Skoda 130 RS on yksi legendaarisimpia Skodan ralliautoja, joka loi pohjat koko nykyaikaiselle Skodan RS-brändille.
Skodan hyvinkin suosituksi noussut RS-mallisto on nykyään melko laaja, sillä se pitää sisällään Octavian lisäksi myös Fabian, Karoqin ja Enyaqin. Suuri suosio on aiheuttanut sen, että RS-malleista on tullut yhä isompi osa Skodan brändiä, ja sitä kautta RS-mallisto on saanut laajentua rauhassa uusiin segmentteihin.
Vaikka RS-mallisto on saanutkin suorastaan jättisuosion, vain harvat tuntevat RS-mallien historian. Moni äkkinäinen saattaa epäillä RS-mallien synnyn sijoittuvan 2000-luvun alkuun, kun Skoda Octavia RS lanseerattiin, mutta tämä arvaus on useilla vuosikymmenillä pielessä.
RS-lyhenteen juuret niinkin kaukana, kuin vuodessa 1974. Ensimmäiset RS-nimellä varustetut Skodat olivat kaksi ralliautoprototyyppiä, eli Skoda 180 RS ja Skoda 200 RS. RS-mallit kantavat vahvasti ralligeenejä, eikä vähiten siksi, että RS on lyhennelmä sanoista “Rally Sport”. Ei siis ihme, että koko menestyksekäs RS-brändi syntyi rallipoluilla.
Skoda 110 antaa raamit ensimmäiselle RS-mallille
Yksi RS-mallin perusideoita on ollut se, että ne pohjautuvat koko kansan tuntemaan perusmalliin. Toisin sanoen RS-mallit ovat olleet alusta asti astetta sporttisempia versioita ihan tavallisista “kansanautoista”.
Skoda 110 sai kunnian olla ensimmäinen Skoda, josta leivottiin sporttisempi RS-versio. Skodan keskenään lähes identtisiä malleja 100 ja 110 valmistettiin Tsekkoslovakian Mlada Boleslavssa vuosina 1969–1977 kaikkiaan 1 079 708 kappaletta.
Auto oli hyvinkin tavallinen kansanauto, eikä siinä ollut sen suurempia hienouksia tai erikoisuuksia. Huomattavasti mielenkiintoisempi versio tästä autosta oli kuitenkin Skoda 110 R, jossa R-kirjain tarkoitti coupéa. Nimenomaan tämä Skoda 110 R oli se malli, josta ensimmäinen RS-malli tultiin myöhemmin tekemään – toki parin mutkan kautta.
Lue lisää: Onko Skodan erikoismalli RS vai vRS? – Taustalla erikoinen nimiriita
Skoda 110 R:ssä oli voimanlähteenä nestejäähdytteinen nelitahtinen ja nelisylinterinen rivimoottori, joka sijaitsee taka-akselin takana. Moottorin iskutilavuus on 1 107 cm³ ja saavuttaen 61 hevosvoiman tehon. Auton huippunopeus oli aikakauden autoksi melko hyvä, sillä Skoda 110 R saavutti jopa 145 km/h nopeuden. Nopeuden saavuttamista helpotti auton virtaviivainen muotoilu.
Skodan sisätiloista löytyi urheiluistuimet edestä. Auto oli rekisteröity 2+2 henkilölle, mikä tarkoitti sitä, että takana oli kaksi melko ahdasta istumapaikkaa. Kojelauta on varustettu kaikilla sen ajan tarvittavilla mittareilla – kierroslukumittarilla, polttoainemittarilla, lämpömittarilla ja öljynpainemittarilla.
Lue lisää: Jyväskylän suurajot – historian henkilövahinkoja vaatineet onnettomuudet
Skodalla yli 100 vuoden ralliperinteet
Skoda on harjoittanut moottoriurheilua varsin varhain, sillä urheilutoiminnan voidaan katsoa alkaneen jo vuonna 1901. Skoda saavutti myös pelkän osallistumisen lisäksi erilaista menestystä mm. voittamalla useita titteleitä eri ajoneuvoilla ympäri maailmaa.
Yksi alkuaikojen menestyneimmistä autoista oli urheiluauto Skoda 966 Supersport, joka kilpaili 1950-luvulla sekä urheiluautojen että kilpa-autojen parissa. Auton suurimpiin onnistumisiin kuuluivat toinen sija Tšekkoslovakian Grand Prix -kilpailussa vuonna 1950, sekä voitto vuonna 1951 Liberecissä. Vuonna 1953 auto saavutti vuorostaan Tšekkoslovakian tienopeusennätyksen 197,8 km/h.
Sen seuraaja, Skoda 1100 OHC (type 968), voitti heti ensimmäisen kilpailunsa Mladá Boleslavissa. Tuohon aikaan Skoda osallistui kilpailuihin lähinnä sosialistisissa, joissa maissa voitti ensimmäisellä kaudella kaikki kilpailut, joihin se osallistui, lukuun ottamatta Budapestin kilpailua, jossa se sijoittui kolmanneksi.
