Mercedes-Benz 500 SEL W126 – Koeajo, jonka loppua ei näy

Koeajolle.comin koeajoraportit lähtivät liikkeelle mahtipontisissa merkeissä, kun alle saatiin johtotähden kärkimalli vuodelta 1985.

Mietin pitkään sitä, mikä auto saa kunnian olla tämän blogin ensimmäinen koeajettava. Enpä olisi uskonut miten hurjan startin omat koeajoraporttini saavat, sillä peli avattiin heti kerralla saksalaisen insinöörityön timantilla suoraan 1980-luvulta.

Koeajoautoksi osunut Mercedes-Benz 500 SEL antaakin tälle blogille mahtipontisen aloituksen. Otetaan tämä mahdollisuus vastaan. Koeajon järjestäminen vaati hieman ponnisteluja, sillä auto sijaitsi Oulussa aivan Perämeren rannassa. Koeajoa edelsi siis reilun 300 kilometrin köröttely Jyväskylästä kohti Pohjois-Pohjanmaan keskusta.

Itse koeajo ei sekään noudattanut lainkaan sellaista kaavaa, jollaista olisin odottanut. Koeajo venähti yli 300 kilometrin mittaiseksi, sillä ajoin auton kotipihaani asti.

500 SEL – Aikansa helmi

Koeajoauto, joka siis vaihtoi päivän aikana omistaa, oli vuodelta 1985. Se on niin sanottu pre-facelift, eli se on viimeisiä alkupään W126-korisia ennen saman vuoden syksyllä tullutta faceliftia. Alkupään S-sarjalaiset tunnistaa pienistä ja sievistä puskureistaan, 14 tuuman vanteista sekä aaltopeltiä muistuttavista sivuhelmoista.

Sen lisäksi että kyseessä on pre-facelift, tämä koeajon yksilö edusti aikakautensa prameinta S-Mersua. Syksyllä tulleen faceliftin myötä S-sarja täydentyi vielä isommalla 560-mallilla, mistä tuli uusi edustusautojen keisari markkinoille.

Automme oli SEL, jossa viimeinen L-kirjain viittaa lisäpituuteen. Ei sillä, ettäkö ässässä joutuisi yleensäkään istumaan polvet suussa, mutta SEL-mallissa jatkoa oli luvassa 14 senttimetrin verran. Ketään tuskin yllättää se, että nämä sentit on sijoitettu takapenkin matkustajien tiloihin, sillä auton maksajat tuppaavat matkustamaan siellä.

Aikakapseli 1980-luvulle

Ollakseen lähes 40 vuotta täyttänyt, ja siten autojen vuosissa laskettuna keski-iän jo reilusti ylittänyt, koeajoyksilömme oli poikkeuksellisen asiallisessa kunnossa. Odotimme auton tulevan ex-omistajan puheista huonompaa, mutta paikan päällä meitä vastassa oli varsin asiallisessa alkuperäiskunnossa selviytynyt yksilö.

Totta kai tuon ikäisessä autossa alkuperäisellä maalipinnalla on aina havaittavissa pieniä kiveniskemiä tai muita kosmeettisia vikoja. Samoin kuin alkuperäinen plyysisisusta sekin näytti ryhdikkäältä – pientä kulumaa oli, mutta saumat eivät repsottaneet eikä kuljettajan jakkaraa oltu istuttu puhki.

Autossa oli alla omistajan mukaan alkuperäiset 14 tuuman Barockit. Nopealla vilkaisulla autosta ei paljastanunut mitään alkuperäisvarusteista poikkeavaa, mitä nyt auton soitin oli selvästi 2000-luvun tekeleitä kaikkine USB- ja AUX-liitäntöineen. Autoa oli jälkivarusteltu mm. vetokoukulla ja varashälyttimellä, mutta nekään eivät pistäneet pahasti silmään.

Tämä viissatanen Mersu oli todellakin onnistunut aikakapseli 1980-luvulta. Jopa auton tuoksukin oli sellainen, kuin saman aikakauden autoissa oli. Auto ei tuoksu samalla tavalla teolliselta kuten nykyautot tuppaavat tekemään.

Teknisesti toimiva

W126-korin S-Mersun suunnittelu alkoi öljykriisin aikoihin, mistä syystä taloudellisuus oli yksi iso tekijä autoa suunniteltaessa. Autosta saatiinkin sen ikään, kokoon ja statukseen nähden melko polttoainepihi laitos. Tähän tulemaan päästiin viettämällä lukuisia tunteja tuulitunneleissa auton aerodynamiikkaa suunnitellessa sekä tarkkailemalla ajoneuvon painoa.

Ässän tyhjäkäynti on yksi sellainen paikka, josta auton kuljettaja voi paljaalla silmällä nähdä taloudellisuuden merkit. S-Mersun tyhjäkäynti on poikkeuksellisen matala, vain noin 500 rpm. Tähän näkyyn myös allekirjoittaneen silmät osuivat ensimmäisenä auton rattiin hypätessä.

Autolla tuli heti koeajon alkuun täyteen 275 000 kilometriä, eli tällä V8-moottorilla lienee vielä lukuisia kilometrejä edessä. Käyntiääni auton viisilitraisessa kasikoneessa oli seesteinen, kuten edustusautossa kuuluukin olla. Moottorin kehrääminen ei liiemmin vihjannut pellin alta löytyvistä 232 hevosvoimasta.

Moottorin jatkona oli vähemmän yllättävästi Mercedekselle tyypillinen nelivaihteinen automaattilaatikko, joka vaihtoi erittäin nätisti vielä lähes 40 vuoden jälkeenkin. En tiedä mistä allekirjoittaneen ennakkoluulot johtuivat, mutta olen joskus istunut samanikäisen W124:n kyydissä, jossa vaihteen vaihtuminen aiheuttaa kylmiä väreitä – eikä niinkään positiivisessa mielessä.

Mistään raketista ei tietenkään S-Mersun kohdalla voida puhua, vaikka keulilla olikin mallisarjan isoin moottori. Siitä pitää huolen auton paino, joka on jotain 1500 ja 1800 kilogramman välillä. Ja vaikka auto olisikin ollut raketti, ei allekirjoittanut olisi uskaltanut sitä ajaa raketin lailla. Tästä piti huolen melko lähellä nollaa oleva sateinen keli, kuin myös takapenkillä istunut auton silloinen omistaja.

Turvallisesti kotiin saakka

Takapenkillä väijyvistä silmistä pääsi tällä kertaa eroon sillä perinteisellä tavalla, eli rahalla. Koska auto oli odotettua paremmassa kunnossa, eikä siitä löytynyt lyhyen koeajorundin aikana mitään ikäviä yllätyksiä, päätti allekirjoittanut lunastaa itselleen kotimatkan Mercedeksen kyydissä.

En uskaltanut ehdottaa seuralaiselleni Kummelista tuttua työkoneiden arvontaa, sillä 50 prosentin todennäköisyydellä olisin joutunut ajamaan Oulusta kotiin omalla Opel Astrallani. Käytin maksajan etuoikeutta ja istahdin Mercedeksen kyytiin, samalla kun jätin Astran ajamisen tuskan apukuljettajani ongelmaksi.

Heti ensimmäinen koeajo tuotti heti täytettä kirjoittajan autotalliin. Toivottavasti tästä toiminnasta ei tule tapaa, sillä bloggaajan lompakko tuskin kestää poistumista maksupäätteen kautta jokaisen koeajon jälkeen.