Polestar 2 sähköauto koeajo

Koeajo: Polestar 2 – Volvon premium sähköauto haastaa tosissaan Teslan

Polestar 2 on looginen jatkumo Jesse “Osinkoinsinööri” Viljasen sähköautojen koeajoille, sillä aiemmin koeajolle on lähdetty Teslan kanssa.

Polestar on vasta aivan viimeaikoina alkanut näkymään hieman enemmän katukuvassa, vaikka se on edelleen harvinainen näky kasvukeskusten ulkopuolella. Polestar saattaa olla vielä osalle lukijoista tuntematon automerkki, mutta yrityksen suurin omistaja on ruotsalainen Volvo, jonka jokainen vähemmänkin autoista tietävä osaa yhdistää laatuautomerkiksi.

Polestarin historia lähtee liikkeelle vuodesta 1996, jolloin Flash Engineering nimeä kantava talli perustettiin Scandinavian Touring Car Championshipia varten. Kymmenisen vuotta myöhemmin, vuonna 2005 Flash Engineering tallin perustaja ja omistaja Jan ”Flash” Nilsson myi tallin Christian Dahlille ja talli nimettiin samalla Polestar Racingiksi. Ja niin ikään kymmenen vuotta tästä eteenpäin, Volvo osti Polestar Performancen (autojen tuunaus divisioonan) ja Polestar brändin, jolloin talli muutti nimensä samassa yhteydessä Cyan Racingiksi, jona se vieläkin tunnetaan.

Polestar on vuodesta 2017 alkaen keskittynyt valmistamaan hybridi- ja sähköautoja oman brändinsä alla ja tähän päivään mennessä automalleja on tullut vain kaksi: Polestar 1 ja Polestar 2. Polestar 2 on Polestarin ensimmäinen täyssähkö, kun ensimmäisessä sähkömoottorin lisäksi tehoja tuo nelisylinterinen 2.0 litrainen bensiinimoottori. Polestar 2 voisi minun mielestäni luokitella kompaktiksi luksusautoksi, jossa on tehoja aivan riittämiin, mutta ei kuitenkaan yhtä paljon kuin vastaavassa Teslassa.

Polestar 2 sähköauto koeajo

POP Vakuutus alennuskoodi INSSIN

Sisätilat ovat laadukkaan tuntuiset ja tilavat hieman isommallekin perheelle

Autolle tultaessa huomaa heti kyseessä olevan premium-auto. Autoa ei tarvitse erikseen avata, vaan lukitus aukeaa automaattisesti kun viet käden kahvalle ja taskussasi on auton ”avain”. Autoa ei tarvitse myöskään erikseen käynnistää, vaan se tunnistaa automaattisesti ajamisen aloittamisen siitä, että istut kuljettajan paikalla ja painat jarrupoljinta.

Jos premium-auton tunne ei vallannut sinua heti auton ulkopuolella, niin se tapahtuu viimeistään siinä vaiheessa, kun istut kyytiin kuljettajan paikalle. Penkit ovat erittäin mukavat ja niiden säätöominaisuudet olivat loputtoman oloiset. Jokainen henkilö jalkojen pituuteen katsomatta löytävät varmasti sopivan ajoasennon ja itsekin löysin sopivan varmaan minuutin sisällä. Hieman katsetta nostettaessa rinnasta ylöspäin pääsee ihailemaan läpikuultavaa kattoa, jolle on vaikea antaa sen ansaitsemaa huomiota kuvan välityksellä. Se pitää mielestäni kokea itse.

Polestar 2 sähköauto koeajo

Auton sisätilat ovat laadukkaan tuntuiset ja muistuttaa hyvin paljon Teslan vastaavia.

Auton ja ajamisen ominaisuuksia säädetään tuttuun tapaan keskikonsolissa sijaitsevasta kosketusnäytöllisestä tabletista, joka on varmasti jokaiselle Teslaa ajaneelle tuttu ilmestys. Keskikonsolista löytyi paikka puhelimen langattomalle lataukselle, mutta en kokeillut sen toimivuutta koeajon aikana. Uskoisin kuitenkin, että se soveltuu kaikille langatonta latausta tukeville puhelimille.