Tultaessa 1970-luvun alkuun Skoda oli siirtynyt käyttämään autokilpailuissa Skoda 110 LS (de Luxe Super) -mallia, jossa oli Skoda 110 R:stä tuttu 1.1-litrainen tekniikka. Vuonna 1971 FIA teki sääntöuudistuksia, jonka myötä sallitun iskutilavuuden kokoa kasvatettiin 1.3 litraan. Sääntöuudistus synnytti vuonna 1972 menestyksekkään Skoda 120 S Rallye -mallin, joka toimi ponnistuslautana seuraaville prototyypeille.
Tämän jälkeen Skoda suunnitteli kaksi prototyyppiä Skoda 110 R -malliin pohjautuen. Näitä olivat 1.8-litrainen Skoda 180 RS (152 hevosvoimaa) ja 2.0-litrainen Skoda 200 RS (160 hevosvoimaa). Autot saavuttivat hurjia huippunopeuksia, sillä 180 RS:n huiput olivat 210 km/h ja 200 RS:n peräti 250 km/h. Kaikkiaan näitä prototyyppejä valmistettiin yhteensä kolme kappaletta, kaksi 200 RS:ää ja yksi 180 RS -malli.
Lue lisää: Subaru World Rally Team – 18 hienoa vuotta WRC:n huipulla
Skoda 130 RS tuo mainetta Rally Sportille
Prototyyppien ankaran testaamisen jälkeen Skoda oli varma siitä, että heillä on nyt käsissään laadukas ralliauto. Prototyyppien innoittamana tehtiin sarjatuotantoon soveltuva Skoda 130 RS, joka näki päivänvalonsa vuonna 1975. Kaksiovinen Skoda 110 R -sarjatuotantomalliin perustuva takamoottorinen ja takavetoinen coupé oli varustettu 1.3-litraisella moottorilla, joka kehitti tehoa 140 hevosvoimaa.
Skoda 130 RS oli hyvinkin kevyt, sillä se painoi ainoastaan 720 kilogrammaa. Paino oli saatu pysymään kurissa materiaalivalinnoilla. Auton katto ja ovien ulkopellit oli valmistettu alumiinista, samalla kun lokasuojat ja konepelti olivat tehty lasikuituvahvisteisesta muovista.
Auto saavutti hyvää kisamenestystä 1970- ja 1980-luvuilla, mikä nosti Skodan mainetta rallipiireissä. Vuonna 1977 sillä ajettiin kaksoisluokkavoittoon Monte Carlo -rallissa ja luokkavoittoon Kreikan Acropolis-rallissa.
Ratakisoissa Skoda 130 RS voitti Touring Car -vakioautosarjan Euroopan mestaruuden vuonna 1981. Vaikka Tsekkoslovakia kuuluikin itäblokkiin, Skodan rallimaine levisi viimeistään tässä vaiheessa hiljalleen myös länsimaihin. Sosialistisissa maissa käydyissä kilpailuissa Skoda 130 RS edusti sarjan parhaimmistoa ja länsimaiden sarjoissa auto oli TOP10-tasoa.
Skoda 130 RS alkaa jäämään jalkoihin
Viimeistään 1980-luvulle tultaessa Skodat alkoivat olla yhä enemmän teknisesti jälkeenjääneitä länsimaisten autojen rinnalla.
Toisaalta autot olivat kuitenkin yhä erittäin luotettavia. Tämä yhdistettynä kokeneeseen tiimiin ja lahjakkaisiin kuljettajiin mahdollisti sen, että Skoda Motorsport menestyi yhä olosuhteet huomioiden erittäin hyvin. Menestystä tuli etenkin pitkissä ralleissa, joissa luotettavuudella oli väliä.
Vuonna 1984 Skoda 130 RS sai seuraajan, kun talli siirtyi käyttämään rallipoluilla Skoda 130 LR -mallia, joka oli neliovinen ja huomattavasti kulmikkaampi auto. Se oli kuitenkin yhä takamoottorinen ralliauto, josta löytyi 129 hevosvoimaa tehoja. Näitä autoja tehtiin 200 kappaletta, mutta ne eivät saavuttaneet samanlaista suosiota, vaan auto jäi rallitaipaleilla pahasti hurjien B-ryhmäläisten varjoon.
Vuonna 1989 Skoda siirtyi kokonaan uuteen aikakauteen, kun se hylkäsi takamoottoriset autot lopullisesti. Jatkossa rallipoluilla Skoda Motorsport luotti uuteen etuvetoiseen Skoda Favorit -malliin, jota tiimi käytti vuoteen 1994 asti.
RS palaa esiin Skoda Octavian myötä
Samalla kun Skoda siirtyi Favorit-aikakauteen, RS-mallinimi katosi noin kymmeneksi vuodeksi kokonaan. Vasta 1990-luvun loppupuolella Skoda Octavia WRC:n vallatessa rallipolut RS-nimi palasi näkyväksi osaksi Skodaa.
Octavia WRC:n innoittamana Skoda lanseerasi siviilimarkkinoille Skoda Octavia RS-mallin vuonna 2000. Siitä hetkestä lähtien RS-mallit ovat edustaneet Skoda-malliston tehokkainta kärkeä – myös kuluttajamarkkinoilla.
Lähteet: Wikipedia, Skoda-magazine
Nyt luetuimmat