BMW 318 E90 – Rujossa repussa yllättävän hyvät eväät

Hintavarauksemattomassa huutokaupassa tarjolla sporttinen kolmossarjan BMW diesel-moottorilla. Uhka vai mahdollisuus?

Yleensä autoliikkeet noudattavat melko tarkkaa hierarkiaa siinä, mihin mikäkin myytävä auto sijoitetaan liikkeen maaperälle. Parhaimmat autot sijoitetaan luonnollisesti sisätiloihin, melko hyvät autot heti autoliikkeen ovien ulkopuolelle ja perusautot siistiin riviin taivas alle.

Näiden kolmen jälkeen pahnan pohjilta löytyy autoliikkeen takapihan nurkkaus, jonka puiden varjostamalle alueelle on hyvä parkkeerata ne kaikista epämääräisimmät menopelit, jotka ovat kyllä myynnissä, mutta sitä ei tehdä kovin suurella ylpeydellä.

Tällä kertaa Koeajolle.com suuntasi suurella mielenkiinnolla kohti näitä “varjossa kasvaneita” yksilöitä. Tästä vaihtoautorivistä löytyi BMW 318 E90 kahden litran dieselmoottorilla suoraan vuodelta 2008. Uutena hyvinkin sporttinen Bemari oli parkkeerattu katseilta piiloon luultavasti melko suuren, lähes 450 000 kilometrin ajomäärän sekä melko rajun ulko- ja sisäkuoren vuoksi.

Auto löytyi Kuopion Sakan pihasta ja autoa myytiin Huutokaupat.comin sivustolla sellaisella periaatteella, että eniten euroja huutanut ostajakandidaatti poistuu kaupasta Bemari mukanaan. Autossa ei siis ollut minkäänlaisia hintavarauksia tai muita fiilistä alentavia rajoituksia.

E90 – minkälaisia muistoja herää?

BMW:n E90-sarja esiteltiin vuonna 2004 ja tuotantoon se siirtyi vuonna 2005. Mallisarja oli voimissaan aina vuoteen 2011 asti, kunnes F30 peri valtikan kolmossarjalaisen seuraajana. Facelift E90:stä nähtiin vuonna 2008, allekirjoittaneen lyhyen oppimäärän BMW:n opiskelusta johtuen en ole aivan varma, oliko koeajoyksilömme nyt facelift vai ei.

E90-kori oli muuten BMW:n ensimmäinen kolmossarja, jossa mallimerkinnät vaihtuivat auton korimallista riippuen. E90 viittaa sedaniin, E91 touring-farmariin, E92 coupeen ja E93 cabriolet-avoautoon. Samalla E90 oli viimeinen korimalli, jossa kolmossarja pitää sisällään nuo kaikki korivaihtoehdot: seuraavan sukupolven kolmossarjalaista ei saanut enää coupena, vaan coupet eriytettiin kokonaan omaksi nelossarjaksi.

Minulla on melko lämpimät muistot E90-mallista. Se on julkaistu niihin aikoihin, kun saavutin teini-ikäisyyden, josta seurasi vähän vapaampi internetin käyttö ja addiktoituminen Nettiauto-sivustoon. Vuosien varrella olen viettänyt tunnin jos toisenkin haaveilemassa siitä, miltä elämä mahtaisi näyttää E90:n sisältä katsottuna.

E90 oli myös uusin kolmossarjan BMW siinä vaiheessa, kun sain ajokorttini. Ehkä tästä johtuen omat kokemukseni E90:n kyydissä ovat jääneet melko ohuiksi. Nuorempana oikeastaan kenelläkään kaverillani ei ollut varaa edes lainata näin uusia Bemareita, saati omistaa sellaisia. Tästä syystä pykälää vanhempi E46 herättää rehellisesti sanottuna huomattavasti enemmän muistoja tai nostalgiaa, koska niitä saattoi löytyä jo joltain vähän raharikkaammalta kaverilta.

Tutustutaan koeajoautoon

Rehellisesti sanoen minulla oli ennätyksellisen vähän odotuksia koeajoa varten. Totta kai sitä odotti jotain, koska kyseessä on kuitenkin legendaarinen Bemarin kolmossarjalainen, joka on ollut trenditietoisten ihmisten ihanne jo vuosikymmenet.

Koeajoautomme näytti kunnosta päätellen kuitenkin olleen jonkinlaisen kontaktilajien harrastajan ihanneauto. Bemari oli aika rujossa kunnossa ja siitä löytyi useampikin kontaktista tullut jälki. Suurin osa niistä sijaitsi kuitenkin puskureissa, joten ne lienevät vielä melko helposti korjattavissa.

Sama trendi jatkui myös sisällä, joskin siellä siirryimme kontaktilajeista kohti lapsiperhearkea. Erityisesti auton takapenkki näytti vähän ABC-huoltiksen pikaruokalan pöydältä, jota perheen vanhemmat eivät ole lähtiessään kokeneet tarpeelliseksi puhdistaa. En tiedä mitä ihmettä takapenkille oli oikein sulanut tai valunut, mutta jonkinlainen ruokalista sieltä oli katsottavissa.

