Valmet 1502

Valmet 1502 – Suomalaisen traktoriteollisuuden pikkujättiläinen

Valmet 1502 oli traktori suoraan tulevaisuudesta. Siitäkään huolimatta aika ei ollut tuolloin kypsä suurtilallisten traktoreille.

Mikäli tavalliselta tallaajalta kysyttäisiin ensimmäistä mieleen juolahtanutta kuvaa traktorista, tässä traktorissa olisi luultavasti neljä pyörää, joista isommat olisi sijoitettu hytin ohella taka-akselille. Vaikka tämä on kliseisin mielikuva traktorista, vuosikymmeniin on ehtinyt mahtua jos jonkinlaista vaihtoehtoista ajatusta traktorin ulkomuodosta.

Kotimainen traktoriteollisuus Valmetin johdolla ei ole ollut tavallisesti hanakin valmistaja suunnittelemaan maailmaa mullistavia konseptitraktoreita. Yksi poikkeus mahtuu toki myös Valmetin historiaan, kun 1970-luvulla myyntiin tuli hyvin poikkeukselliselta näyttävä Valmet 1502.

Valmet 1502:n erikoisuuksia ei tarvitse lähteä selittämään auki. Tässäkin tapauksessa kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Traktorin ulkonäkö oli varsin poikkeuksellinen jopa nykyaikaan peilaten, ja vielä hurjempi ilmestys se on ollut vuonna 1975 jolloin koneen valmistus alkoi.

Valmet 1502
Kuvan lähde: https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Valmet_1502_six_wheels.jpg

POP Vakuutus alennuskoodi INSSIN

Turvaohjaamojen nopea kehitys

Valmetin filosofiaan oli jo aiemmin kuulunut se, että traktorit suunniteltiin kuljettajaa silmällä pitäen. Käytännön tasolla tämä tarkoitti sitä, että traktorien tuli olla helppokäyttöisiä, ergonomisia, hiljaisia, turvallisia ja erilaisiin sääolosuhteisiin soveltuva.

Erityisesti ohjaamoissa Valmet oli 1970-luvulla maailman valioluokkaa. Suomalainen lainsäädäntö vaati kaikkiin traktoreihin pakollisia turvaohjaamoja 1.7.1969 jälkeen rekisteröityihin koneisiin, mutta Valmet oli ottanut turvaohjaamon vakiovarusteeksi Valmet 900-maliin jo paria vuotta aiemmin.

Lue myös: Pikku-Valmet 15 ja 20 – piikkilangankiristäjä aloitti traktorituotannon

Siinä missä muut valmistajat keskittyivät turvaohjaamoissa sen tärkeimpään ominaisuuteen, kuljettajan suojaamiseen traktorin kaatuessa, Valmet alkoi kiinnittää huomiota myös ohjaamon mukavuustekijöihin. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että Valmet pyrki tekemään mahdollisimman hiljaisia ohjaamoita, joissa myös työskentelylämpötilat pysyisivät kohdillaan.

Valmet oli jo vuonna 1971 julkaistussa 502-traktorissa onnistunut rakentamaan erinomaisen hytin, jota markkinoitiin maailman hiljaisimpana traktorin ohjaamona. Kun sama temppu toistettiin myös isommissa Valmet 702- ja 1102-malleissa, menestys oli taattu. Valmetista tulikin vuonna 1973 Suomen markkinajohtaja traktoreissa.

Tarinointi turvahyttien historiasta on hyvä alustus myös Valmet 1502:n maailmaan, jossa hytti on iso ja monellakin tapaa poikkeuksellisen näköinen. Erikoisen ulkomuodon takaa löytyvät kuitenkin käytännön hyödyt. Alaspäin kapenevan hytin tarkoituksena on suojata kuljettajaa auringolta, jolloin hytti pysyisi myös mahdollisimman viileänä kuumanakin kesäpäivänä. Lisäksi hytti sijoitettiin paikkaan, jossa heilahdukset oli minimoitu.

Valmet 1502
Kuvan lähde: https://commons.wikimedia.org/wiki/File:G%C3%A5rdskulla_museo_18.jpg

Valostore- Pohjoismaiden suurin ja halvin valokauppa

  • Valaisinalan parhaat tuotemerkit
  • Ilmainen 30 vrk palautusoikeus
  • Nopeat 1 - 2 vrk toimitukset
  • Koeajolle.comin lukijoille ilmaiset toimitukset yli 50€ tilauksiin (norm. 140€)
Tutustu valikoimaan

Maailman ensimmäinen telivetoinen traktori

Valmet 1502 sai myös kunnian olla maailman ensimmäinen telivetoinen traktori. Takana oleva teli nousee sekä edestä, että takaa – tarvittaessa jopa ristiin. Tällä tavalla traktorille saatiin erilaisia hyötyjä, kuten vaikkapa pienempi kääntösäde.

Telivedolla oli myös muita hyötyjä. Sen avulla haettiin parempaa pitoa vaikeissa maasto-olosuhteissa sekä yleistä mukavuutta ajamiseen, sillä telivetoisuus vähensi heilahduksia ja teki ajamisesta tasaisempaa etenkin suuremmissa ajonopeuksissa. Voidaan siis sanoa, että teliveto oli osaltaan mahdollistamassa entistä suurempien ajonopeuksien käyttöä peltokäytössä.

Telin yhteyteen Valmet tarjosi myös erillistä telasarjaa, jonka avulla traktorin suuri paino jakautuisi yhä suuremmalle alueelle, välttäen näin pintavaurioiden syntyä. Paino oli tosiaankin yksi Valmet 1502:n heikkouksia, sillä traktorin kokonaismassa nousi äkkiä 7000 kilogrammaan, mikä oli tuohon aikaan valtava koko traktorille.

Valmet 1502
Kuvan lähde: https://history.valtra.com/fi/galleria/1970/category/6-1970

Nextory- E- ja äänikirjoja 45 päivää maksutta

  • Maksuton 45 päivän kokeilu (normaalisti 14 päivää)
  • Rajaton pääsy e-kirjoihin ja äänikirjoihin
  • Ei sitoutumisaikaa: voit irtisanoa tilauksesi milloin haluat
Aloita kokeilujakso

Raakaa voimaa

Suurikokoinen traktori tarvitsi liikkuakseen myös voimaa, jota saatiin uudesta Valmetin 6-sylinterisestä turboahdetusta 611CS-moottorista, joka tarjoili aikakaudelle erinomaiset 136 hevosvoimaa. Valmet 1502:n vaihteisto perustui pykälää pienemmän 1102-mallin vaihteistoon, jossa oli nopeuksia vain kaksinkertainen määrä.

Traktorin tuotanto alkoi Suolahden tehtaalla vuonna 1975. Alkuun traktoria valmistettiin vain telavetoisena vuosien 1975–1979 ajan, mutta vuonna 1980 myös etuakselin sai vetävänä. Tämä oli iso etu, sillä aiemmin telin nostaminen oli tehnyt traktorista vain “kaksivetoisen”, mutta vetävän etuakselin ansiosta vetäviä pyöriä riittäisi telin nostamisesta huolimattakin.

Edes vetävä etuakseli ei pelastanut 1502-mallia, vaan sen tuotanto lopetettiin vuoden 1980 päätteeksi. Vaikka Valmet 1502-traktoria markkinoitiin seuraavan vuosikymmenen traktorina, ei siitä tullut koskaan suurta menestystä.

Vähän lähteestä riippuen Valmetin valmistusmääriksi on kerrottu 28 tai 36, joka on joka tapauksessa todella pieni määrä traktorille, jonka oli tarkoitus mullistaa tulevat traktorit. Itse asiassa Valmet 1502 ei juuri muuttanut maataloustraktorien tulevaisuutta.

Valmet 1502
Kuvan lähde: https://history.valtra.com/fi/galleria/1970/category/6-1970

Autodude - Pohjoismaiden suurin ja halvin autonhoitokauppa

  • Autonhoitoalan parhaat tuotemerkit
  • Ilmainen 30 vrk palautusoikeus
  • Nopeat 1 - 2 vrk toimitukset
  • Koeajolle.comin lukijoille ilmaiset toimitukset yli 50€ tilauksiin (norm. 120€)
Tutustu valikoimaan

Miksei Valmet 1502 pärjännyt?

Valmet 1502:n kohtaloksi koitui moni asia, mutta aikakausi oli yksi suurimmista. Telivetoisen traktorin projekti oli startannut jo 1960-luvun puolella, mutta se saatiin valmiiksi vasta 1970-luvun puolivälissä. Ajankohtaa kiusasivat öljykriisi ja suuri inflaatio.

Lue myös: Mercedes-Benz W116 – Öljykriisi kiusasi ensimmäistä Ässä-Mersua

Siinä Valmet oli oikeassa, että maatalouden tilakoot tulivat kasvamaan, mutta se ei näkynyt vielä 1970-luvulla kovinkaan paljoa. Ison kokoluokan maatiloja oli Suomessa vain muutamia, jotka olisivat näin isoa ja kallista traktoria kenties tarvinneet. Vaikka traktorista kaavailtiin mullistajaa nimenomaan maatalouskäytössä, siihen niitä ei lopulta myyty juuri lainkaan.

Balsamiksi Valmet 1502:n haavoihin tuli kuitenkin teollisuus, joka näytti kelpuuttavan suurikokoisen traktorin joten kuten omiin toimiinsa. Valmet 1502:sta on suorastaan mahdoton puhua ilman Vapon mainintaa, sillä turvetuotannossa traktori oli hyvä.

Myös metsäteollisuus hyödynsi traktoria, kun tarvitsi kuljettaa suuria puutavaramääriä maantiellä. Tämäntapaiseen työhön Valmet 1502 soveltuikin hyvin, sillä se tarjosi kuljettajalle korkeat nopeudet maantienllä sekä ajovoimanoton.

