Vaikka sää ja auto olivat hyvinkin harmaat, Volvo V40 D2 jäi mieleen väriläiskänä kaiken harmauden keskellä.

Vielä puoli tuntia ennen koeajon sovittua alkamisajankohtaa elämäni näytti hyvinkin harmaalta. Koeajo oli sovittu tietoisesti perjantaipäivälle, jolloin pitäisi vähän kovempien pakkasten jälkeen olla taas lauhempaa. Kieltämättä nollan paikkeilla pyörivä lämpötila tuntuikin jo lähes shortsikeliltä, mutta muu sää olikin sitten mallia kauhea. Räntää tuprutti sellaisella tahdilla, että näkyvyys oli paikoittain suorastaan surkea.

Onneksi ilma kirkastui hieman päästessäni LänsiAuto Espoon pihaan. Olin sopinut poikkeuksellisesti ennakkoon koeajon vuoden 2017 Volvo V40:stä. En tiedä kunnioittivatko säiden herrat tätä “ajanvarausta”, mutta koeajolle päästiin lopulta ihan asiallisissa olosuhteissa.

Tälläkin kerralla kaava on tuttu. Tarkoituksena olisi hävittää nykyinen H-sukupolven Opel Astra ja korvata se jonkinlaisella vähäkulutteisella autolla. Kilometrejä mittariini kertyy sen verran, että se on vähän kiikun kaakun, kannattaisiko ajaa bensalla vai dieselillä. Tällä kertaa valinta kohdistui kuitenkin dieseliin.

Volvo V40 D2 Business kokemuksia

POP Vakuutus alennuskoodi INSSIN

Volvo V40 – kulkee lähes pyhällä hengellä

Olen joskus kuullut vinkin siitä, että jos kaipaa mahdollisimman naftapihiä autoa, kannattaa tsekata Volvo V40. Nämä puheet eivät osoittautuneet pelkäksi sissimarkkinoinniksi, vaan Volvon tarjoamien kulutuslukemien mukaan V40 syö ainetta noin kolme litraa satasta kohden, mikä on siis suorastaan uskomaton lukema. Ainakin jos sitä vertaa noin 7 litraa satasella ryystävään Astraan.

Pakkohan sitä oli laskeskella hieman ääneen lukemia Volvon innoittamana. V40:ssä on internetin mukaan 62 litran tankki, ja jos auto kuluttaa kolme litraa satasella, pääsee tankillisella jopa 2000 kilometriä. Sehän on jo sellainen matka, että heikommat unohtavat sen aikana jo tankkaamisen jalon taidon.

Nykyisen Astran kanssa tankkaaminen tulee kieltämättä tutuksi. Asioin melko säännöllisesti Jyväskylässä, mikä tarkoittaa aina vähintään yhtä tankkausta reissun aikana. Mikäli liikkeelle lähtee tyhjällä tankilla ja haluaa palata kotipihaan edes puolillaan olevalla tankilla, reissuja polttoaineasemille joutuu tekemään äkkiä kaksi.

Volvo V40 D2 Business kokemuksia

Yllättävä tieto: Volvo V40 ei olekaan farmari

Taannoin Volvon mallimerkintäkäytäntö oli hyvinkin simppeli. V-kirjaimella alkavat mallit ovat aina farmareita, kun taas S-kirjaimella ovat sedaneita. Näiden lisäksi on C-kirjaimella alkavia coupe-malleja, kuten Volvo C30. Yksinkertaisuus on kaunista tälläkin kertaa.

Sen sijaan enää tämä sääntö ei näyttääkseen pidä paikkaansa. Kieltämättä ihastellessani autoa autoliikkeen parkkipaikalla, huomioni kiinnittyi auton pieneen kokoon. Etenkin takaviistosta katsellessa mieleeni tuli Ford Focus hatchback, joka taas ei ole mitenkään tunnettu isokokoisuudestaan. Miten Volvon “klassikkofarmari” voi tuoda mieleen pienen auton?

Volvo V40 D2 Business kokemuksia

Toisaalta Focus-mielikuvat eivät ole kovin kaukaa haettua, sillä tämän automallin lanseerausvaiheessa Ford ja Volvo olivat naimisissa keskenään, joten Focus ja V40 jakavat jonkin verran samoja geenejä.

Näinhän se kuitenkin virallisesti on, ettei tämä periaatteessa toisen sukupolven Volvo V40 ole millään mittarilla farmari, vaikka nimi siihen viittaakin. Tämä myös selittää sen, miksi takaluukku näytti niin kovin pieneltä. Sinne ei esimerkiksi mahtunut kuin kolme kesärengasta, vaikka Volvo oli varustettu melko pienillä 16-tuumaisilla renkailla.

Volvo V40 D2 Business kokemuksia

Pienessä autossa ison auton tuntua

Jos ensimmäinen hämmennys oli se, että Volvo V40 oli periaatteessa vähän pienempi, kuin mitä olisin ennalta odottanut, se alleviivasi seuraavaa hämmennystä entisestään. Tämä Volvo V40 tuntui nimittäin erittäin jyhkeältä ja vakaalta ajettavalta.

Mikäli minut olisi saateltu sokkona autoon ja käsketty lähteä liikkeelle, olisin veikannut joutuneeni pykälää isomman Volvo V70:n rattiin. Se on muuten autolle todella iso kehu, jos se muistuttaa V70-mallia. Kyseessähän on kuitenkin Volvon kenties ikonisimpia malleja, joka kantaa “Kartano-Volvon” perinteitä.

