Tarva-auto Volvo P1800 poliisiauto

Tarva-autot – suomalaiset hankkivat tarramyynnillä 58 uutta poliisiautoa

Niilo Tarvajärven hyväntekeväisyyskampanja on mittava osa suomalaista autohistoriaa, josta seurasi 58 kappaletta Tarva-autoja.

Nykypäivänä voisi tuntua hieman erikoiselta ajatus siitä, että suomalaiset keräisivät rahaa Suomen poliisille, jotta sillä olisi varaa hankkia itselleen tarvittavaa kalustoa. Ajassa ei tarvitse kuitenkaan matkata taakse kuin 60 vuotta, jolloin aihe oli varsin ajankohtainen niin sanottujen Tarva-autojen myötä.

Suomalainen tieliikenne oli vielä 1960-luvulla melkoinen villilänsi. Autoja alkoi tulla yhä enemmän suomalaisille teille, mutta asennekasvatus liikennesääntöihin oli Suomessa tuolloin aivan lapsenkengissä. Vielä 1960-luvulla esimerkiksi nopeusrajoitukset tai turvavyön käyttöpakko olivat vain kauniita ajatuksia, sillä niiden aika koitti vasta seuraavalla vuosikymmenellä.

Tarva-auto Volvo P1800 poliisiauto
Kuvan lähde: https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Volvo_P1800_Police_car.jpg

POP Vakuutus alennuskoodi INSSIN

Taustalla Liikkuvan poliisin rahapula

Huonon asenteen ja puutteellisen lainsäädännön ohella ongelmia toi myös se, että Liikkuvalla poliisilla oli kaiken muun poliisitoiminnan ohella niin sanottua rahapulaa, eli poliisilla ei ollut käytössään kalustoa, jolla se olisi voinut puuttua pahimpiin törttöilyihin liikenteessä.

Esimerkiksi rattijuopot saivat ajella aivan liian rauhassa, sillä poliisilla ei ollut yksinkertaisesti resursseja ylläpitää ratsioita tien päällä. Resurssien ohella myös yleinen asenneilmapiiri suhtautui humalassa ajamiseen nykyistä suotuisammin, minkä takia moni lähti päihtyneenä rattiin.

Vuonna 1966 Suomessa saavutettiin kyseenalainen rajapyykki, sillä sinä vuonna suomalaisessa tieliikenteessä kuoli ensimmäistä kertaa yli 1000 henkilöä. Näiden lisäksi samana vuonna liikenteessä loukkaantui 10 500 ihmistä, eli asialle oli syytä tehdä jotain.

Valostore- Pohjoismaiden suurin ja halvin valokauppa

  • Valaisinalan parhaat tuotemerkit
  • Ilmainen 30 vrk palautusoikeus
  • Nopeat 1 - 2 vrk toimitukset
  • Koeajolle.comin lukijoille ilmaiset toimitukset yli 50€ tilauksiin (norm. 140€)
Tutustu valikoimaan

Niilo Tarvajärvi – aikansa vaikuttaja

Vaikka erilaiset vaikuttajat mielletään usein 2020-luvun “hömppänä”, niin vastaavanlaisia henkilöitä on ollut yhteiskunnassamme jo vuosikymmenien ajan. Yksi oman aikakautensa vaikuttaja oli radio- ja televisiotoimittajana tunnettu Niilo Tarvajärvi, jota saamme kiittää yhdestä suomalaisen liikennehistorian hienoimmista kampanjoista.

Kampanjan alkuperäinen tarina on kuitenkin hieman surullinen, sillä asiat lähtivät tapahtumaan vasta sen jälkeen, kun Tarvajärvelle itselleen meinasi käydä liikenteessä pahasti. Kesällä 1965 Tarvajärvi joutui vakavaan liikenneonnettomuuteen, jossa toinen osapuoli oli rattijuoppo.

Niilo Tarvajärvellä oli tilanteessa hengenlähtö lähellä, mutta hän jäi henkiin. Hän kuitenkin sisuuntui omasta onnettomuudestaan sen verran paljon, että hän halusi laittaa suomalaiselle liikennesekoilulle pisteen. Tarvajärvi ajatteli, että paremmilla Liikkuvan poliisin resursseilla saataisiin liikenteeseen enemmän kuria, joka pelastaisi suomalaisten ihmishenkiä tien päällä.

Nextory- E- ja äänikirjoja 45 päivää maksutta

  • Maksuton 45 päivän kokeilu (normaalisti 14 päivää)
  • Rajaton pääsy e-kirjoihin ja äänikirjoihin
  • Ei sitoutumisaikaa: voit irtisanoa tilauksesi milloin haluat
Aloita kokeilujakso

Varankeruuta Hamsteri-tarrojen avulla

Saadakseen poliisille lisää resurssia käytettäväksi, Tarvajärvi suunnitteli Suomessa ainutlaatuisen keräyksen, jonka perustana olivat mm. huoltoasemilla myytävät Hamsteri-tarrat. Tarrat olivat edullisia valmistaa, jolloin niihin saataisiin mukava kate, jonka avulla voitaisiin rahoittaa Suomen poliisille uusia poliisiautoja.

Keräys onnistui yli odotusten. Suomalaiset lähtivät innokkaasti mukaan tarrakampanjaan, sillä sen hyödyt olivat konkreettisesti nähtävissä kaikille suomalaisille. Lisäksi liikenneturvallisuuden kasvattaminen keinolla millä hyvänsä nähtiin hyvänä asiana.

