Skoda Enyaq 80x 4x4 Sportline iV koeajo kokemuksia

Skoda Enyaq iV – Täyssähköinen katumaasturi vähän ajavalle perheelle

Koeajolle.comin sähköautojen koeajot jatkuvat, tällä kertaa täyssähköisen katumaasturin, Skoda Enyaq iV:n muodossa.

Skodan automalliston ensimmäinen täyssähköinen katumaasturi Enyaq näki päivän valon viime vuoden alkupuolella ja allekirjoittanut pääsi koeajamaan tätä upeaa ilmestystä vihdosta viimein. Enyaqilla pyritään täyttämään erityisesti perheellisten kotitalouksien toiveet ja mielestäni siinä onnistutaan erinomaisesti yhtä pienoista ongelmaa lukuun ottamatta.

Skoda Auto kuuluu saksalaiseen Volkswagen-konserniin ja se on yksi maailman vanhimmista autonvalmistajista, joka on edelleen toiminnassa. Skoda on tuttu erityisesti kaikille suomalaisille siitä, että se on ollut vuosikymmeniä jääkiekon maailmanmestaruuskilpailujen pääsponsori. Automalleja Skodalla on tällä hetkellä yli kymmenen tuotannossa, joista Octavia on Suomessa suosituin. Tänään kuitenkin keskitytään uusimpaan malliin eli Skoda Enyaqiin.

Skoda Enyaq esitettiin ensimmäisen kerran Prahassa syyskuussa 2020 ja sen valmistus aloitettiin saman vuoden marraskuussa. Skoda Enyaqissa käytetään samaa MEB-alustaa (eng. Modular Electric-drive toolkit), jolle myös useampi muu Volkswagen konsernin sähköauto perustuu. Näistä tunnetuimmat ovat Volkswagen ID-mallisto, Audi Q4 e-tron ja Audi Q5 e-tron. Skoda Enyaq on Skodan ensimmäinen katumaasturi, joka on täyssähköinen.

Skoda Enyaq äänestettiin vuoden autoksi vuonna 2022 Auto- ja liikennetoimittajien AuLi Ry:n toimesta. Skoda on aikaisemminkin menestynyt kyseisessä vertailussa vieden ykköspallin nyt jo kolmannen kerran peräkkäin. Skoda Enyaq kaahasi tässä vertailussa jopa Polestar 2 ohi, jonka koeajosta aikaisemmin kirjoittelin täällä. Enyaq on selkeästi heti kiihdyttänyt suureen suosioon ainakin arvostelijoiden silmissä.

Skoda Enyaq 80x 4x4 Sportline iV koeajo kokemuksia

POP Vakuutus alennuskoodi INSSIN

Skoda Enyaq iV 80 toimintasäde on paperilla noin 500 kilometriä

Paperilla Enyaqin toimintasäteeksi 77 kW akulla tulee noin 509 kilometriä, kun keskikulutus autolla pitäisi olla WLTP-laskentatavalla 17.1 kWh/100 km. Koeajossa ollut auto oli ollut ajossa yhteensä 3443 kilometrin verran ilman mittariston nollausta ja keskikulutukseksi oli muodostunut 19.2 kWh/100 km.

Haastattelin myyjää koeajon päätteeksi teoreettisen toimintasäteen ja todellisuuden erosta, ja yllätyksekseni sainkin häneltä mykistävän vastauksen. Kesällä hyvissä olosuhteissa hyvällä ajotavalla alle 100 kmh nopeudella toimintasäde on yli 400 kilometria, mutta talvella heikohkolla esilämmityksellä toimintasäde saattaa pudota jopa alle 300 kilometrin.

Koska toimintasäteessä on näin paljon vaihtelua, niin en lähtisi valitsemaan Enyaqia ykkösautoksi, jos ajaisin päivittäin pitkiä työmatkoja kesät talvet.

Skoda Enyaq 80x 4x4 Sportline iV koeajo kokemuksia

Pitkäaikaisten mittausten perusteella keskikulutus on asettunut 19.2 kWh/100 km

Valostore- Pohjoismaiden suurin ja halvin valokauppa

  • Valaisinalan parhaat tuotemerkit
  • Ilmainen 30 vrk palautusoikeus
  • Nopeat 1 - 2 vrk toimitukset
  • Koeajolle.comin lukijoille ilmaiset toimitukset yli 50€ tilauksiin (norm. 140€)
Tutustu valikoimaan

Sisätilat olivat erittäin tilavat ja riittävät isommallekin perheelle

Jos Skodan Kodiaq on sinulle entuudestaan tuttu, niin voisin sanoa että Enyaq on vähintään yhtä tilava. Autoon istahtaessa tulee heti fiilis siitä, että tässä yritetään selkeästi palvella isompia perheitä, jotka arvostavat suurta säilytystilaa ja väljyyttä.

Myös kuljettajalla ja kanssamatkustajilla on hyvin tilaa, joka lisää matkustusmukavuutta pitkillä automatkoilla. Jos olet siis perustamassa perhettä tai omaat jo lapsen tai toisenkin, niin kannattaa ehdottomasti käydä kokemassa tämäkin auto. Et tule taatusti pettymään.

Skoda Enyaq 80x 4x4 Sportline iV koeajo kokemuksia

Auto on tilava ja soveltuu hyvin useamman lapsen perheelle

Auton verhoilu ja käytetyt materiaalit ovat omaan silmään laadukkaan tuntuiset, mutta autosta ei mielestäni tule premium-auton fiilistä. Tai no, kyllä tämä varmaan sen kuuluisan Öky-Skoda termin täyttää, jota joskus iltapäivälehdissä viljellään.

Erityisesti suuri kosketusnäyttö tekee autosta normaalia Skodaa arvokkaamman näköisen ja tykkään siinä käytetystä värimaailmasta. Hyvin yksinkertaisesti oikealla värivalinnalla saadaan ainakin minut vakuutettua.

Skoda Enyaq 80x 4x4 Sportline iV koeajo kokemuksia

Takapenkillä on paljon tilaa isommallekin matkustajalle

Koska auto on selkeästi suunniteltu perheille, on hyvä ottaa kantaa takapenkkienkin tilaan. Vaikka pelkääjän paikka olisi mennyt jo lasten turvaistuin ja perheen toinen osapuoli olisi joutunut takapenkille, niin pidempikin jamppa mahtuu mukavasti istumaan siellä eikä suru tule puseroon.

Katumaastureille tyypilliseen tapaan katto on korkealla, joten siihen ei jatkuvasti lyö päätään. Arvioiminen on tietysti pikkuisen hankalaa, koska allekirjoittanut on parhaimmissakin mittausolosuhteissa vain 175 senttiä.

Skoda Enyaq 80x 4x4 Sportline iV koeajo kokemuksia

Skoda Enyaqin tavaratilava on suuri verrattuna muihin näkemiini katumaastureihin. Tavaratilan luukku sulkeutuu sähköisellä avustimella nappia painamalla.

Tavaratilassa on mielestäni katumaasturille epätyypilliseen tapaan todella paljon tilaa (noin 600 litraa) ja sinne mahtuu matkalaukkuja useampikin ilman mitään ongelmaa. Koiratalouksillekin voi hyvin sydämmin sanoa, että kyytiin mahtuu useampi iso metsästyskoira. Vaikka sattuisit käyttämään koirillesi kuljetuskoppaa, niin siitä huolimatta matkatavarat mahtuvat kyytiin.

Skoda Enyaq 80x 4x4 Sportline iV koeajo kokemuksia

Keskikonsoli on varsin tyypillinen Skodalle, yksinkertainen mutta toimiva

Keskikonsolista tunnistaa helposti, että ollaan Skodassa. Kaikki on yksinkertaista, mutta toimivaa. Niinkuin Skodat yleensäkin ovat. Mitään ylimääräisiä hilavitkuttimia ei ole ja materiaalit eivät näytä liian prameilta. Keskikonsolissa on Phone Box -matkapuhelinlokero, jossa on langaton latausmahdollisuus kahdelle puhelimelle. Tämä lisäksi siitä löytyy kaksi USB-C latauspaikkaa.

Skoda Enyaq 80x 4x4 Sportline iV koeajo kokemuksia

Käyttöliittymästä löytyi asetuksia moneen eri asiaan ja ainakin allekirjoittaneella kesti hieman löytää tarvittavat asiat

Nextory- E- ja äänikirjoja 45 päivää maksutta

  • Maksuton 45 päivän kokeilu (normaalisti 14 päivää)
  • Rajaton pääsy e-kirjoihin ja äänikirjoihin
  • Ei sitoutumisaikaa: voit irtisanoa tilauksesi milloin haluat
Aloita kokeilujakso

Enyaq ajokokemus oli kaikin puolin erinomainen – Jopa odotuksia parempi

Enyaqiin istahtaessa penkit tuntuvat tukevilta ja pikkuisen normaalia kovemmilta. Myyjän mukaan penkit ovat pehmeämmät ja mukavammat normaalissa Enyaqissa, mutta koeajossa oli tänään poikkeuksellisesti Sportline-malli. Avainpesää ei tässä autossa ole, joten avaimen voi pitää taskussa autoa käynnistäessä.

Auton liikkeellelähtö on sulavaa, mutta suuren massan vuoksi pikkuisen verkkaisempaa muihin ajamiini sähköautoihin verrattuna. Ei mitään huolestuttavaa etanavauhtia, mutta kuitenkin ero, johon heti kiinnittää huomiota. Ajaessa liikenteen tai renkaiden äänet eivät juurikaan kantaudu autoon vaikka nopeus nousikin hieman korkeammaksi.

Välittömästi liikkeelle lähdön jälkeen huomaa erikoisuuden, jota en ole koskaan aikaisemmin nähnyt missään autossa ja se on tuulilasiin heijastuva nopeus. Tämän lisäksi mukautuvaa vakionopeuden säädintä käytettäessä tuulilasiin heijastuu lähestyvän auton etäisyys ”viivana”. Tämän kuvaaminen on erittäin haastavaa tekstin välityksellä, joten suosittelen varaamaan ajan koeajoon, jotta näet miten se toimii käytännössä. Mielestäni se on erittäin intuitiivinen ja helpottaa etäisyyksien hahmottamista tehden ajamisesta turvallisempaa.

Skoda Enyaq 80x 4x4 Sportline iV koeajo kokemuksia

Kuvaa zoomaamalla näet nopeuden heijastuksen tuulilasissa

Enyaqin ajokokemus oli kaikin puolin erinomainen ja rehellisesti sanottuna paljon parempi kuin ennakkoon ajattelin. Olen aikaisemmin ajanut useampaa Skodaa ja käytännössä kaikista autoista malliin katsomatta on jäänyt fiilis, että ratin tuntuma on liian ”löysä” omaan makuuni. Enyaqin kanssa tälläistä kokemusta ei ollut missään vaiheessa, joten ajotuntumasta on saatu selkeästi tukevampi vanhempiin autoihin verrattuna. Vaikka ajokokemus oli selkeästi tukevampi kuin aikaisemmin, niin ratin kääntäminen ei kuitenkaan käynyt työstä, joka on mukavuus asia kaupunkiajossa.

Skoda Enyaq 80x 4x4 Sportline iV koeajo kokemuksia

Auto on takaapäinkin oikein tyylikkään näköinen

Tällä kertaa poikkeuksellisesti ajoin tunnin koeajosta melkein 50 minuuttia ilman regeratiivisia jarrutusta, koska halusin saada pikkuisen erilaisen ajokokemuksen verrattuna edellisiin koeajoihin Teslan Model Y ja Polestar 2 kanssa. Laitoin koeajon päätteeksi kyllä regeratiivisen jarrutuksen käyttöön, jolloin ajaminen muuttuu ns. ”One Pedal Driveksi”. Edellisiin koeajoihin verrattuna Skodassa tämä One Pedal Drive ei ole lähellekään yhtä voimakkaasti jarruva, joka soveltuu hyvin taajama-alueelle. Kaupunkiajossa jalka kuitenkin hakeutuu herkästi jarrupolkimelle.

Koska auto on massiivisen kokoinen ja painaa noin 2200 kiloa, niin on ymmärrettävää, että auton kiihtyvyys ei ole mistään parhaimmasta päästä. Erityisesti hieman vaisuhkon kiihtymisen huomasi korkeammilla nopeuksilla moottoritiellä ajaessa. Onko tämä sitten ongelma, niin omasta mielestäni ei. Auto on silti näppärä ja vauhtiin pääsee aivan riittävän rivakasti. Jos kuitenkin toivoo autolta kiihtyvyyttä muiden ominaisuuksien sijaan, niin kannattaa mielummin kurkata jotain muuta autoa.

Skoda Enyaq 80x 4x4 Sportline iV koeajo kokemuksia

Skoda Enyaqin peruutustutka oli erittäin näppärä ja auton mittasuhteet oppi sen avulla nopeasti

Autodude - Pohjoismaiden suurin ja halvin autonhoitokauppa

  • Autonhoitoalan parhaat tuotemerkit
  • Ilmainen 30 vrk palautusoikeus
  • Nopeat 1 - 2 vrk toimitukset
  • Koeajolle.comin lukijoille ilmaiset toimitukset yli 50€ tilauksiin (norm. 120€)
Tutustu valikoimaan

Miten paljon koeajossa olleesta autosta saa maksaa ja miten hankinnan rahoittaminen onnistuu?

Koeajossa olleen Skoda Enyaq 80x 4×4 Sportline iV hankinta onnistuu helpoiten Skodan liikkeistä, esimerkiksi Rinta-Joupista. Samalla voit pyytää tarjouksen omasta autostasi vaihdossa, jos haluat käyttää sitä käsirahana ja arvostat helppoutta auton myynnissä.

Rahoituksen ehdot kyseiselle autolle olivat kohtuulliset, vaikkakin samaan hengenvetoon pitää sanoa, että nykyisen korkoympäristön vuoksi tarjous oli hieman totuttua huonompi. Todellinen vuosikorko meinaan asettui 4.86 prosenttiin, joka on pari prosenttiyksikköä korkeampi kuin edellisissä koeajoissa olleissa autoissa.

Koeajossa olleelle autolle tuli kokonaisuudessaan kaikilla herkuilla hintaa noin 66 000 euroa, minkä päälle tulevat sitten rahoituksesta aiheutuvat korkokustannukset. Rahoituksen oli mahdollista saada jopa viiden vuoden maksuajalla.

Solarplexius - ikkunantummennukset

  • Ilman vettä, liimaa, kupruja ja naarmuja
  • Tummennuskalvoa yksinkertaisempi ratkaisu
  • Täydellinen lopputulos joka kerta
  • Helppo ja nopea asennus 15 minuutissa
Tutustu tuotteeseen

Oliko ajokokemuksessa mitään negatiivista?

Lyhyesti vastattuna ei, mutta todellisuudessa koeajon päätteeksi selvisi, että auton toimitusaika on tällä hetkellä erittäin pitkä. Tilauksesta ratin taakse pääsemiseen menee optimistisillakin arvioilla vähintään 12 kuukautta. Jopa pidempääkin odotusaikaa väläytettiin, joten millekkään hätähousulle tämä auto ei ole sopiva.

Skoda Enyaq, erityisesti sen pienempi akkuinen malli, alkaa olemaan jo sellaisella hintatasolla, että keskituloinen suomalainen jopa voisi päätyäkin valitsemaan sen autokseen, kunhan ajokilometrejä ei tule älyttömiä määriä.

Lähteet: Skoda.fi

Skoda Enyaq 80x 4x4 Sportline iV
  • Vuosimalli: 2022
  • Moottori: 0-litrainen sähkö (195 kW)
  • Vaihteisto: Automaatti
  • Vetotapa: Neliveto
  • Mittarilukema: 7600 km
  • Koeajon tarjosi: Rinta-Jouppi, Turku

Nyt luetuimmat