Pörssiyhtiön entinen edustusauto herätti autokuumeen, mutta tuleva talvi viilentää Mercedes-Benz 300 SEL:n ostoinnon.

Myönnetään. Olin hieman ylimielinen. Nähdessäni Autotallin Facebook-sivulla ilmoituksen V126-korin Mercedes-Benz 300 SEL:stä, ensimmäiset ajatukseni liittyivät johonkin sieluttoman Saksasta uitettuun yksilöön. Koska auto sijaitsi kotikulmillani Espoossa, piti myynti-ilmoitus käydä lukemassa tarkoin läpi.

Kuten hyvin usein, mielikuvat saattavat pettää. Auto ei ollut todellakaan mikään ulkomaan tuonti, vaan ihan ehta Suomi-auto, joka lupaa yleensä ”Sonderklassen” kohdalla kiinnostavaa historiaa. Tässä pienessä ja köyhässä maassa ei vielä 1980-luvulla edustusautoja ostaneet muut kuin yritykset, joten pitihän se lähteä tarkistamaan paikan päälle. Tiedä vaikka auto kätkisi sisäänsä meheviä tarinoita.

Kyseinen S-sarjalainen oli vuosimallia 1989, eli se oli 126-sukupolven facelift-osastoa, josta käytetään joskus myös gen 2 -ilmaisua. Auto oli SEL, eli normaalia pidempi malli, joka antoi osaltaan lupaa odottaa mielenkiintoista historiaa. Myös auton lisävarusteet olivat vähintäänkin kelvolliset, vaikka moottori olikin sieltä pienimmästä päästä.

Tämän blogin pidempiaikaiset lukijat saattavat tietää, että allekirjoittaneelta löytyy autotallista yksi samanlainen yksilö, joskin Armas Puolimatkan vanha auto edustaa sitä vanhempaa ensimmäistä sukupolvea ja pellin alta löytyy vähän isompi V8-moottori. Koska olin tehnyt omasta autostani kaupat puoli vuotta sitten, oli mielenkiintoista lähteä tutustumaan tähän yksilöön ihan jo oman auton arvonmäärittelyn vuoksi.

POP Vakuutus alennuskoodi INSSIN

Wärtsilän rauta ei ruostu

Auton näkeminen livellä ei mennyt ihan perinteistä reittiä pitkin. Menin vähän hyvien tapojen vastaisesti paikalle ennalta ilmoittamatta, ja eihän se Mersu tietenkään ollut paikalla tuolloin. Auto oli maalauksessa ja palasi liikkeeseen vasta myöhemmin illalla. Ensimmäisellä vierailukerralla käteeni jäi siis Musta Pekka.

Tai noh, ei aivan. Auton historiatiedot tuli kerrattua myyjän kanssa siitä huolimatta, ettei autoa osunut kohdalle. Suomi-autolla oli kaksi omistaa, joista edellinen oli omistanut sen vuodesta 1999 asti. Ensimmäinen omistaja oli monille pörssistä tuttu merimoottorivalmistaja, eli Wärtsilä. Ounasteluni osui siis oikeaan, eli autolta löytyy mielenkiintoinen historia.

Kaksi omistajaa 32 vuoden aikana on todella vähän. Oikeastaan tämän ”lyhyempää” omistajahistoriaa ei entisiin edustusautoihin ole edes mahdollista saada. Harva yritys pitää näitä autoja edes kymmentä vuotta, kuten Wärtsilä teki. Sitä tarina ei kerro, menikö auto mahdollisesti talon sisällä olevalle henkilölle vai ei, mutta ilmeisesti se on viettänyt koko ikänsä pääkaupunkiseudulla.

Mercedes-benz 300 SEL W126 koeajo

Seuraavana päivänä uudella reissulla pääsinkin sitten tutustumaan itse kohteeseen. En tiedä oliko myyjä tehnyt ratkaisun tietoisesti, mutta ”Selli” oli parkkeerattu halliin piikkipaikalle. Alkuperäisenä ajatuksenani oli tutustua autoon vain hallissa, mutta myyjän kyseltyä kiinnostusta koeajolle, en malttanut mieltäni, vaan kävin heittämässä rundin auton kanssa.

SEL-koriin liittyen allekirjoittanut oppi kesän aikana uutta nippelitietoa. Tiesin jo aiemmin, että 126-mallin coupet tunnetaan C126:na, mutta myös porrasperäisillä sedaneilla on omat mallimerkinnät, vaikka hyvin usein kaikista käytetään mallinimeä W126. Oikeasti W126 tarkoittaa vain lyhyempää pätkä-mallia, kun taas pidempi SEL-malli on V126.

Helpolla museoon – tällä kertaa ihan oikeasti

Hieman ehkä erikoista, mutta Mercedes-Benz ei ollut museorekisterissä. Yleensä nämä autot tupataan museoimaan heti paikan tullen, mutta Mersun ex-omistaja ei ole näemmä kokenut sitä tarpeelliseksi.

Nettiauton museoajoneuvojen tarjontaa tarkemmin seuraava saattaa tietää ilmiön, jossa lähes jokaista vähän vanhempaa autoa myyvä muistaa mainita lauseen ”helpolla museoon”, joka hyvin usein jo kuvien perusteella on kaikkea muuta. Potentiaalisia museoautoja hankkivan onkin syytä muistaa, että jos museointi nostaa yleensä auton arvoa vähintään museotarkastuksen hinnan verran, joten yleensä syy museotarkastuksen puuttumiselle liittyy siihen, ettei auton kunto oikeasti riitä siihen. Ainakaan sillä hetkellä.

Mercedes-benz 300 SEL W126 koeajo

Tätä autoa ei myyty ”helpolla museoon” -saatesanoilla, vaikka tällä kertaa sen olisi ehkä voinut puhtaalla omatunnolla sanoa. Auto oli kaikin puolin siisti ja alkuperäinen. Maalipinta oli hyvä, keulassa tietysti jonkin verran kiveniskuja, mutta puskurin ja konepellin huolellisella läpikäynnillä saa auton ulkoisen olemuksen jo erinomaiseen kuntoluokkaan.

Koska oma Mersuni tuli juuri peltisepältä, osasin katsoa aika hyvin omakohtaisen kokemuksen kautta yleisimpien ruostekohtien paikat. Siinä missä oman autoni helmat olivat jo aika rapsakkaassa kunnossa, tässä autossa ei ollut merkkejä alkavista vaurioista. Myyjä ei osannut tarkkaan eritellä minulle sitä, mitä kaikkea maalaamolla käytiin läpi. Kuulemma autoa oli fiksattu maalaamossa noin tonnilla ja työjälki oli ilmeisen hyvää, sillä ainakaan minun silmiini ei osunut huolimatonta työtä.

Jos auton kunto oli hyvä, niin myös muut tekijät puolsivat museointia. Auto oli pitkälti alkuperäisessä varustuksessaan. Alla pyörivät peltivanteet alkuperäisillä Mersun pölykapseleilla. Sisältä löytyi luultavasti alkuperäinen Becker Mexico 2000 -soitin, joka myös toimi.

Mercedes-benz 300 SEL W126 koeajo

Autopuhelimien aikakautta

Oikeastaan ainoa after market -ruuvaus löytyi takapenkiltä ”ministerin paikalta”, johon oli ruuvattu mitä ilmeisemmin 2000-luvun alun GSM-puhelimen teline. Se iski silmään vähän rujosti, etenkin kun itse puhelin uupui. Uskoakseni autossa on ollut ihan alusta asti puhelinlaite, mutta olisiko tätä modattu matkan varrella tuoreempaan systeemiin sopivaksi?

Toisaalta kun auto on ollut Wärtsilän omistuksessa vuoteen 1999 asti, voi tuo autossa oleva viritelmä olla vielä jopa Wärtsilän aikaisia. Jos asia on näin, pitäisi ehdottomasti tuon telineen paikoillaan, mutta hankkisin siihen näön vuoksi puhelimen.

Rajun ulkonäön lisäksi autopuhelin ja sen hapuilu on hieman tummentanut harmaan velour-sisustan väriä puhelimen vierestä. Tämä lika lähtee varmaan vielä pesemällä. Muuten Mersun sisusta on erittäin hyvässä kunnossa. Penkit ovat kaikin puolin ehjiä, siistejä ja ryhdikkäitä.