Tarvajärven keräys huipentui Senaatintorilla 14.5.1967, jolloin Liikkuvalle poliisille lahjoitettiin tarrakeräyksen avulla kaikkiaan 51 poliisiautoa, joiden oli määrä mennä liikenteenvalvontaan. Autot luovutettiin poliisille suurien juhlallisuuksien kera.

Autodude - Pohjoismaiden suurin ja halvin autonhoitokauppa

  • Autonhoitoalan parhaat tuotemerkit
  • Ilmainen 30 vrk palautusoikeus
  • Nopeat 1 - 2 vrk toimitukset
  • Koeajolle.comin lukijoille ilmaiset toimitukset yli 50€ tilauksiin (norm. 120€)
Tutustu valikoimaan

Kansalaiset ja yritykset mukaan pöhinään

Positiivinen pöhinä keräyksen ympärillä oli sen verran merkittävä, että tavallisten kansalaisten lisäksi myös erilaiset yritykset ja yhdistykset halusivat niin ikään osallistua keräykseen. Öljy-yhtiö Shell lahjoitti viisi uutta poliisiautoa sekä Volvo-Auto ja Helsingin Urheiluautoilijat ry oman autonsa. Kaikkiaan tempauksella saatiin peräti 58 upouutta autoa poliisin käyttöön.

Poliisille lahjoitettu kalusto oli hyvinkin kirjavaa. Uusien autojen joukossa oli 11 Volkswagen Kuplaa, kymmenen Opel Rekordia ja Volvo Amazonia, kahdeksan Moskvitš Eliteä ja Dodge Dartia, viisi Plymouth Valiantia ja Volvo 144:ää sekä yksi Volvo P1800 -urheiluauto.

Kirjavalla autovalikoimalla oli takana myös poliittinen tarina. Tarvajärvi itse olisi halunnut suosia pelkästään länsiautoja, mutta yleisen sovun ylläpitämiseksi joukkoon otettiin myös muutama itäauto, eli tässä tapauksessa Mosse.

Kaikkia näitä poliisiautoja alettiin kutsua “Tarva-autoiksi” Tarvajärven mukaan. Tarva-autot ovat siis nimenomaan tässä yhteydessä vuonna 1967 poliisille lahjoitettuja ajoneuvoja. Joskus virheellisesti kaikista poliisille takavuosina lahjoitetuista autoista käytetään termiä Tarva-auto. Esimerkiksi Wihuri Oy lahjoitti poliisille kaksi Porsche 1600 Super –autoa kesällä 1961, mutta näitä ei pidä missään nimessä sekoittaa Tarva-autoihin.

Navigaattorit, kamerat, audio, ajoneuvojen lisävarusteet
  • Asiakkaiden suosittelema
  • 95% tuotteista on itse testaamiamme
  • Nopea toimitus
  • Monipuoliset maksutavat
  • 100% suomalainen yritys
Tutustu palveluun

Juhlahumusta työhön ja jopa närkästymiseen asti

Vaikka autot saatiin poliisille juhlallisin menoin, juhlat päättyivät kuitenkin nopeasti raakaan työntekoon. Tarva-autot päätyivät juuri sinne, minne ne olikin hankittu, eli tekemään ehtaa poliisityötä. Poliisille tyypilliseen tapaan edes autojen hieno taustatarina ei tuonut niille minkäänlaista erityiskohtelua, vaan autoja käsiteltiin aivan kuten kaikkia muitakin poliisiautoja. Sama ilmiö on näkynyt myös LUU-5 -poliisiauton kanssa.

Raaka työnteko tarkoitti Tarva-autojen kohdalla sitä, että autot kuluivat nopeaa tahtia ja sitä kautta ne putosivat myöhemmin pois poliisin käytöstä, josta ne menivät romuttamolle paalattavaksi. Tarva-autot kuluivat käytössä sellaisella tahdilla, ettei niiden pelastamista edes ehditty ajatella. Tästä syystä Tarva-autoista ole säilynyt kuin vain yksittäisiä kappaleita.

Vuonna 2005 Liikkuva poliisi lähti selvittämään Tarva-autojen kohtaloa, ja etsinnän perusteella vain viisi yksilöä oli selvinnyt 2000-luvulle asti. Yksi näistä Tarva-autoista, eli Volvo 144 S löytyy Tampereen Hervannasta Poliisimuseon näyttelystä. Elossa on myös Volvo P1800, joka näkyy tämän artikkelin kuvituskuvassa.

Hauska fakta on myös se, että Tarva-autot aiheuttivat myös suomalaisissa närkästymistä ja jonkinlaista katumista. Kuuleman mukaan useampikin Tarva-auton takapenkiltä poliisin kirjoittamaa pikavoittoa hakenut kuljettaja oli vedonnut siihen, ettei kansalaisten itsensä maksama auto saisi kirjoittaa kansalaisille sakkoja. Tarinan mukaan moni kuljettaja oli myös suutuspäissään avoimesti myöntänyt katuvansa Tarvajärven keräykseen ryhtymistä.

  • Vuosimalli:
  • Moottori: -litrainen bensiini ( kW)
  • Vaihteisto: Automaatti
  • Vetotapa: Etuveto
  • Mittarilukema: km
  • Koeajon tarjosi:

Nyt luetuimmat