Volvo V40 D2 Business kokemuksia

Etenkin kun palataan uudelleen tuohon mainitsemaani Ford Focus-taustaan, niin Volvo V40 on todellakin piristävä yllätys. Autossa voi olla ehkä tilaa vähän heikosti, mutta ajo-ominaisuuksiltaan auto on hyvä. Keliolosuhteetkaan eivät olleet otollisimmasta päästä, vaan tien pinta piti päällään ohuen loskakerroksen, mutta V40 ei ollut tästä moksiskaan.

Koitin googletella mitä kaikkea yhteistä Focus ja V40 jakavat saman pohjalevyn lisäksi, mutta en päässyt siitä oikein selvyyteen. Joidenkin lähteiden mukaan “lähes kaikki” V40:ssä on Fordin tekemää, mutta ei tässä autossa ole oikeastaan lainkaan “Fordimaista” fiilistä, ja hyvä niin. Kyllä tämä auto tuntuu ihan täysveriseltä ruotsalaiselta Volvolta.

Volvo V40 D2 Business kokemuksia

Avaa ilmainen Nordnet-osakesalkku ja aloita sijoittaminen

Volvot yleensä hyvillä varusteilla, niin myös V40

En tiedä olenko markkinoinnin uhri, mutta minulle on jäänyt Volvoista mieleen hyvä varustelutaso. Harvoin missään näkee huonoilla varusteilla olevaa Volvoa, vaan lähes jokaiseen on onnistuttu poimimaan perusmukavuuksien kaveriksi vähän eksoottisempiakin lisävarusteita. Volvo V40:n kohdalla vakiovarustelu on nettikirjoittelun mukaan Volvon mittapuilla huono, mutta aidot Volvo-kuskit ovat paikanneet tätä asiaa ruksimalla varustelistasta usein läjän lisävarusteita.

Koeajoyksilömme kantoi varustetasoa Business, jonka sisältö ei käynyt minulle kovin selväksi. Autossa oli kuitenkin kaikki tarvittavat hilppeet Webastoa, LED-ajovaloja, sadetunnistinta ja vakionopeudensäädintä myöten. Varustelistan hienoimman nimen tittelin ansaitsee “Thors hammer” LED-päiväajovalot, joilla tarkoitetaan umpion poikki kulkevia päiväajovaloja.

Volvo V40 D2 Business kokemuksia

Kenties kaikista erikoisin varuste löytyi konepellin alta, nimittäin Volvo V40 kätkee sisäänsä jalankulkijan turvatyynyn. Jos joku teistä miettii sitä, miltä jalankulkijan turvatyyny näyttää, niin YouTube sivistää tälläkin kertaa kiinnostuneita.

Volvollahan on erittäin suuri maine turvallisena autona, jota jalankulkijan turvatyyny tietenkin edustaa. Sitä en osaa sanoa, miten yleistynyt varuste tuo on Volvojen ulkopuolella, mutta uskoisin Volvon jälleen kerran luovuttaneen innovaation patentit myös muiden merkkien käyttöön. Näinhän Volvo teki 1970-luvulla patentoidessaan kolmepisteturvavyön.

Maininnan ansaitsee myös Volvon mittaristo, joka oli jopa niinkin hieno, ettei allekirjoittanut osannut oikein käyttää sitä. Mittaristossa on valittavana useita erilaisia teemoja, ja alapuolen kuvassa valinta on kohdistunut performance-teemaan, jonka on tarkoitus tuoda kuljettajalle suorastaan kilpailuhenkiset fiilikset ratin taakse.

Volvo V40 D2 Business kokemuksia

Vain rahat puuttuvat

Koeajoyksilömme oli varustettu kuusivaihteisella manuaalilaatikolla, sekä kaksilitraisella dieselmoottorilla. Rehellisesti sanottuna kuvittelin istuneeni Volvon 1.6-litraisen dieselin rattiin, mutta vasta kotona minulle paljastui moottorin todellinen koko.

En tiedä olisivatko auton kulutuslukemat vielä pienemmät tuon pienemmän moottorin kanssa, mutta vähällä se auto kulki nytkin. Vaikka autoa kaivettiin hetki eteen lumen ja jään alta samalla kun tyhjäkäynti lämmitti autoa, sekä koeajorundimme oli käytännössä pelkkää kaupunkiajoa, keskikulutus jämähti alle viiteen litraan satasella. Täytyy kyllä uskoa, että vähällä se kulkee.

Volvo V40 D2 Business kokemuksia

Volvon huoltoväli pisti myös silmiin. Kerkesin jo hieman huolestua, kun autoa oli huollettu “vain” 30 tkm välein, mutta tarkempi tutustuminen huolto-ohjeeseen kertoi tämän olevan normaalin huolto-ohjelman mukaista suoritusta. Ostohousujen vetämistä jalkaan hillitsi myös se fakta, että jakopäähuolto olisi Volvossa tuloillaan reilun vuoden päästä.

Kaikkiaan auto oli kuitenkin jälleen kerran positiivinen yllätys, mikä on ehkä vähän jo klisee tässä blogissa. Pelkäsin joutuvani Ford Focuksen rattiin, mutta Focusta enemmän mieleeni tuli kuitenkin Volvo V70.

Volvo V40 voisi olla hyvinkin potentiaalinen vaihtoehto oman Astrani manttelinperijäksi, mutta tässä yksilössä pian lankeava jakopääremppa sekä uusimiskunnossa olleet kesärenkaat laittoivat minut siirtymään kohti seuraavia vaihtoehtoja.

Volvo V40 D2 Business
  • Vuosimalli: 2017
  • Moottori: 2.0-litrainen diesel (88 kW)
  • Vaihteisto: Manuaali
  • Vetotapa: Etuveto
  • Mittarilukema: 127000 km
  • Koeajon tarjosi: LänsiAuto Espoo

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *