Volkswagen ja Toyota eivät ole juuri tehneet yhteistyötä. Volkswagen Taro oli kuitenkin Toyotan yritys vauhdittaa Hilux-markkinaa.

Toyota Hilux on ollut jo vuosikymmenet yksi ikonisimmista lava-autoista maailmassa. Ainoa poikkeus Hiluxin dominointiin on nähty lähinnä Yhdysvalloissa, missä amerikkalaiset suosivat lava-autoja, mutta heidän valintansa kohdistuu usein paikallisiin autovalmistajiin.

Vuonna 1988 Toyota Hiluxista nähtiin viides sukupolvi, joskin syystä tai toisesta Hiluxin sukupolvet eivät ole jostain syystä kaikissa lähteissä aina yhtä selviä. Niin tai näin, uuden sukupolven Hiluxin kanssa Toyota teki yllättävän ja suorastaan ennennäkemättömän peliliikkeen: se löi hynttyyt yhteen Volkswagenin kanssa.

Toyotan ja Volkswagenin yhteistyö oli jotain aivan uutta, sillä aiempia yhteistyömalleja näillä kahdella valmistajalla ei ollut. Vaikka Toyota Hilux oli saavuttanut jo suuren suosion ympäri maailmaa, tavoitteli se Volkswagenin avulla entistä parempaa jalansijaa Euroopan markkinoilla.

Tästä yhteistyöstä syntyi Volkswagen Taro, jota valmistettiin “aidon ja alkuperäisen” Toyota Hiluxin rinnalla koko viidennen sukupolven tuotannon ajan.

Volkswagen Taro
Kuvan lähde: https://commons.wikimedia.org/wiki/File:VW_Taro_1987-1991_frontleft_2008-03-29_A.jpg

POP Vakuutus alennuskoodi INSSIN

Volkswagen Taro toi uuden aluevaltauksen Volkkarille

Kuten hyvin usein yhteistyömalleilla on tapana, myös Volkswagen Tarolla oli molemminpuolisia intressejä. Toyota hamusi isompia markkinoita Euroopassa, joten se luotti Volkswagenin maineeseen paikallisena autovalmistajana.

Volkswagenin vinkkelistä taas Taro tulisi täyttämään mallistossa olevan aukon, mikä sillä oli hyötyajoneuvoissa. Mallistossa oli jo pieni Caddy-avolava, sekä kuorma-auton kokoluokassa painiva LT, jota sai myös jonkinlaisena pickup-mallina. Sen sijaan “keskikokoinen lava-auto” puuttui Volkswagenin mallistosta kokonaan.

Käytännössä Toyota Hilux osui sellaisenaan juuri tähän kokoluokkaan. Yksinkertaisesta ja simppelistä tuotannostaan tuttu Toyota teki sinänsä ihan loogisen päätöksen, eli miksi lähteä keksimään pyörää uudestaan, kun käsissä on jo legendaarinen tuote. Tämän myötä Toyota Hiluxia päätettiin alkaa valmistamaan Saksassa Volkswagenin hyötyajoneuvo-tehtaalla Volkswagen Taron nimellä.

Taro on muuten japania ja tarkoittaa esikoispoikaa. Ei liene sattumaa, että Volkswagenin ja Toyotan ensimmäinen yhteistyömalli sai tämäntapaisen nimen. Tuotanto alkoi vuonna 1989, eli vuosi Hiluxin tuotannon alkamisen jälkeen.

Volkswagen Taro
Kuvan lähde: https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Volkswagen_Taro_4x4_Xtra-Cab_side_sticker.jpg

Taro edusti badge engineeringiä

Koeajolle.comin lukijat ovat saattaneet törmätä jo kyllästymiseen asti termiin badge engineering, jolla viitataan “pelkkien logojen vaihtamiseen”. Käytännössä Volkswagen Taro oli badge engineeringiä parhaimmillaan. Auto oli käytännössä täydellinen Hilux, mutta varustettuna Volkswagenin merkeillä.

Joskus badge engineering -autot kasataan alkuperäisellä tehtaalla merkit vaihtaen, mutta Taron kohdalla kokoonpano tehtiin Toyotan Japanin tehtaiden sijasta Saksan Hannoverissa, jossa Volkswagenin hyötyautojen tehdas sijaitsi. Sen verran Hannoverin tuotanto kuitenkin erosi Japanin tehtaista, että Taroa tehtiin hieman Hiluxia suppeammilla vaihtoehdoilla.