Valmet 1502
Kuvan lähde: https://history.valtra.com/fi/galleria/1970/category/6-1970

Solarplexius - ikkunantummennukset

  • Ilman vettä, liimaa, kupruja ja naarmuja
  • Tummennuskalvoa yksinkertaisempi ratkaisu
  • Täydellinen lopputulos joka kerta
  • Helppo ja nopea asennus 15 minuutissa
Tutustu tuotteeseen

Parit spin-offit

Kuten kaikissa hyvissä tarinoissa, myös Valmet 1502 pitää sisällään parit mielenkiintoiset spin-offit, eli projektista irtaantuneet toisenlaiset projektit. Näissä mukana olivat niin Finnair kuin myös puolustusvoimat.

Valmet 1502 loi pohjan projektille, jossa Valmet, loimaalainen Syväsen Konepaja ja Finnair rakensivat lentokoneiden hinaukseen soveltuvan Valmet 1542 -traktorin. Tämä projekti on esitelty Tekniikan Maailman numerossa 16 vuonna 1979. Valmet 1542:ssa riitti voima ja pito vetää raskaitakin matkustaja- ja rahtikoneita lentokentillä.

Yksi Valmet 1542:n erikoisuuksia oli hydraulisesti nouseva ja laskeva ohjaamo. Matala rakenne mahdollisti liikkumisen DC-9:n siipien ali. Vaikka Valmet 1542 oli hyvä työssään ja jaksoi vetää suuriakin lentokoneita, mitään kansainvälistä menestystarinaa siitä ei tullut.

Toinen mielenkiintoinen Valmet 1502-johdannainen projekti oli puolustusvoimien maastokelpoisen miehistönkuljetusajoneuvon suunnittelukilpailu 1980-luvun alussa. Puolustusvoimat haki armeijan käyttöön uudenlaista panssaroitua miehistönkuljetusajoneuvoa. Puolustusvoimat jätti kuitenkin melko vapaat kädet tehtaille, joka mahdollisti hyvinkin erilaisia innovaatioita.

Merkittävin taistelu voitosta nähtiin kahden suomalaisen konepajan välillä. Sisu ja Valmet aloittivat oman mittelönsä kisassa. Valmetin luonnos oli nimeltään Valmet 1912-6, lempinimeltään Panssari-Valmet, eli PaVa, ja se perustui Valmetin metsäkoneen rakenteeseen, jossa taas oli Valmet 1502:n geenejä mukana. Panssari-Sisun versio perustui vastaavasti maastokuorma-autoon.

Vähemmän yllättävästi Panssari-Valmet pärjäsi Panssari-Sisua paremmin maasto-olosuhteissa, mutta maantiellä Sisu veti pidemmän korren. Lisäksi Sisu oli Valmetia huomattavasti helpompi huollettava. Sisu voittikin tämän taiston nimenomaan kokonaisuutta katsellessa.

Valmet 1502 lavetti
Kuvan lähde: https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Valmet_1502_on_a_truck.JPG

Skruvat- Pohjoismaiden johtava varaosaliike netissä

  • Hintatakuu
  • Nopea toimitus
  • Pohjolan suurin valikoima
Tutustu valikoimaan

Valmet 1502:n perintö elää yhä

Aivan totaalinen floppi Valmet 1502 ei ollut, sillä pahimmillaan tämäntapaiset “suuruudenhullut projektit” koituvat jopa koko merkin kohtaloksi. Näin ei onneksi päässyt Valmetin kohdalla käymään. Valmet 1502 oli epäonnistuminen, mutta pieniä palasia projektista pystyttiin myös hyödyntämään toisaalla.

Lue myös: Volkswagen Phaeton – suuruudenhullu projekti maksoi VW:lle miljardeja

Ensinnäkin Valmet 1502:n moottori loi perustan lähes koko Valmetin moottoreille vuosikymmeniksi eteenpäin. Sen kuusisylinterisen 6,6-litraisen moottorin puolikkaasta saatiin 3,3-litrainen moottori tulevaan Valmet 602 -malliin. Samalla se loi kokonaan uuden moottorisarjan Valmetille, jossa yhden sylinterin iskutilavuus oli 1,1 litraa.

Myös muitakin hyötyjä saatiin 1502-mallista. Sen hytin muodot tulivat myöhemmin tutuksi Valmetin maansiirtokoneissa. Myöskään telitraktorin merkitystä Valmetin metsäkoneteollisuuden tulevaisuudessa ei voi vähätellä.

Liikkuvaa kuvaa Valmet 1502 -traktorista voit katsoa Vauhtipyörän YouTube-kanavalta.

  • Vuosimalli:
  • Moottori: -litrainen bensiini ( kW)
  • Vaihteisto: Automaatti
  • Vetotapa: Etuveto
  • Mittarilukema: km
  • Koeajon tarjosi:

Lähteet: Koneviesti

Nyt luetuimmat