Mercedes-benz 300 SEL W126 koeajo

Ylipäätään auton sisusta on muutenkin todella jämptin oloinen. Jos sitä verrataan omaan vastaavaan autooni, niin omani ei ole yhtä hienossa kunnossa. Vaikka omalla autollani onkin lähes viisi vuotta enemmän ikää ja noin 20 tkm enemmän kilometrejä, siinä sisustassa on huomattavasti enemmän kulumajälkiä.

Tässä koeajetussa 300 SEL:ssä on jopa ohjaamon jalopuulistat kaikin puolin ehjät, kun omassani ne ovat alkaneet vähän repsottamaan. Olisiko tämä auto viettänyt enemmän aikaansa lämpimässä tallissa, kun taas omani on joutunut kärsimään isoista lämpötilaeroista? Tiedä häntä.

Ainoa välitöntä huolenpitoa vaativa yksityiskohta oli ratin nahkapäällyste, joka oli kulunut puhki yhdestä kohtaa, sekä vähän sieltä täältä ratkennut ompeleista irti. Räätälin konsultaatiolla tuostakin yksityiskohdasta pääsee luultavasti vielä eroon.

Mercedes-benz 300 SEL W126 koeajo

Pörssiyhtiössä ei pihistelty varusteissa

Vaikka moottori olikin sieltä pienemmästä päästä, autossa oli muuten varsin hyvät varusteet. Sisustana oli jo mainittu harmaa velour, joka ei ollut tämän ikäisissä autoissa se halvin kangasmateriaali. Käsittääkseni tämä oli ainakin jossain vaiheessa 1980-lukua vielä nahkaakin kalliimpi materiaali sisustalle.

Autossa oli manuaalinen ilmastointi, sillä pörssiyhtiön johto tuskin halusi ottaa hikeä päälle pelkästä autossa istumisesta. SEL-mallin 14 senttimetriä jatkettu kori toi auton takapenkille entistä paremmat jalkatilat. Kukaan autossa ei joutunut availemaan ikkunoita veivaamalla, vaan joka nurkassa homma hoitui sähkölasien kautta. Takapenkillä oli myös erilliset lukuvalot, jotka löytyvät myös omasta autostani.

Takaikkunalta löytyi myös manuaalisesti toimiva verho, jonka alkuperäisyydestä en ollut ihan varma. Se oli vähän ”rimpulan oloinen”, joten olisikohan tuo nyt sitten kuitenkin jälkiasenteinen? Auton alustanumeron avulla ongittu varustelista ei ainakaan vahvistanut alkuperäisyyttä.

Mercedes-benz 300 SEL W126 koeajo
Takalasin verhon alkuperäisyys jäi avoimeksi. Myös kattopaneeli roikkuu hieman.

Jos mietitään autokuljettajan työtä Puolimatka-konsernissa ja Wärtsilässä, niin jälkimmäisessä tunnuttiin miettivän enemmän myös työkseen autoa ajavaa henkilöä. Tässä Wärtsilän autossa on valittu lisävarusteiden joukosta vakionopeudensäädin helpottamaan kuljettajan työtä, kun taas Puolimatkalla ei tätä varustetta ole koettu tarpeelliseksi.

Kuljettajan työtä on luultavasti helpottanut myös luistoneston olemassaolo, joka on ollut harvinaista herkkua 1980-luvun autoissa. Maininnan ansaitsee myös istuinlämmittimet, joita ei omasta mallistani löydy.

Tämä ei ole varsinainen lisävaruste, mutta mittaristosta näki hyvin erot faceliftatun ja alkuperäisen 126-mallin välillä. Siinä missä omassa autossani on kojetaulussa vain pari merkkivaloa, tässä uudemmassa niitä löytyy jo vaikka kuinka paljon. Näistä eniten silmiini osui digitaalinen lämpötilamittari. Myös taustapeilin vieressä lukuvalon kohdalla oli jonkinlainen näyttö, joka ei ainakaan koeajolla kuitenkaan halunnut näyttää mitään.

Auton värinä toimi koodi 929U, joka on nimetty nimellä Nautical blue metallic. Väri on hieno ja se on säilynyt hyvin. Auton takalasissa oli jonkinlainen tarra kestopinnoitteen laittamisesta, joka lienee tehty joko hiljattain tai sitten poikkeuksellisen huolellisesti. Ylipäätään auton väriä ja maalipintaa katsomalla olisi vaikea uskoa, että kyseessä on 1980-luvun lopun auto.