Moottorivaihtoehtona oli joko 2.4-litrainen diesel, tai bensiinimoottoreina etuvetomalleissa 1.8-litrainen ja nelivetomalleissa 2.2-litrainen kone. Vaihteistona oli aina 5-vaihteinen manuaali. Hiluxin puolella moottori- ja vaihteistovalikoimat olivat laajempia, mutta pääasiassa Saksassa tehdyt Tarot sisälsivät vähemmän vaihtoehtoja.

Korivaihtoehtoja oli kolmea erilaista. Oli niin sanottu lyhyt ohjaamo, jossa takalasi oli aivan kuljettajan penkin takana. Myöhemmin kuvioihin tulivat myös extra cab, jossa oli jo aavistus tilaa matkatavaroille tai jopa pienelle matkustajalle sekä double cap, jossa oli jo neljä ovea ja kaksi riviä penkkejä.

Volkswagen Taro
Kuvan lähde: https://commons.wikimedia.org/wiki/File:VW_Taro,_(LRM_20200120_121734).jpg

Läpi sukupolven, muttei enää toistamiseen

Volkswagen Taroa valmistettiin pääasiassa Saksan Hannoverissa, mutta myös hieman Saksan Emdenissä sekä Japanin Taharassa Toyotan tehtaalla. Ilmeisesti Hannoverin tehtaalla tehtiin myös joitakin yksilöitä, joista tuli ihan rehtejä Toyota Hiluxeja.

Kuten Toyota Hiluxille on tyypillistä, auto oli erittäin hyvä ja onnistunut, eikä Volkswagen Taro tehnyt tähän poikkeusta. Käytännössä lava-autoa hankkivalle on ihan se ja sama, onko auton keulalla Volkswagenin vai Toyotan logo. Molemmat autot ovat joka tapauksessa lava-autojen eliittiä.

Internet ei kerro Volkswagen Tarojen valmistusmäärää, mutta malli oli tuotannossa vuosien 1989-97 välillä, eli yhtä kauan kuin viidennen sukupolven Toyota Hiluxia valmistettiin. Kun Toyota Hiluxista tuli kuudes sukupolvi, Volkswagen Taron valmistus lakkasi sen myötä. Toyotan ja Volkswagenin yhteistyö ei jatkunut enää Taron jälkeen.

Volkswagen Taro
Kuvan lähde: https://commons.wikimedia.org/wiki/File:VWTaro1991.jpg

Avaa ilmainen Nordnet-osakesalkku ja aloita sijoittaminen

Oliko Volkswagen Taro hutilyönti Toyotalta?

Jälkiviisaana on hieman vaikea ymmärtää Volkswagen Taron tarinaa. Se oli varmasti erittäin hyvä auto, eikä Volkswagenin työjäljessä tai brändissä ollut mitään moitteen sijaa. Volkswagen Taro myös myi kohtalaisen hyvin, joskaan se ei tietenkään lyönyt Toyota Hiluxin myyntimääriä.

Ihmettelen suuresti myös sitä, miten Toyota kuvitteli valtaavansa Euroopan markkinat Volkswagenin logon avulla. Taro ei ollut varsinaisesti yhteistyömalli, sillä se oli täysiverinen Hilux. Lisäksi Toyota Hilux oli jo hyvinkin tunnettu lava-auto Euroopassa, joten mitä uutta täysin yllätyksetön Volkswagenin logoilla varustettu lava-auto oikein toisi markkinalle?

Sen sijaan Volkswagenin leirissä oltiin ilman muuta voittajien puolella, sillä saksalaisvalmistajan brändi saatiin yhdistettyä kenties ikonisimman lava-auton yhteyteen. Kenties Taron avulla Volkswagen sai myös joitakin vannoutuneita Toyotalle merkkiuskollisia asiakkaita kääntymään Volkswagenin puoleen, mikä on varmasti iso juttu, koska nämä kaksi valmistajaa kisaavat vuodesta toiseen maailman suurimman autovalmistajan tittelistä.

Taron jälkeen Volkswagenin hyötyajoneuvoissa palattiin vanhaan aikakauteen, eli Volkswagen ei kyennyt täyttämään mallistoon tullutta aukkoa uudella mallilla. Vasta vuonna 2010 Volkswagen palasi lava-autojen markkinalle, kun se julkaisi Volkswagen Amarokin. Ironista kyllä, Amarok taistelee nyt asiakkaista Toyota Hiluxin kanssa.

  • Vuosimalli:
  • Moottori: -litrainen bensiini ( kW)
  • Vaihteisto: Automaatti
  • Vetotapa: Etuveto
  • Mittarilukema: km
  • Koeajon tarjosi:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *