Volvo 480

Volvo 480 – Pieni ja erikoinen Volvo oli aikaansa edellä

Jos minun pitäisi valita mahdollisimman eksoottinen Volvon malli, en miettisi hetkeäkään. Valintani olisi ehdottomasti Volvo 480.

Monet meistä saattavat vielä muistaa ne ajat, kun kaikki Volvot olivat takavetoisia, eikä etuvetoisista Volvoista ollut tietoakaan. Sen sijaan harvemmat meistä muistavat Volvo 480:aa, joka sai kunnian kantaa ruotsalaismerkin ensimmäisen etuvetoisen automallin viittaa.

Volvo 480 oli valmistuksessa melko pitkään, vuosina 1986-1995, mutta se ei saavuttanut melkein kymmen vuoden mittaisen elinkaarensa aikana minkäänlaista kestosuosikin asemaa, mihin oli totuttu esimerkiksi kartano-Volvon kanssa. Hollannissa valmistetun mallin myynti jäi melko vähäiseksi ja sitä myötä 480 on käynyt varsin harvinaiseksi autoksi.

Volvo 480
Kuvan lähde: https://commons.wikimedia.org/wiki/File:1988_Volvo_480ES.JPG

POP Vakuutus alennuskoodi INSSIN

Takaisin sporttisten autojen markkinoille

Lähtökohta Volvo 480:n suunnittelulle oli herkullinen, mutta tarinan alku löytyy niinkin kaukaa kuin vuodelta 1978.

Volvo tahtoi mukaan sporttisten autojen markkinoille, sillä sen edellinen Volvo 1800ES-malli oli lopetettu vuonna 1973 uusien turvasäädösten myötä. Tuolloin Yhdysvalloissa astui voimaan laki, jonka myötä auton puskurien tuli kestää viiden mailin nopeudesta tulevia törmäyksiä rikkomatta auton moottoria, valoja ja turvalaitteita. 

Volvo 480:n syntyä ei voi pitää mitenkään nopeana tapahtumana. Auton suunnittelu aloitettiin kahdeksan vuotta ennen tuotannon aloittamista. Ensimmäiset lehdistötiedotteet uudesta etuvetoisesta mallista annettiin syksyllä 1985, mutta yleisön eteen se saatiin vasta Geneven autonäyttelyssä maaliskuussa 1986. Myynti kuluttajille starttasi kaksi kuukautta myöhemmin toukokuussa.

Volvo 480
Kuvan lähde: https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Spaeter-480.jpg

Valostore- Pohjoismaiden suurin ja halvin valokauppa

  • Valaisinalan parhaat tuotemerkit
  • Ilmainen 30 vrk palautusoikeus
  • Nopeat 1 - 2 vrk toimitukset
  • Koeajolle.comin lukijoille ilmaiset toimitukset yli 50€ tilauksiin (norm. 140€)
Tutustu valikoimaan

Omaa sukua DAF

Volvo 480 rakennettiin Alankomaissa. Taustana tälle oli se, että Volvo oli ostanut vuonna 1975 hollantilaisen DAF:n henkilöautovalmistuksen itselleen ja uusi Volvo 480 jatkoi osaltaan myös DAF-tuotannon perinteitä.

Volvon autotuotanto Alankomaissa oli alkanut heti DAF-kaupan yhteydessä, eli vuonna 1975. Ensimmäiset ruotsalaisvalmistajan Alankomaissa tuottamat autot olivat Volvo 66-malleja. Vuotta myöhemmin tehtaalla aloitettiin myös Volvon 300-sarjan tuotanto. Vuonna 1986 tuotantoon päässyt Volvo 480 oli tehtaan kolmas Volvo-malli, jota seurasi vuotta myöhemmin Volvon 440- ja 460-mallit.

Volvo 480:n suunnittelusta vastasi hollantilainen John de Vries, joka on tehnyt pitkän uran DAF:n raskaiden ajoneuvojen kanssa, mutta vastannut myös jo aiemmin lanseeratun Volvon 300-sarjan suunnittelusta.

Volvo 480
Kuvan lähde: https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Volvo_480_Heck.jpg

Nextory- E- ja äänikirjoja 45 päivää maksutta

  • Maksuton 45 päivän kokeilu (normaalisti 14 päivää)
  • Rajaton pääsy e-kirjoihin ja äänikirjoihin
  • Ei sitoutumisaikaa: voit irtisanoa tilauksesi milloin haluat
Aloita kokeilujakso

Ennennäkemätön ulkomuotoilu – vai oliko?

Jos Volvon siirtyminen hiljalleen kohti etuvetoisten aikakautta oli iso muutos, niin isoja muutoksia nähtiin myös auton ulkoasussa. Erikoisia yksityiskohtia on niin paljon, että on jopa vaikea sanoa mikä pistää silmiin ensimmäisenä. Täysin tyhjästä ulkoasu ei kuitenkaan tullut, vaan se mukaili pitkälle 13 vuoden takaista edeltäjäänsä, Volvo 1800ES:ää.