Mercedes-benz 300 SEL W126 koeajo

Kutoskoneen huomasi koeajolla

Koeajo tarjosi paljonkin kokemuksia. Ensimmäisenä silmiini pisti luonnollisesti moottori, sillä normaalisti 500-malliin tottunut kuljettaja sai alle maltillisemman 300-mallin. Tässä kolmesatasessa oli 180 hevosvoimaa, eli noin 50 hummaa omaa autoani vähemmän ja V8:n sijasta konepellin alla ärisi rivikutonen. Tai siis ”ärisi”, eihän S-luokassa moottori pidä koskaan vakiona juurikaan ääntä.

Ääntä ei pidä kyllä muukaan auto. Ottaen huomioon, että kyseessä on vuosimallin 1989 auto, jolla on ikää yli 30 vuotta ja alla neljännesmiljoona kilometriä, Mersu on yllättävän hiljainen ja jämpti. Siitä ei kuulu ensimmäistäkään turhaa kolinaa, suhinaa tai mitään muutakaan autoon kuulumatonta. Auto on myös viimeisen päälle tikissä, eli minkäänlaista väljyyttä tai kulumaa siitä ei ainakaan koeajolla ollut havaittavissa.

Etsiessäni sopivaa kuvauspaikkaa silmäni kiinnittyivät erään teollisuushallin seinässä olleeseen sloganiin ”vain johtavia tuotteita”. Nähdessäni tekstin päätin kuvauttaa Mersun sen edessä, sillä kyllähän sama slogan voidaan liittää myös S-luokan Mersuun. Onhan tämä ihan loistava auto kaikin puolin. Harvoin 32-vuotias auto laittaa uskottavasti kampoihin lähes uusille käyttöautoille.

Mercedes-benz 300 SEL W126 koeajo
Vain johtavia tuotteita.

Koeajofiilistä söi ehkä hieman se, että oli ehtinyt jo turtua viissataseen S-sarjalaiseen lähes identtisessä olomuodossa. Kyllähän sen huomasi kaasupoljinta painaessa, että nyt ollaan siirrytty hieman kevyempään teholuokkaan. Jotkut Mersu-harrastajathan sanovat, että 126-malleja on ihan turha hankkia muulla kuin V8:lla, ja osittain ehkä allekirjoitankin tämän väitteen. Jos taas tämä auto olisi ensikosketukseni tämän sukupolven S-sarjalaisiin, myhäilisin varmasti äärimmäisen tyytyväisenä.

Ihan yleisesti moottorivalintoihin liittyen voitaneen sanoa, että pörssiyhtiöillä taitaa olla muita enemmän painetta taloudellisuuteen. Jos Wärtsilä ajoi kolmelitraisella S-Mersulla, niin samoin teki myös Nokia. Nokian ex-omistama 300 SEL niin ikään vuodelta 1989 oli myynnissä kesällä Nettiautossa. Rakennustoimisto Armas Puolimatkaa ei oltu listattu pörssiin, joten siellä ylin johto sai ajella rauhassa 500-malleilla.

En tiedä oliko Wärtsilälläkin tajuttu moottorivalinnan olevan vähän ”mallia mopedi”, sillä alustanumeron perusteella autoon on tilattu jo uutena mallimerkintöjen poisto takaluukusta. Edes takapuskurissa kiinni ajavat autoilijat eivät siis tiedä totuutta auton moottorikoosta.

Moottoriin liittyen tajusin myös vasta kotosalla, että unohdin kurkata kokonaan Mercedeksen konepellin alle. Minulla ei ole siis mitään tietoa siitä, miltä elämän pellin alla näyttää. Auton muu kunto viittasi kuitenkin siihen, että myös moottorin puolella kaikki on vähintäänkin hyvin.

Edellinen huolto autolle on tehty peräti neljä vuotta sitten, mutta toisaalta kilometrejä neljässä vuodessa on tullut vain tuhat. Mersu on saanut viettää siis hyvinkin rauhallisia eläkepäiviä.

Mercedes-benz 300 SEL W126 koeajo
Mallimerkintää 300 SEL ei ole saanut takaluukkuun.