Polestar 2 sähköauto koeajo

Läpikuultava katto loi premium auton tuntua.

Takapenkillä oli ainakin omaan tottumukseeni (Audi A3) nähden todella paljon jalkatilaa, joten matkustaminen hieman isommallakin porukalla pidemmän matkan päähän pysyy mukavana.

Polestar 2 sähköauto koeajo

Takapenkillä oli paljon tilaa hieman pidemmillekin jaloille.

Auton tavaratila on mielestäni erittäin tilava ja siellä pystyy kuljettamaan matkalaukun kuin toisenkin ilman mitään ongelmaa. Isoja koiria omaaville kotitalouksille tämä on mielestäni myös oikein hyvä vaihtoehto, kun aurinkosuojan (onko se sen nimi?) ottaa pois käytöstä. Vertailtavuuden parantamiseksi voisin hyvin sanoa, että tässä autossa on melkein tuplaten enemmän säilytystilaa kuin omassa Audi A3:ssa.

Polestar 2 sähköauto koeajo

Polestar 2 sähköautossa on takaluukussakin paljon tilaa isommallekin perheelle. Takaluukku sulkeutuu painiketta paimalla pehmeästi ja aukeaa jalkaa näyttämällä auton alla.

Polestar 2 vakiovarustuksiin kuuluvat Android-pohjainen infotainent järjestelmä, joka oli intuitiivinen ja responsiivinen. Järjestelmässä on sisäänrakennettu Google Assistant, Maps ja Play, joten erityisesti Android-puhelimien käyttäjät pääsevät nauttimaan näistä ominaisuuksista. Harmillisesti iOS-käyttöjärjestelmän käyttäjät joutuvat piuhan avulla kytkemään puhelimensa autoon samalla, kun Android-puhelimen pystyy liittämään autoon täysin langattomasti Bluetooth-yhteydellä.

Perheellisille mukavana lisänä autossa oli se, että auton etu- ja takapenkeillä oli yhteensä neljä USB-C pistoketta, jolloin perheen nuoremmatkin pysyvät tyytyväisinä pidemmätkin matkat, kun elektroniikan pystyy helposti lataamaan ajon aikana.

Polestar 2 sähköauto koeajo

Polestarissa tulee hienot 19 tuuman vanteet vakiovarusteena. Pienellä lisärahalla ne saa vaihdetuksi 20 tuuman renkaisiin, jonka ulkomuoto ei omaa silmää hivellyt.

Valostore- Pohjoismaiden suurin ja halvin valokauppa

  • Valaisinalan parhaat tuotemerkit
  • Ilmainen 30 vrk palautusoikeus
  • Nopeat 1 - 2 vrk toimitukset
  • Koeajolle.comin lukijoille ilmaiset toimitukset yli 50€ tilauksiin (norm. 140€)
Tutustu valikoimaan

Toimintamatka paperilla 550 km ja todellisuudessakin yllättävän paljon

Paperilla Polestar lupaa Long range Single motor mallille (pisin kantama Polestar 2 autoista tällä konfiguraatiolla) toimintamatkaa jopa 550 kilometriä, mutta automyyjän mukaan tämä on todellisuudessa talvella 400 kilometria ja kesäisin 450 kilometrin paremmalla puolella.

Polestar 2 sähköauto koeajo

Ajotietokonen näyttää kantamaksi 400 km 90 prosentin latausasteella ”ei-niin-taloudellisella” ajotavalla.

Tesla Model 3 (Dual Motor, Long Range) vastaava toimintamatka on taas 600 kilometriä, joten hieman tehokkaamman auton pidemmällä toimintamatkalla saat kyllä Teslasta, sitä ei voi kiistää mitenkään.

Koeajon aikana keskimääräinen kulutus asettui 17.1 kWh sataa kilometriä kohden, vaikkakin oma ajotyylini oli todella kaukana taloudellisesta ajotyylistä. Vähäisimmillä ”tarpeettomilla” kiihdytyksillä ja taloudellisemmalla ajotyylillä kulutuksen saa varmasti laskemaan näistä lukemista.

Nextory- E- ja äänikirjoja 45 päivää maksutta

  • Maksuton 45 päivän kokeilu (normaalisti 14 päivää)
  • Rajaton pääsy e-kirjoihin ja äänikirjoihin
  • Ei sitoutumisaikaa: voit irtisanoa tilauksesi milloin haluat
Aloita kokeilujakso

Polestarin ajotuntuma on hyvin lähellä Teslaa – Tuleeko autosta Teslan haastaja?

Allekirjoittanut on aloittanut sähköautoseikkailut Teslan ratista (Model S, 3, X ja Y), jonka kautta pohdin myös Polestarin ajettavuutta ja ajotuntumaa. Ajokokemuksen säätäminen onnistui Polestarissa ajon aikana kätevästi keskikonsolin kautta, josta pystyi aktivoimaan Tesloistakin tutun One Pedal Driven, jossa auto alkaa välittömästi laskemaan nopeutta kaasupolkimesta irroittamisen jälkeen ladatakseen jarrutusenergiasta akkuja (regeneroivat jarrut). Jos sähköautot ovat sinulle uusi kokemus ja kyseinen ominaisuus löytyy koeajettavasta autosta, niin suosittelen testaamaan ominaisuuden tyhjällä tiellä, jotta et aiheuta vaaratilanteita. Polttomoottoriautojen moottorijarrutus on meinaan vaisu verrattuna tähän.

Polttomoottorilla kulkevan auton ajokokemuksen saa tälläkin autolla aikaiseksi siten, että laittaa One Pedal Drive matalalle, Ryöminnän päälle ja ohjaustuntuman Tukevaksi. Tietty kiihtyvyys on sähköautoilla edelleen maileja (pun intended) edellä dinosauruslimuja vetäviä tovereitaan, mutta muilta osin ajokokemuksen saa laitettua tutuksi, jos niin tahtoo. Tahtooko kukaan, on sitten täysin toinen juttu.

Mielestäni autoa kannatta ajaa kuten Teslaa (vakio One Pedal Drive, Vakio ohjaustuntuma ja Ryömintä pois päältä) ja ajokokemus on mielestäni niin samanlainen, että en osaisi tunnistaa autoja toisistaan, jos en näkisi merkkejä tai auton sisustaa. Polestar on siis lyhyesti sanottuna aivan loistava auto ajaa, ja jopa puolisoni uskalsi rattiin, mitä hän ei koskaan uskalla tehdä uutta kallista autoa testatessa.

Polestar 2 sähköauto koeajo

Polestar 2 ajettavuutta pystyi hyvin muokkaamaan keskikonsolin kautta kesken ajon juuri sinulle sopivaksi. Autosta löytyi Teslasta tuttu One Pedal Drive, jolloin autoa pystyy hyvin todennäköisesti ajamaan pitkiäkin matkoja ilman jarrun käyttämistä.

Autosta löytyy kaikki mahdolliset herkut ajomukavuuden lisäämiseksi ja niiden hallinta onnistuu kätevästi ratin vasemmalta puolelta olevista painikkeista. Koeajossa olleen Polestarin lisävarusteiksi oli valittu Pilot lite ja Plus, minkä vuoksi autosta löytyi niin adaptiivinen ajo (auto säätää nopeutta ja etäisyyttä muiden autojen perusteella) kuin Pilotti-ominaisuus, jossa ajamisesta huolehtii kuljettajan sijaan auton tekoäly.

Autoa noudettaessa automyyjä suositteli Pilotti-ominaisuuden käyttöä vain maanteille, jossa on selkeät viivat, mutta mielestäni Pilotti toimi hyvin myös taajamassa pienemmilläkin nopeuksilla. Esimerkiksi Tesloissa automaattisen ajon pystyy kytkemään vasta taajamanopeuksien ulkopuolella.