Täytyy siis myöntää, että minulta jäi tälläkin kertaa takapenkin koeistuminen väliin. Edellisellä koeajollamme ajoimme Mercedes-Benzin W140-mallia, josta takaovet eivät auenneet, minkä vuoksi ministeripenkki jäi istumati. Nyt tällä kertaa ovet aukesivat, mutta takapenkki oli poikkeuksellisen likainen, joten jätin tarttumatta tähän mahdollisuuteen.

Se auton miinuksista, keskitytään nyt hyviin puoliin. Etupenkkirivillä siisteystaso oli huomattavasti parempi. Ainoa maininnan arvoinen juttu oli pieni rispaantuma, mikä kuljettajan sporttipenkkiin oli ehtinyt kulua. Nämä vähänkin enemmän sivuttaistukea tarjoavat sporttisemmat penkit ovat varsin alttiita kulumiselle, etenkin kun autolla oli rullattu melko miehekkäät 441 tkm.

Kohti koeajoa

Kun suuntasimme myyjän kanssa täyttämään koeajopapereita, myyjä päätti siirtää auton takapihan varjoista lähemmäs liikkeen pääovia, jotta minun on helppo lähteä liikkeelle vakuutusasiakirjojen allekirjoittamisen jälkeen. Ilmeisesti Bemari oli seissyt hetken paikalla, koska jarrut olivat hieman lukkiutuneet. Ne paukahtivat auki pienen äänen kera, mutta sen jälkeen jarruissa ei havaittu mitään ongelmaa. Myyjä varmisti asian vetämällä vielä parit ylimääräiset jarrutukset ennen auton avainten luovutusta.

Paperit tehtiin ja pääsin vihdoinkin tutkailemaan maailmaa E90:n ratin takaa. Ensimmäisenä siellä ollessani huomioni kiinnittyi mittariston huomiovaloihin, jotka eivät olleet tällä kertaa kovin kriittisiä. Valot muistuttivat lähinnä polttoaineen vähyydestä, yksittäisen ajovalon palamisesta, lähestyvästä huollosta ja jarrupalojen vaihdosta. Vaikka mittaristossa oli nopealla vilkaisulla väriä kuin joulukuusessa, suurin osa niistä kuittaantui melko pienellä rahalla.

Kuten jo sanottua, koeajoautomme oli varustettuna kahden litran dieselmoottorilla, jossa oli myyjän mukaan 105 kilowattia, eli noin 143 hevosvoimaa. Vaihteistona oli kuusivaihteinen manuaali. Ensifiilis oli vähän “traktorimainen”, kun pellin alla raksutti melko selvästi erottuva dieselmoottori ja menoa ohjattiin keppiä vispaamalla.

Ajamisen iloa – jopa nastoilla

Kaikki traktori-läpät unohtuivat kuitenkin siinä vaiheessa, kun auto lähti liikkeelle. Auto oli yllättävän sporttinen kaksilitraiseksi dieseliksi. Minä tai myyjä emme tienneet sitä, oliko autoon ilmaantunut lähes puolen miljoonan kilometrin aikana jonkinlaista auton ohjelmointia tai muuta kulkua piristävää tekemistä, mutta auto tuntui todella reippaalta ja väkevältä vielä 13 vuoden iässä.

Voin myöntää, että nauttiessani Matti Heikkisen sanoin ajamisen ilosta, mielestäni pyyhkiytyi pois kaikki puskurien naarmut tai takapenkit likaläikät. Vaikka kyseessä oli kuitenkin vain Bemarin pikkudiesel, niin kummasti tälläkin kertaa suupielet alkoivat lähentelemään korvanlehtiä. Ripeän etenemisen lisäksi auto tuntui kaikin puolin mukavalta ja ryhdikkäältä ajettavalta, jossa kilometrit eivät näy kuin mittaristossa.

Ajomukavuudesta kertoo jotain jo sekin, että unohdin kaiken ajamisen keskellä auton alla pyörivät renkaat. Toivottavasti Pohjois-Savon poliisilaitos ei lue tätä blogia, mutta kesäkuinen koeajo jouduttiin suorittamaan nastarenkailla, koska autossa ei muita renkaita ollut. Nastarenkaat eivät kuitenkaan kuuluneet tai tuntuneet kabiiniin asti lainkaan, mikä lienee hyvä osoitus ainakin Bemarin äänieristyksen tasosta.

Pelastamisen arvoinen yksilö?

Vaikka lähtökohta oli varsin rujo ja likainen, niin koeajon päätteeksi jäi melko vaikuttunut olo. Bemari oli näppärä pikkusportti, jossa ei siistimistä tai huoltoa lukuun ottamatta varsinaisia vikoja ilmennyt. Jopa ilmastointilaite puhalsi kylmää, vaikka Kuopiossa hätyyteltiin hellerajoja. Yllätyin siitä, miten noinkin elämää nähneessä repussa kulki näinkin hyvät eväät.

Kieltämättä koeajon jälkeen takaraivossani jyskytti jonkinlainen hoivavietti. Pitäisikö tämä yksilö vielä pelastaa? Puskurit suosiolla uusiksi ja takapenkin sisustalle tehopesu ammattilaisen toimesta. Tankki täyteen, ehjät polttimot palamaan ja huollon yhteydessä uudet jarrupalat paikoilleen. Hifistelijä korjauttaisi vielä kuljettajan sporttipenkin entiseen loistoonsa.

Toivottavasti Bemari löytää huutokaupassa asiasta ymmärtävän omistajan, joka leipoo tästä autosta vielä pelin.