saabin yhteistyö ei startannut ihan mitättömistä lähtökohdista, vaan Saabin logot liitettiin kenties kaikista legendaarisimman Subarun, eli Subaru Imprezan muottiin. Subaru Imprezan toinen sukupolvi oli esitelty neljä vuotta aiemmin, ja se oli jo saavuttanut legendaarisen maineen rallipoluilla.

Uusi ajoneuvo edusti monellakin mittarilla uusia tuulia Saab-brändin alla. Mallimerkinnän lopussa oleva X-kirjain viittaa nelivetoon, ja 9-2X saikin kunnian kantaa Saabin historian ensimmäisen nelivetomallin kunniaa. Tässä kohti on ehkä hyvä toistaa, että Saabin ensimmäinen nelivetomalli koki tosiaan päivänvalonsa vasta vuonna 2004. Nelivedon lisäksi Saab 9-2X oli ruotsalaismerkin ensimmäinen bokserimoottorilla varustettu auto.

Saab 9-2X Aero
Kuvan lähde: https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Saab9-2x_iota_rear.jpg

Nextory- E- ja äänikirjoja 45 päivää maksutta

  • Maksuton 45 päivän kokeilu (normaalisti 14 päivää)
  • Rajaton pääsy e-kirjoihin ja äänikirjoihin
  • Ei sitoutumisaikaa: voit irtisanoa tilauksesi milloin haluat
Aloita kokeilujakso

Saab 9-2X kulki Subarun tekniikalla

Bokserimoottorin käyttö antoi jo hyvän vihjeen siitä, mistä Saab 9-2X:n tekniikka oli peruja. Moottorit tulivat suoraan Subarulta, kuten myös oikeastaan kaikki muukin tekniikka autossa.

Moottorivaihtoehtoina oli perusmallin 2,5 litran vapaastihengittävä moottori (165 hevosvoimaa), tai Aero-mallissa joko kahden litran turbomoottori (227 hevosvoimaa) tai myöhemmin täydentynyt 2,5 litran turbomoottori (230 hevosvoimaa).

Aero-malliin oli saatavissa myös lukitustasauspyörästö taka-akselissa paremman pidon ja helpomman käsittelyn vuoksi. Vaihteistoksi oli valittavissa joko 5-vaihteinen manuaali tai 4-vaihteinen automaatti.

Tekniikan lisäksi moni muukin asia tuli Subarulta. Saab 9-2X oli käytännössä täysiverinen Subaru, jossa ainoat Saabiin viittaavat asiat olivat keulan muotoilu ja Saabin logot. Myös sisusta oli ratin logoa lukuunottamatta suoraan Imprezasta. Autoon ei oltu tehty ensimmäistäkään Saabille ominaista ratkaisua.

Keulaa lukuunottamatta Saab 9-2X ja Subaru Impreza olivat lähes identtisiä. Joitakin hyvin maltillisia muutoksia tehtiin esimerkiksi äänierityksiin, auton alustarakenteisiin ja pusliin, mutta kaikesta huolimatta Saab 9-2X on kieltämättä enemmän Subaru kuin Saab.

Saab 9-2X sisusta
Kuvan lähde: https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Saab9-2x-interior.jpg

Autodude - Pohjoismaiden suurin ja halvin autonhoitokauppa

  • Autonhoitoalan parhaat tuotemerkit
  • Ilmainen 30 vrk palautusoikeus
  • Nopeat 1 - 2 vrk toimitukset
  • Koeajolle.comin lukijoille ilmaiset toimitukset yli 50€ tilauksiin (norm. 120€)
Tutustu valikoimaan

Subaru Imprezan hinnassa oli “Saab-lisä”

Vaikka Saab on tunnettu hyvin ruotsalaisena automerkkinä, Ruotsiin Saab 9-2X:ää ei koskaan saatu – kuten ei myöskään edes Eurooppaan asti. Auton markkina-alueeksi jäi lopulta Pohjois-Amerikka, eli jos tapaat Saab 9-2X:n Euroopassa, se on tullut sinne käytettynä. Pohjolan Subaru-fanit joutuivat siis tyytymään jatkossakin pelkkään Subaru Imprezaan.

Pohjois-Amerikan markkinoilla General Motorsilla oli siis tarjota asiakkaille rinnakkain Saab 9-2X:ää ja Subaru Imprezaa. Hieman erikoista oli myös se, että Pohjois-Amerikan markkinoilla Saab 9-2X maksoi noin 10 prosenttia enemmän kuin Subaru Impreza. Toisin sanoen hinta ohjasi kuluttajia kohti aitoa ja alkuperäistä Subaru Imprezaa.

Saabin vannoutuneet fanit, joita riitti tuohon aikaan myös Pohjois-Amerikassa, joutuivat siis maksamaan eräänlaista “Saab-lisää” Subarusta, joka ei oikein edes näyttänyt tai tuntunut millään mittarilta perinteiseltä Saabilta.

Lisäksi Saabin myyntiä rajoitti sekin asia, että kaikki 9-2X-mallit olivat farmarimallisia. Siinä missä Subarun ostajat pääsivät valitsemaan sedanin ja farmarin välillä, Saabisteille ei jätetty valinnanvaraa. Kun autoon ei tehty juurikaan muutoksia, olisiko General Motorsin tullut tarjota myös sedan-versio Saab 9-2X:stä? Tai olisiko ainoaksi vaihtoehdoksi tullut valita sedan? Kuka tietää.

Saab 9-2X Aero
Kuvan lähde: https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Saab_9-2X_Aero_–_08-16-2010.jpg

Solarplexius - ikkunantummennukset

  • Ilman vettä, liimaa, kupruja ja naarmuja
  • Tummennuskalvoa yksinkertaisempi ratkaisu
  • Täydellinen lopputulos joka kerta
  • Helppo ja nopea asennus 15 minuutissa
Tutustu tuotteeseen

General Motors myy Subarun ja yhteistyöltä lähtee pohja

Saab 9-2X:ää valmistettiin vain noin kahden vuoden ajan. Tuona aikana Subarun tehtailta valmistui yhteensä noin 10 000 kappaletta Saab 9-2X-malleja. Valmistusmäärän piti maltillisena melko niukka kysyntä, sekä myös emoyhtiön sisällä tapahtuneet konsernimuutokset.

Vaikka General Motors tavoitteli Saabin ja Subarun välille tiiviimpää ja pitkäaikaista yhteistyötä, tapahtui jo vuotta myöhemmin melko suuria muutoksia. Loppuvuodesta 2005 General Motors nimittäin myi oman osuutensa Subarun osakkeista. Osakkeista osa meni Toyotalle, mutta myös Subarun oma yhtiö lunasti osan osakkeista.

Viimeistään yrityskauppa tappoi Saab 9-2X:n tuotannon. Viimeiset Saabarut valmistuivat Japanin tehtaalta vuoden 2006 aikana.

Lähteet: Moottori

  • Vuosimalli:
  • Moottori: -litrainen bensiini ( kW)
  • Vaihteisto: Automaatti
  • Vetotapa: Etuveto
  • Mittarilukema: km
  • Koeajon tarjosi:

Nyt luetuimmat