Autossa on myös kaistavahti, jota ei tarvitse erikseen aktivoida. Huomasin tämän ominaisuuden ajossa täysin vahingossa, kun auto ajautui hetkellisesti keskiviivan päälle, jolloin auto korjasi automaattisesti takaisin oikeille poluille. Tämä on varmasti oiva lisä turvalliseen ajoon, jos sattuu ajaessa tekemään jotain muuta (kuten kesällä jäätelön syönti), mitä en tietenkään suosittele.

Polestar 2 sähköauto koeajo

Adaptiivinen ajo, vakionopeuden säädin, nopeuden säätö ja pilotti-ominaisuus säädettiin ratin vasemmasta reunasta olevasta painikkeesta.

Auton peruutusavustaja oli täysin uudenlainen verrattuna oikeastaan mihinkään muuhun aikaisemmin näkemääni avustajaan verrattuna. Keskikonsolissa isolta näytöltä näit auton reaaliajassa ylhäältäpäin kuvattuna, joka teki peruuttamisesta erittäin yksinkertaista. Mittasuhteetkin oli helppo ymmärtää tämän kautta.

Mielestäni hauskin ominaisuus autossa on suuntavilkun ääni, joka varmasti jakaa mielipiteet niin, että joko vihaat sitä tai rakastat sitä. Mielestäni ääni oli erittäin mukava korvalla, mutta pelkääjän paikalla puolisoni sanoi monta kertaa, että miten hemmetin ärsyttävä se on ja saako sen äänettömälle. En alkanut selvittämään tunnin ajoaikana sitä, että olisiko sen saanut jotenkin vaihdettua.

Autodude - Pohjoismaiden suurin ja halvin autonhoitokauppa

  • Autonhoitoalan parhaat tuotemerkit
  • Ilmainen 30 vrk palautusoikeus
  • Nopeat 1 - 2 vrk toimitukset
  • Koeajolle.comin lukijoille ilmaiset toimitukset yli 50€ tilauksiin (norm. 120€)
Tutustu valikoimaan

Mitä tämä lysti sitten oikein maksaa? Entä oliko autossa mitään negatiivista?

Koeajossa olleen Polestar 2 Long range Single motor lisävarustesetillä (Pilot lite ja Plus) saa omaksi 61 300 euron hintaan jopa jouluksi toimitettuna Volvon autoliikkeisiin. Polestarin pystyy ostamaan uutena vain verkkokaupasta, joten ei kannata lähteä kyselemään tarjousta autoliikkeistä, jos mielessä on täysin pakasta vedetyn auton ostaminen.

Rahoituksen ehdot kyseiselle autolle olivat kilpailukykyiset, kun 3 vuoden maksuajalla ja 16 000 euron käsirahalla (kirjoittajan nykyisen auton arvo) todelliseksi vuosikoroksi tuli 2.45 prosenttia ja kuukausieräksi asettui 444 euroa.

Tuntuu, että koko teksti venyi Polestar 2 ylistämiseksi ja pitääkin todeta, että en löytänyt autosta juuri mitään huonoja puolia. Pääset Teslan tasoiseen autoon käsiksi noin 15 000 euroa edullisemmin (vertailu tehty Tesla Model 3 Long Range Dual Motor Täysin itsestään ajava-ominaisuus) tekemättä juuri mitään myönnytyksiä lukuunottamatta kiihtyvyyttä ja pientä laskua kantamassa.

Rehellisesti sanottuna auton ainoa negatiivinen ja mielestän iso ongelma on valmistusmaa. Polestarin omistaa Volvo, jonka omistaa Geely, joka on kiinalainen autovalmistaja. Jos poliittisista, luonnontuhoamisesta ja ihmisoikeudellisista syistä boikotoi Kiinaa (kuten allekirjoittanut), niin auto jää ostamatta. Muussa tapauksessa tilauspainike olisi hyvin voinut mennä minultakin pohjaan.

Polestar 2 Long range Single motor
  • Vuosimalli: 2022
  • Moottori: 0-litrainen sähkö (170 kW)
  • Vaihteisto: Automaatti
  • Vetotapa: Etuveto
  • Mittarilukema: 2100 km
  • Koeajon tarjosi: Keskusautohalli, Turku

Nyt luetuimmat