Volvo 480 oli 2 + 2 paikkainen “pystyperäinen monikäyttöcoupe”, jossa oli vähän kaikkea. Se on kolmiovinen hatchback, jonka perä muistuttaa vähän liftbackin ja farmariauton takaosan risteytystä. Kaiken kruunasi se, että auton oli tarkoitus olla sporttinen. Auto erosi merkittävästi aiemmista Volvon malleista, jotka olivat viivoittimella piirrettyjä ja suurella laatikkomaisella ulkoasulla varustettuja.

Myös auton keula erosi merkittävästi muista autoista. Siinä on keulalla peräti kolmet ajovalot molemmissa nurkissa: ylimpänä oli Volvon historian ainoat konepellin sisältä ylös ponnahtavat valot, sen alla normaalit valot ja puskurin alla vielä sumuvalot. Sumuvalojen välissä puskurin alapuolella oli Volvon perinteinen maski, joka sijaitsi siis poikkeuksellisesti puskurilinjan alapuolella.

Volvo 480
Kuvan lähde: https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Volvo_480_S_2.0i_(26665345378).jpg

Autodude - Pohjoismaiden suurin ja halvin autonhoitokauppa

  • Autonhoitoalan parhaat tuotemerkit
  • Ilmainen 30 vrk palautusoikeus
  • Nopeat 1 - 2 vrk toimitukset
  • Koeajolle.comin lukijoille ilmaiset toimitukset yli 50€ tilauksiin (norm. 120€)
Tutustu valikoimaan

Ei päätynytkään rapakon taakse

Vaikka Volvo 480:n piti olla sporttinen, sen tekniikka ei ollut alkuun kovin kummoinen. Moottorivaihtoehtoja oli tasan yksi: Renaultin valmistama 1,7-litrainen bensiini, jossa oli 108 hevosvoimaa. Turbolla varustettua moottoria saatiin odottaa vuoteen 1988 asti, jolloin samaisesta moottorista puristettiin irti jo 120 hevosvoimaa.

Takapakkia nähtiin myös Volvo 480:n matkasta Pohjois-Amerikkaan, jonka markkinoille malli oli pitkälti suunniteltu. Hieman ironisesti Volvo 480 ei päätynyt koskaan myyntiin rapakon taakse, vaikka auto suunniteltiin Pohjois-Amerikkalaisten standardien mukaan.

Suurin syy 480:n pitäytymisessä Amerikan ulkopuolella johtui auton pitkästä suunnitteluprosessista. Autoa suunniteltiin vietäväksi Yhdysvaltoihin jo 1980-luvun alkupuolella, mutta valmistus alkoi vasta vuonna 1986. Näiden vuosien aikana dollarin kurssi oli kuitenkin heikentynyt merkittävästi, minkä vuoksi Volvo panttasi auton vientiä Yhdysvatolihin. Epäonnen kruunasi lopulta vuoden 1987 pörssiromahdus, joka viimeistään romutti Volvon halun viedä 480-mallia Yhdysvaltoihin.

Volvo 480 turbo
Kuvan lähde: https://commons.wikimedia.org/wiki/File:K456ACF_1992_Volvo_480_Turbo_SR.jpg

Solarplexius - ikkunantummennukset

  • Ilman vettä, liimaa, kupruja ja naarmuja
  • Tummennuskalvoa yksinkertaisempi ratkaisu
  • Täydellinen lopputulos joka kerta
  • Helppo ja nopea asennus 15 minuutissa
Tutustu tuotteeseen

Harvinaiseksi käynyt auto

Vaikka Volvo 480 ei päässyt samanlaiseen asemaan kuin sitä edeltänyt Volvo 1800 pääsi, sitä myytiin kuitenkin melko paljon vajaan kymmenen vuoden aikana. Autoa valmistettiin kaikkiaan 76 375 kappaletta, mikä on todella paljon siihen nähden, miten vähän näitä autoja on näkynyt koskaan liikenteessä. Tällä hetkellä Nettiautossa on myynnissä vain kaksi kappaletta Volvo 480-malleja.

Sen sijaan Volvo 480:n sisarmallit 440 ja 460 ovat yhä tänäkin päivänä kohtuullisen yleisiä ilmestyksiä suomalaisessa liikenteessä. Saman pohjalevyn päälle rakennetut mallit valmistettiin 480:n tavoin Alankomaissa ja niissä on paljon Volvo 480:n komponentteja. Sisarmallit julkaistiin vuotta myöhemmin, mutta ne pysyivät myös tuotannossa vuoden 480-mallia pidempään.

Volvo 480:n valmistus lakkasi syyskuussa 1995. Sattumalta samaan aikaan Alankomaiden tehtailla käynnistyi varsin suosituksi malliksi nousseiden Volvo V40:n ja S40:n valmistus, vaikkeivat ne tietenkään olleet missään mielessä 480-mallin korvaajia.

Aivan täysin Volvo 480:n legenda ei kuitenkaan pysähtynyt 90-luvun puoliväliin. Auto sai jälleen kerran muutaman vuoden tauon jälkeen uuden seuraajan, kun uusi kolmiovinen hatchback, Volvo C30 julkaistiin.

  • Vuosimalli:
  • Moottori: -litrainen bensiini ( kW)
  • Vaihteisto: Automaatti
  • Vetotapa: Etuveto
  • Mittarilukema: km
  • Koeajon tarjosi:

Nyt luetuimmat