Takakontti on täydellinen, mutta dokumentit eivät

Yksi suurimmista mielenkiinnoista omalta osaltani kohdistui auton takakonttiin, sillä minua kiinnosti tietää se, mitä kaikkea varapyöräkotelosta löytyy. Tämä siis ihan jo sen vuoksi, sillä oman autoni varapyöräkotelo kumisee tyhjyyttään.

Tässä koeajoyksilössämme asiat ovat kuitenkin hyvällä mallilla, sillä varapyöräkotelosta näyttäisi löytyvän kaikki tarpeellinen. Siellä on itse vararengas telineineen, tunkki, työkalusetti ja jonkinlainen paikkapullo. Työkalusettiä en raaskinut avata katsoakseni mitä se on syönyt, mutta nopealla vilkaisulla sieltä näyttäisi löytyvän kaikki tarpeellinen.

Hyvä huomioitava yksityiskohta on myös se, että takakontti on yleisilmeeltäänkin varsin siisti. Ymmärrykseni mukaan W126-mallin takavalot tuppaavat huonon ylläpidon seurauksena valskaamaan kosteutta autoon, mutta tämän yksilön kohdalla ei ollut merkkiä siitä.

Mercedes-benz 300 SEL W126 koeajo

Sen sijaan hanskalokeron dokumentit ovat melko ohuet. Siellä on vastassa ohjekirja, Vehon yhteystiedot halki Suomen sekä takuutodistus. Takuutodistuksessa on maininta Oy Wärtsilä AB:sta, eli Wärtsilä-historiasta löytyy heti kättä pidempää, eikä tarvitse mennä pelkkien puheiden varassa. Huoltokirjaa ei ollut autossa mukana, eikä sitä ollut ilmeisesti missään takahuoneessakaan jemmassa. Myöskään yhtäkään kuittia ei edellinen omistaja ole tullut säästäneeksi.

Puutteiden listalle voisi lisätä myös talvirenkaat, eli auto myydään yksillä renkailla. Toki tämän ikäisissä autoissa talvirenkaiden puuttuminen on yleensä vain hyvä merkki, sillä se kielii pelkästä kesäkäytöstä.

Wärtsilä 300 SEL

Loppupäätelmät: vain tallipaikka puuttuu

Koeajon jälkeen palautan avaimet myyjälle ja kiitän koeajosta. Valehtelisin jos väittäisin, etten olisi pyöritellyt ajatuksia myös toisen W126:n hankinnasta. Tässä kun olisi tarjolla vähän pienempää moottoria, niin käyttökustannukset pysyisivät V8-mallia halvempina. Auton kuntokin on sellainen, että siihen ei joutuisi juurikaan polttamaan heti euroja.

Uskaltaisin melkein väittää, että auton museointikin olisi lähinnä läpihuutojuttu. Auton kunto on siisti niin ulkoa kuin sisältä. Historia on melko ehjä ja autoon ei ole tehty ihmemies MacGyverien toimesta ajan henkeä rikkovia jälkiasennuksia. Autossa ei ole myöskään mitään tikittäviä aikapommeja näkyvissä, jotka vaatisivat pikaista huolenpitoa. Ratti on ainoa asia, jolle antaisin hieman huomiota ennen museotarkastajalle soittamista.

Allekirjoittanut on kesän aikana rakastunut näihin 126-mallisiin Mersuihin. Haaveissa minulla on tarkoitus hankkia vielä jossain vaiheessa toinenkin tällainen, ja tämä 300 SEL voisi olla Wärtsilä-historiansa vuoksi ihan hauska lisä piensijoittamisesta innostuneen kaverin autotallissa.

Toivottavasti tämä Mersu päätyy vielä osaaviin ja innostuneisiin käsiin, sillä se on poikkeuksellisen siisti yksilö ja kätkee sisäänsä palasen suomalaista yrityshistoriaa.

Mercedes-Benz 300 SEL V126
  • Vuosimalli: 1989
  • Moottori: 3.0-litrainen bensiini (132 kW)
  • Vaihteisto: Automaatti
  • Vetotapa: Takaveto
  • Mittarilukema: 253000 km
  • Koeajon tarjosi: Rinta-Jouppi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *