Auton avaimet jäivät sisään

Jäikö avaimet auton sisään ja ovet lukkiutuivat? – Tee nämä asiat

Auton ovet saattavat mennä nykyäänkin takalukkoon, jolloin avaimet jäävät auton sisälle. Kinkkiseen tilanteeseen on monia ratkaisuja.

Vaikka kehitys kehittyy, saattaa yhä 2020-luvullakin autoilija onnistua lukitsemaan itsensä auton ulkopuolelle, jolloin avainten jääminen auton sisäpuolelle tuo eteen hankalan ongelman.

Takavuosina autonovien pamahtaminen takalukkoon oli nykyistä yleisempää, koska autoissa ei ollut keskuslukituksia. Tuolloin oli ihan tavallista, että auton ovet saattoi epähuomiossa laittaa lukkoon avaimien roikkuessa vielä virtalukossa.

Vaikka edellä kuvatun kaltaiset tilanteet ovat nykyään jo historiaa, saattavat nykyiset autojen teknologiset innovaatiot aiheuttaa uudenlaisia tilanteita. Yksi mahdollinen tilanne avaimien jättämiselle auton sisäpuolelle on esimerkiksi se, kun autoissa on napista suljettavia takaluukkuja ja erilaisia avaimettomia järjestelmiä. Tällöin avaimet saattavat unohtua esimerkiksi takin taskuun, ja asian huomaa vasta sitten, kun on ehtinyt jo napista sulkea takaluukun kannen.

Auton avaimet jäivät sisään

POP Vakuutus alennuskoodi INSSIN

Mitä tehdä, kun avaimet jäävät auton sisäpuolelle?

Monesti tilanne pääsee yllättämään autoilijan, kun avaimet jäävät sisäpuolelle. Alkuun autoilija voi tuntea suurta hämmennystä, ja sen jälkeen pientä raivoa ja häpeää. Hyvin herkästi autoilija myös soimaa itseään typerästä ja useimmiten hieman rahaakin maksavasta vahingosta.

Ensimmäisenä tilanteessa on kuitenkin hyvä pitää pää kylmänä ja ottaa nopea yleiskatsaus tilanteesta. Onko autossa esimerkiksi lapsia tai lemmikkieläimiä, jotka voivat hätääntyä tilanteesta? Onko auto käynnissä tai vaarassa lähteä liikkeelle, esimerkiksi käsijarrun puuttumisen vuoksi? Aiheuttaako käynnissä oleva auto vaaratilannetta esimerkiksi pienessä autotallissa pakokaasun muodostumisen vuoksi?

Ongelmaa voi lähteä ratkaisemaan kokeilemalla kaikkien ovien lukitusta. Joskus voi käydä tuuri, ja joku ovista jääkin vahingossa auki, josta pääset auton sisälle poimimaan avaimet talteen. Käy läpi kaikki auton ovet, sekä tietenkin takaluukku.

Mikäli tilanne on se, että kaikki ovet ovat kuin ovatkin lukossa, selvitä missä auton vara-avain menee. Vara-avaimen avulla autoon pääsee sisään ilman sen suurempia murtautumisvinkkejä. Mikäli vara-avaimet sijaitsevat pienen matkan päässä ja autossa on esimerkiksi hätääntyneitä lapsia, kannattaa jonkun jäädä pitämään lapsille seuraa vara-avainten hakemisen ajaksi.

Valostore- Pohjoismaiden suurin ja halvin valokauppa

  • Valaisinalan parhaat tuotemerkit
  • Ilmainen 30 vrk palautusoikeus
  • Nopeat 1 - 2 vrk toimitukset
  • Koeajolle.comin lukijoille ilmaiset toimitukset yli 50€ tilauksiin (norm. 140€)
Tutustu valikoimaan

Kokeile osaisivatko lapset tai lemmikit auttaa

Mikäli vara-avaimet ovat vaikeasti saatavissa tai jopa saamattomissa, seuraavana niksinä voi kokeilla autoon mahdollisesti jääneiden lasten tai lemmikkien apua. Onko autossa jotain nappeja, joiden avulla voi joko avata keskuslukituksen, ikkunan, takaluukun tai vaikkapa kattoluukun? Osaisiko lapsi tai jopa lemmikki avata nämä napit?

Lemmikkien kohdalla oikeiden nappuloiden painaminen on yleensä vielä lapsiakin vaikeampaa, mutta ei suinkaan mahdotonta. Yllättävän moni lemmikkien aiheuttama tilanne on myös lauennut samaisten lemmikkien avulla.

Niin hullulta kuin se kuulostaakin, esimerkiksi laservalon avulla on onnistuttu houkuttelemaan kissaa painamaan autosta ovet auki. Kissat rakastavat leikkiä laservalon kanssa, missä he koittavat napata liikkuvan valon talteen. Kun laservalolla osoittaa painettavaa kytkintä, saattaa kissa painaa sen tilanteessa pohjaan.

Mikäli tavoittelet esimerkiksi sähköikkunan avaamista napista, ota huomioon erilaiset suojamekanismit. Monissa autoissa sähköikkunat on mahdollista deaktivoida nappulan avulla, ettei takapenkillä saada ikkunoita auki. Tämä nappula voi estää myös lasta tai lemmikkiä avaamasta ikkunoita, ellei kyseistä deaktivointia saada tehtyä.

Lue myös: Rekisterinumero autonavaimissa antaa vaarallista tietoa avaimen löytäjälle

Nextory- E- ja äänikirjoja 45 päivää maksutta

  • Maksuton 45 päivän kokeilu (normaalisti 14 päivää)
  • Rajaton pääsy e-kirjoihin ja äänikirjoihin
  • Ei sitoutumisaikaa: voit irtisanoa tilauksesi milloin haluat
Aloita kokeilujakso

Autossa ei ketään ja avaimet sisässä – miten toimitaan?

Mikäli autossa ei ole ketään, tällöin tilanne muuttuu huomattavasti vaikeammaksi. Tässä kohti kannattaa varmistaa kaikkien ikkunoiden tiiveys, että saisiko ikkunanraosta työnnettyä autoon jonkinlaista työkalua. Työkalu voi olla esimerkiksi pitkä rautalanka tai magneetti, jonka avulla avaimet voisi koittaa onkia ulos, tai vaihtoehtoisesti yrittää painaa kaukosäätimen nappulasta ovet auki.

Avaimen lisäksi työkalulla voi yrittää tavoittaa niitä samoja nappuloita kuin mitä lapsien tai lemmikkien kanssa yritettiin tavoitella. Näitä ovat esimerkiksi sähköikkunoiden, kattoluukkujen, tai takaluukkujen nappulat.

Mikäli ikkunat ovat kiinni, seuraavana vuorossa ovat ovet ja erilaiset luukut. Olisiko niiden kautta mahdollista päästä sisään ajoneuvoon? Hyvin usein esimerkiksi auton ovet joustavat hieman, jos niitä pääsee kiilaamaan auki. Joskus tilaa saattaa aueta sen verran, että se mahdollistaa taas auton sisälle pääsemisen.

Toisaalta ovia auki kammetessa on syytä olla hyvinkin tarkkana. Huolimaton ovien vänkääminen voi aiheuttaa autoon naarmuja, tai rikkoa auton ovien tiivisteitä, jotka saattavat myöhemmin aiheuttaa autoon vesivahinkoja tai kylmää ilmaa.

Autodude - Pohjoismaiden suurin ja halvin autonhoitokauppa

  • Autonhoitoalan parhaat tuotemerkit
  • Ilmainen 30 vrk palautusoikeus
  • Nopeat 1 - 2 vrk toimitukset
  • Koeajolle.comin lukijoille ilmaiset toimitukset yli 50€ tilauksiin (norm. 120€)
Tutustu valikoimaan

Kannattaako rikkoa ikkuna?

Äärimmäinen keino auton sisälle pääsemisessä on rikkoa autosta ikkuna. Tällöin operaatiosta syntyy väkisinkin kuluja, mutta toisaalta tilanne laukeaa varsin nopeasti.

Ennen kuin päätät mennä ikkunasta läpi, varmista pari asiaa. Älä missään nimessä vaaranna itseäsi operaatiossa, sillä rikkinäinen lasi voi aiheuttaa vaarallisia verta vuotavia haavoja. Lisäksi myös auton sisällä olevien lapsien tai lemmikkien on hyvä olla varuillaan, etteivät sirpaleet aiheuta vahinkoa heille.

Ennen kuin rikot ikkunan, selvitä myös rikottavan ikkunan hinta. Maalaisjärjellä ajateltuna kaikista pienin ikkuna olisi myös halvin korjata, mutta tämä ei pidä paikkaansa! Hyvin usein halvimmaksi tulee rikkoa jompi kumpi etuoven laseista.

Lue myös: Auto ei käynnisty? – Näillä vinkeillä saat autosi taas starttaamaan

Solarplexius - ikkunantummennukset

  • Ilman vettä, liimaa, kupruja ja naarmuja
  • Tummennuskalvoa yksinkertaisempi ratkaisu
  • Täydellinen lopputulos joka kerta
  • Helppo ja nopea asennus 15 minuutissa
Tutustu tuotteeseen

Pyydä ulkopuolista apua

Ennen kuin päädyt rikkomaan mitään, voi olla paikallaan pyytää myös ammattiauttajaa paikalle. Hyvin usein ammattilainen osaa avata auton ovet rikkomatta tai vahingoittamatta mitään. Toisaalta auttajaa voi joutua odottamaan tovin aikaa paikalle, eikä harvemmin ammattilainen saavu auttamaan ilmaiseksi.

Ulkopuolista apua on mahdollista saada erilaisilta tiepalveluilta sekä lukkosepiltä. Myös hätäkeskuksesta voi pyytää pelastuslaitosta paikalle. Pelastuslaitos saattaa saapua kiireettömästi paikalle myös silloin, kun tilanteessa ei koidu akuuttia vaaraa, mutta tällöin pelastuslaitos saattaa myös veloittaa jotain operaatiosta.

Hätäkeskukseen kannattaa soittaa silloin, jos autoon on jäänyt lapsia tai lemmikkejä, jotka ovat joko hätääntyneitä, tai vaihtoehtoisesti vallitsevat sääolosuhteet voivat aiheuttaa riskin. Lapselle tai lemmikille voi tulla autossa esimerkiksi pakkasella kylmä, tai helteellä lämpöhalvaus. Tämäntapaisissa tilanteissa myös pelastuslaitos tulee paikalle huomattavasti suuremmalla kiireydellä.

  • Vuosimalli:
  • Moottori: -litrainen bensiini ( kW)
  • Vaihteisto: Automaatti
  • Vetotapa: Etuveto
  • Mittarilukema: km
  • Koeajon tarjosi:

Lähteet: Yle

Nyt luetuimmat